Sähläriksi syntynyt

minibigbenViimeisenä iltana Lontoossa olin jo sonnustautunut yöpaitaan ja pessyt hampaani, kun yhtäkkiä katseeni eksyi lattialle etsimään Westfieldiltä raahaamaani muovikassia, jossa kallisarvoinen parfyymini ja muistikirjani olisivat. Enkä nähnyt sitä missään. Siirsin matkalaukkujamme ja kaikki muut kassit ja pussit tieltä, mutta ei, läpikuultavaa Paperchasen kassia ei ollut missään.

PANIIKKI.

Voi helkutin kuustoista, manasin miehelle. ”Jätin sen taatusti respaan siinä kohtaa kun jouduttiin tsekkautumaan uudelleen sisään huoneenvaihdon takia!” meikä parahti. Isäntä vakuutteli, että kyllä mä sen sieltä tiskiltä vielä saan, ja minä siihen, että just juu, ellei kymmenen muuta ehdokasta ole jo bongannut sen ja yhdestoista vienyt mennessään. Kiskoin farkkuja jalkaani hillittömällä vimmalla itseäni ja omaa huolimattomuuttani ja hataraa päätäni manaten, ja kun viimein kiskaisin takkini koukusta yöpaidan peitoksi, niin siinähän se oli, muovikassi. Sisältöineen päivineen. Turvassa meidän huoneessamme ikioman takkini takana.

Seurasi uusi episodi, jossa kiittelin taivasta ja hyvää onneani ja manasin lisää omaa hataraa päätäni ja kiskoin farkkuja pois jalastani. Isäntä katseli menoa kirjansa takaa ja totesi hämmentyneenä: ”Kuule, mulle tulee ihan surrealistinen olo, kun mä seuraan noita sun touhujasi.”

Mä repesin nauramaan, koska jotenkin tajusin, miltä mun kohnotukseni tosiaan täytyy näyttää ihmisestä, jolla on aina kaikki paikallaan ja hommat hanskassa. Mutta minkä ihminen tekee, kun on sähläriksi syntynyt?

Lauantaina laitoin pasta carbonaraa, ja jouduin asettamaan Juhon vahtimaan sapuskantekelettä siksi ajaksi, kun kävin kaupassa ostamassa kananmunia. En ollut sitten hokannut tarkistaa tilannetta ennen kuin aloitin ruuanlaiton, joten pikakeikka paikalliseen Saleen ja 15 kappaleen kenno munia mukaan. Seuraavana päivänä tein lihamakaronilaatikkoa, ja kun tuli munamaidon tekemisen vuoro, ei munakennoa missään. Mietin, että jo nyt on helkkari, kun juuri edellisenä päivänä hain ison satsin. Laskin mielessäni mitä multa oli mennyt ruuanlaittoon, aamiaislettuihin, isännän keittämään aamiaismunasatsiin, olikohan Juho tehnyt itselleen taas välipalamunakasta… Ei kun sama homma taas! Vaatteet niskaan ja äkkiä lähikauppaan, ja tällä kertaa kaksi kennoa munia mukaan. Manasin mennessäni suursyömäriperheemme ja etenkin tuon teinin, joka saattaa tehdä välipalaksi itselleen muutaman munan munakkaan. Miehet! Argh.

Jotenkin kyllä kävi mielessä, että minähän voitelin ennen lihamakaronilaatikon tekemistä joulutorttuja kananmunalla. Olinko tosiaan käyttänyt viimeisenkin munan siitä kennosta?

Palasin kotiin, silmäilin vielä työpöytien pinnat ja jääkaapin ja huokaisin, että tarpeeseen tuli kauppareissu, laskin kennot pöydälle, ja jumankek, siinä sen kulhon vieressä pöydällä oli se vajaa munakenno! Olin toope ottanut sen esille ja laskenut kulhon viereen, kaatanut maidon kulhoon ja ryhtynyt SITTEN etsimään sitä munakennoa jääkaapista.

Auuuugh.

En yhtään ihmettele, että isännälle tulee kanssani surrealistinen olo. Niin tulee itsellenikin.

8 thoughts on “Sähläriksi syntynyt

  1. Jos yhtään lohduttaa, mä usein siskoni kanssa puhelimessa puhuessani kuljen samaan aikaan ympäri kämppää ja etsin puhelintani.

  2. Jotenkin tutunoloista… välillä tuntuu, että pää ei ole missään yhteydessä kehoon tai aineskaan aivot. 🙂

    Hyvinhän sun sählingit päätty, ei hätiämitiä!

    • Nojuu, hyvinhän kyllä, mutta mikä energiamäärä valuukaan hukkaan siinä sählätessä!

    • Ah, vertaistukea! Mikään ei lohduta niin paljoa kuin se, että joku muukin säätää ja sählää.

  3. Voih, aivan kuin itsestäni lukisin! Sinultahan juuri sainkin aikoinani, siis blogini alussa, ikuisen sählärimerkin! Ansaitusti!

    paras unohtaminen minulla oli se, kun pidin nappikuulokkeita päässäni ja sanoin tyttärelleni, että odota nyt vain puhelimessa, hoidan yhden asian ensin. Hoidin asian, jos toisenkin…meni aikaa, ..ja sitten kuului puhelimesta, että olisikohan sulla nyt aikaa…jestas kun säikähdin! Unohdin olevani puhelinyhteydessä tyttäreeni

    • 😀 Piti oikeen ääneen lukea tää perheelle. Kiitos, Vilukissi, että olet olemassa, kiitos!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

3 × one =