Ilmiöitä viikon varrelta

turkuostoksiaKun on juuri lainannut kirjastosta toistamiseen Fredrick Backmanin ”Britt-Marie var här” -romskun, koska oikeesti haluaisi sen itselleen, muttei viimeksikään löytänyt sitä Turun Akateemisesta, niin juurikin seuraavana päivänä sitten löytääkin sen Turun Akateemisesta. Ostaa sen 7 eurolla omakseen ja on niin tyytyväinen edullisesta löydöstään, että ostaa myös Watersin uusimman romskun. Hykertelee.

Tajuaa yhtäkkiä, että KonMari -kirjan lukemisesta alkaa olla sellaiset 9 kuukautta, ja että edelleen kaikki huivit ovat kätevästi rullalla koreissa, vaikka niitä on käyttänyt monen monta kertaa. Rullailu ei ehkä olekaan niin pöljä idea. Kertalaakista löytää aina etsimänsä. Löytää Ikeasta tismalleen samannäköisiä lootia kuin mitä sanomalehdessä komeillut KonMari -konsultti näytti käyttävän ja ostaa niitä kokeeksi kaksi kappaletta. Sopivat Ikean koritornisysteemiin kuin valettu. Haluaa niitä lisää.

Päättää, ettei osta Turun reissulta yhtään kynsilakkaa, mutta ostaa kuitenkin. Keltainen ja IsaDora ei ole lupaava yhdistelmä (edellinen oli sietämätöntä lateksia), mutta jos kumminkin?

Lastaa lähikaupassa viikonlopun ruokaostoksia liukuhihnalle, ja ostoskärry on vielä 2/3 täynnä, kun taakse tuleva mieshenkilö lätkäisee hihnalle Seuraava asiakas -kyltin ja lätkäisee siihen omat ostoksensa. Siirtää hieman huvittuneena kylttiä kymmenisen kertaa taaksepäin kunnes kyllästyy ja lätkäisee kyltin sivuun. Mieshenkilö saa hikan ja siirtyy seuraavalle kassalle äärettömän loukkaantuneen näköisenä. Mulkoilee vihaisena vielä parkkipaikalla kaasuttaessaan autollaan pois.

Käy ensimmäistä kertaa elämässään paikallisella kuntosalilla. Tekee parhaansa, mutta sata kiloa rautaa nostava aviomies vitsailee, että tämähän on kuin Aku Ankasta, jossa toivottomille tapauksille annetaan nosteltavaksi hammastikku ja sen molemmissa päissä yksi oliivi. Grrrr.

Istuu keskimmäisen lapsensa kanssa autoon, mutta itse tällä kertaa pelkääjän paikalle, koska nuori mies on juuri aamupäivällä läpäissyt inssin. Yrittää pysyä rauhallisena. Miettii, että jahka nuorimmainen pääsee ajokortti-ikään, on itse saavuttanut 58 vuoden iän. Jösses.

Hankaa uunin puhtaaksi, koska ei joululomalla viitsinyt eikä jaksanut. Toteaa jälleen kerran, että kostutettuja sokeripaloja ei siinä hommassa voita mikään. Niillä lähtee se vaikeinkin palanut läntti sieltä uuninpohjasta.

Päättää, että nyt pitää ryhtyä sokeriherkkulakkoon, ja ahmii sitten jo kahden päivän kuluttua kitaansa kokonaisen pussillisen Ahlgrenin Bilar-karkkeja ja täydellisen tytisevän palan mangojuustokakkua. Ei hyvä.

Miettii kulunutta viikkoa ja ajattelee, että kaiken kaikkiaan lomaviikko on kuitenkin mennyt reilusti plussan puolelle. Iltalukemistona odottaa vielä kaksi lehteä, joista toinen päätyi ostoskärryyn otsikon ”5 huippuresepetiä joilla pelastat arjen ja juhlan” takia, ja toinen otsikon ”Selätä salikammo” takia.

4 thoughts on “Ilmiöitä viikon varrelta

    • Todellakin! Olisin suhteellisen valmis viettämään tähän toisen viikon heti perään samaan malliin, mutta hoh-jaa, eilen korjasin jo enkun koepinkat valmiiksi, koska pianhan tuo arki polkaistaan taas käyntiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

nineteen − 19 =