Hoksasin justiinsa, miksi tykkään näperrellä näitten kynsijuttujen kanssa: koska se on askartelua! Mä olen aina tykännyt askartelusta ja pienten yksityiskohtien kanssa näpertämisestä, ja mitä muuta kynsien koristelu muka on. Herkullisia värejä, erilaisia tekstuureja, leimasimia, kuvioita, pientä detaljia koko juttu. Aikuisen naisen askartelutuokio. Ja himskutti, miten kivaa!
Messy Mansionin decal mat pääsi tänään eka kertaa käyttöön, kun koklasin tehdä omaa decalia. Ei vaikeaa, mutta ensi kerralla olen kyllä parissakin asiassa viisaampi. Siitä tosin en viisastu, miksi multa murtuu kynnet aina keskisormesta. (En viitsi toistaa tässä miehen kannanottoa asiaan, voitte vain kuvitella.) Enkä sitä, miksi mua ei yleensäkään ole siunattu hyvillä kynsigeeneillä. Mutta kai tilanteen voi arvata jo katsomalla näitä mun hiuksiani, skandinaavisia höyheniä. On se niin väärin.
Onnimanni suoritti onnistuneesti vuosikokeensa musiikkiopistolla. Olimme molemmat vanhemmat hurraamassa katsomossa ja jännäämässä pikkumiehen puolesta, sillä hän oli esiintymispäivänä pienessä kuumeessa. Minä onnistuin jälleen kerran tekemään suotuisan vaikutuksen pojan piano-opeen sotkemalla aikataulut päässäni oikein perusteellisesti ja työntämällä tenavan viime tingassa konserttiluokan ovesta sisään.
Mikä siinä on, että kun jotain ihmistä vähän ihailee ja kunnioittaa, niin jopa tekeydyt pelleksi sen silmissä kerta toisensa jälkeen? Onnin piano-opettaja on osaava ja loistava tapaus, sellainen oikein kunnioitusta herättävä, jonka edessä haluaisi tehdä mahdollisimman hyvän vaikutuksen. Ja aivan justiinsa päinvastoin tapahtuu. Niin monet kerrat olen sotkenut luokat ja aikataulut ja kaiken mahdollisen, ja juuri, kun olin torstain pianotunnin yhteydessä pahoitellut maanantaista aikataulusotkuani, satuin tunnin jälkeen vilkaisemaan Onnimannin käpäliä jotka olivat pikimustat. Tuli vähän kiire lähteä sille tunnille, niin etten huomannut käsiä aiemmin, ja tottaKAI joka ainoassa mahdollisessa kohdassa Palmgren-opiston seinillä lukee, että pesethän kätesi ennen kuin tulet tunnille. Ja kakaran kädet olivat siinä jamassa, että saatoin vain musertuneena ajatella, millaiset jäljet niistä oli jäänyt flyygelin valkoisille koskettimille. Huolehtiva äiti jälleen… Ja mitä mahtoi piano-ope ajatella???
”MITÄ sun käsissäsi on?”
Onni vilkaisee käsiään.
”Me oltiin Milon kanssa skeittirampilla kun odottelin sua. Kai tää sieltä tuli.”
”Skeittirampilla? Miten sää skeittirampilla ehdit olla? Minähän tulen hakemaan sut aina ennen kuin koulu oikeasti edes loppuu.”
”Tänään päästiin jo puoli kolmelta. Kyllä ope lähetti siitä lapun, sen joka on jääkaapin ovessa. Mä en ymmärrä, miks mun piti odottaa sua koulun pihassa 40 minuuttia!”
Äiti räpyttelee silmiään. Olin jättänyt aamulla lapun olkkariin. ”Onni! Tulen hakemaan sut taas koulun pihasta klo 15.10.” En ollut todellakaan muistanut, että koulu loppuisi poikkeuksellisesti jo 14.30. Ja muksu oli tunnollisesti odottanut mua koulun pihassa kymmentä yli kolmeen asti. Tsuidaduida.
Mitenkähän tuota kesäloman saapumista voisi hiukan kiirehtää? Kun tuntuu nyt siltä, etten yhtenäkään päivänä pysy ihan kärryillä. Teen säännöllisiä syöksyjä ojan puolelle.
Kesäloman alkuun on jäljellä 15 työaamua.
Jaksaa jaksaa! Kesäloma on ihan nurkan takana <3
Kyllähän tätä vielä muuten, mutta kun omia mokailuja ei enää jaksais! 😀