Veckans meny

måndag:

tumblr_inline_mkclwxp60l1qz4rgp

Viikonloppu painaa takana. Nuokun koulussa ja saavutan ehkä maailmanennätyksen omien tuntieni tylsyydessä. Pääsen onneksi kotiin tuntia normipäivää aikaisemmin ja kaadun perillä sänkyyn. Puolentoista tunnin päikkärien jälkeen jaksan juuri ja juuri laittaa safkaa ja lähteä Poriin Pilatekseen. Yllätyksekseni tunti sujuu osaltani ihan hyvin. Olin etukäteen varma, että minusta ei olisi yhtikäs mihinkään.

tisdag: 

tumblr_n7lnz9cyyu1qz581wo2_500

Yritän vimmaisesti ehtiä kaiken ja kaikkialle. Suurin osa illasta kuluu siinä, että kiikutan Onnin Palmgrenille teoriatunnille, tunnin aikana kiidän Clas Ohlssonille vaihtamaan vääränkokoisen valokuvakehyksen ja vastapäiseen Cittariin tekemään tarpeelliset ostokset, ja koska tänä tiistaina on mun hukini kuskata myös Onnin kaverit koteihinsa, ajamme Porista palauttamaan tenavat Eurajoelle ja sitten takaisin kotiin. Olen kasilta kotona, pakkaan matkalaukkua, teen sijaiselle ohjeita, järkkään ja touhuan ja kaiken keskellä isäntä haluaa ehdottomasti, että katsomme Westworldin uusimman jakson, koska hän ei jaksa odottaa perjantaihin asti. Nukkumaan päästyäni ryntään muutaman kerran ylös nukahtamisen rajamailta, kun olen juuri muistanut jotain oleellista, mikä pitää hoitaa huomenna koulussa tai pakata vielä mukaan.

onsdag:

tumblr_inline_npzkdihxtd1rf8so2_500

tumblr_inline_nr352ohyli1r2c05t_500

Täysi päivä koulussa. Viimeistelen oppituntien ohessa ohjeitani sijaiselle. Muistan viime tingassa kirjoittaa yhden jälkkärilapun, joka pitää toimittaa pikapalkintonsa ansainneelle henkilölle vielä tämän päivän aikana. Koulun jälkeen hyppään enkkukollegani kyytiin, ajamme Rauman linja-autoasemalle ja ihmettelemme, missä Onnibussi viipyy ja miltä laiturilta se oikeasti lähtee.

Matka Helsinkiin kestää kolme ja puoli tuntia. Kuljettaja vaihtuu kahteen kertaan. Perillä päätämme jäädä ensin kaupungille etsimään ruokapaikkaa, ennen kuin lähdemme patikoimaan Siltasaareen hotellille. Jotenkin onnistumme kuluttamaan niin kauan aikaa kahdessa korupuodissa, että meille molemmille alkaa tulla jo huono olo. Kello on yli kahdeksan, koululounaan olemme syöneet puoli yhdeltätoista. Lopulta päädymme Memphisiin, jossa syön järjettömän ison pihviannoksen, ja jälkkäriksi viskilatten juustokakun kera. Enkä ole edes järjettömän täynnä. Järjettömän väsynyt kyllä. Unta ei tarvitse kauaa odotella, kun sammutan hotellilla valon puoli yhdentoista kieppeissä.

torsdag:

tumblr_npvuiucbak1s5qhodo1_500

Puoli seitsemältä ylös. Syömme aamiaista pitkän kaavan mukaan aivan kuin edellisen illan mättöä ei olisi ollutkaan. Lähdemme tuuleen ja sateeseen etsimään koulutuspaikkaamme, ja olemme hemmetin ylpeitä itsestämme tajuttuamme, että olimme kiertäneet siinä säässä kokonaisen korttelin aivan turhaan. Paasitorni löytyy niin läheltä että itkettää.

OPH:n koulutus on suunnattu kieltenopettajille uutta opetussuunnitelmaa koskien, ja vaikka puhujat olisivat totisesti voineet vähän paremmin keskenään koordinoida sitä mistä puhuvat (eli kaikki puhuvat nyt samasta asiasta, arvioinnista), koen silti päivän mittaan jonkinlaisen valaistumisen. Alan saada ideoita. Tiedän kyllä, että arjessa tulee vastaan kysymys siitä, mistä aika ideoiden toteuttamiselle, mutten jaksa pohtia sitä nyt. Ensimmäistä kertaa minusta kun tuntuu siltä, että formatiivisella arvioinnilla voisi oikeasti saada jotain hyvää aikaan.

Koulutuksen päätyttyä kiireesti Akateemiseen kirjakauppaan. Oh, books, books and books! Selaan enkunkielisiä niin kauan, etten oikeastaan enää edes ehdi katsella ruotsinkielisiä (sääli, tiedän). Onnille lähtee tuliaisiksi uusin Tatu ja Patu. Alakerran podiumilla haastatellaan tv-kameroiden äärellä uusia Finlandia-voittajia. Päätän laittaa Viikilän teoksen kirjaston varausjonoon.

Onnibussi lähtee klo 19.15 ja vasta puoli kahdeltatoista olen Luvian kohdalla. En ole nukkunut bussissa ollenkaan. Sen sijaan olen seuraannut kiinnostuksella Turusta kyytiin nousseen suomenruotsalaisen pikkupojan ja hänen (ilmeisesti) tätinsä touhuja. Pikkupojalla on maailman suloisin, vähän käheä ääni. Voisin ripotella tenavan päälle sokeria ja kanelia ja syödä suihini. Isäntä tulee mua pysäkille vastaan ja möngin kotona sänkyyn, jossa nukkuu yksi lämpöä huokuva pikkupoika jo valmiiksi. Oli kuulemma ollut huono olo ja tarvinnut vanhempien sänkyä. Kääriydyn peiton alle superlämpimään ja ajattelen, että ei paha.

fredag:

tumblr_n1wx1frnwt1sfxmouo1_500

Herätyskello soi 5.50. Kiroan sen alimpaan maanrakoon. Edessä täysi koulupäivä, ja haluaisin vain ja ainoastaan nukkua.

Koulun päätyttyä lähden suoraan ajamaan pakullamme kohti Turkua. Tyttären sänky ja viimeiset kamat pitää siirtää Kaivokadun kämpästä Luvialle. Tylypahkalainen kun saapuu tasan viikon kuluttua. Haen Juhon Varissuolta ja ajamme yhdessä kantamaan sänkyä ja tavaroita. Tunnen itseni varsinaiseksi Batmaniksi, kun painamme vihdoin pakun ovet kiinni ja lähdemme kotimatkalle. Hampurilaista Laitilan Hesellä. Tyttöystävän nouto ”matkan varrelta” Raumalta (lue: Voiluodon metsästä, syvimmästä korvesta, surkeasti päällystettyjen tieosuuksien takaa). Kotona kasin kieppeissä. Kukaan ei ole saanut tiskikonetta päälle. Lastaan likaiset tiskit koneeseen, käynnistän vempaimen ja siirryn lataamaan pyykkejä pesukoneeseen. Kympiltä olen kanttuvei.

lördag:

tumblr_n9ukj00nuz1s2wio8o1_500

Onni herättää tökkimällä ja kutittelemalla varttia vaille yhdeksän. Raahaudun tekemään aamusmoothieta ja keittämään kahvia. Ennen kuin huomaankaan, olen jo samalla tyhjentämässä tiskaria, puunaamassa likaisia pintoja ja järjestämässä tavaroita. Pesen keittiön ikkunat sisältä ja viritän joulukyntteliköt paikoilleen.

Siivoan koko huushollin, laitan kahdesti ruokaa, pyykkään. Käyn Porissa etsimässä Satakunnan kieltenopettajien vinkki-illassa tapaamaani ruotsinmaikan kotia, sillä palauttaisin hänelle lainaamani ristikkokirjan kiitoskahvipaketin kera. En vain löydä paikkaa. Tai ehkä löydänkin, mutta ovessa ei ole nimeä, eikä postilaatikossa liioin, ketään ei ole kotona eikä puhelimeen vastata. Rämmin sateessa takaisin autoon. Puuvillasta ostan joulukortit, Prismasta ruokaa. Kotona jatkan siivousoperaatiota ja olen niin äkäinen, että epäilen PMS-oireiden taas iskevän. Murisen kaikille, enkä halua, että kukaan puhuu minulle.

Nyt kello on puoli kymmenen kieppeillä, nuoripari on lukkiutunut Julian huoneeseen, isäntä ja Onni katsovat Hobitti-trilogian ekaa osaa. Minä olen tiivistänyt olkkarin kirjahyllyjä niin paljon, että sain tilaa jokavuotiselle jouluvalotvaasissa-keinuhevonen-männynkäpysuomujoulukuusi -installaatiolleni. Olen saanut kirjoittaa blogikirjoitukseni rauhassa kenenkään keskeyttämättä. Tämän kunniaksi taidan siirtyä nukkumaan.

8 thoughts on “Veckans meny

    • Onnipentele alkoi tökkiä, töniä, tuuppia ja kutittaa mua hereille vartin yli kahdeksan tänä aamuna. Olisin voinut myydä sen kakaran kirpparilla saman tien. Voi armoa!!!

    • Sanoisin että raskas. Menoa riitti ihan kokonaisen vuoden edestä. Nyt himmaamista, kiitos.

  1. Minäkin muutes pistin Viikilän tilaukseen. Vaikuttaa poikkeuksellisen kiinnostavalta. Mä olen viime aikoina ollut huono löytämään hankittavaa kirjakaupoista. Takakannen tekstin ja ihan ensimmäisten lauseiden perusteella kirjani yleensä valitsen, mutta kun kannet on nykyään enimmäkseen niin mitäänsanomattomia tai jopa luotaantyöntäviä! Nimenomaan enkunkielisissä.

    • No voihan nokka, kun mä olen ihan tulessa niistä kirjoista, enkä kuolemaksenikaan osaa päättää, MITKÄ ottaisin siitä valikoimasta, kun kaikkea ei voi mitenkään saada. Unelmissani mulla on rajaton saldo käytettäväksi joko Akateemisessa tai Waterstonesilla 😀

        • Hmm. Enpä voi sanoa tähän mitään. Toiset on tylsiä, toiset ei, en voi väittää kiinnittäneeni huomiota kumpaankaan suuntaan.

Vastaa käyttäjälle Kutri Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

4 × 3 =