Hoitolapsi

jalohoidossa

Työkaverimme tanskalais-ruotsalainen pihakoira Jalo oli meillä jo joskus aiemmin hoidettavana yhtenä lauantaina. En saanut Jalosta allergiaoireita, joten kun työkaverimme kysyi, voisimmeko ottaa sen hoitoon jopa yön yli, en ollenkaan epäröinyt vastata myöntävästi. Ja ainakin toistaiseksi, eli 30 tunnin jälkeen ja Jalon jo lähdettyä, olen edelleenkin oireeton.

Tästä voisi nyt päätellä, että ryntäisimme suin päin hankkimaan juuri tanskalais-ruotsalaista pihakoiraa. – Emme ryntää. Niin suloinen ja nätti kuin Jalo onkin, kaipaamme kyllä tod.näk. jotain rauhallisempaa rotua. Tämä on nimittäin ihan hyperaktiivinen. Isäntä sanoi jo viime kerralla, että hän hengästyy pelkästään katsellessaan tuota koiraa, ja täytyy nyt yökyläilyn jälkeen myöntää, että melkoinen adhd-pakkaus tämä on. Ehkä meillä on toisaalta vähän turhankin ”löysät” kokemukset koirasta, koska Nella on niin flegmaattinen, ja kuten Jalon omistaja sanoi, se on kotioloissa asteen rauhallisempi.

Silti, huhhuh. Kävin sen kanssa eilen ensin tunnin lenkillä, sitten puolentoista tunnin lenkillä, ja sitten isäntä lenkitti sen vielä illalla, mutta yhdenkään ulkoilun jälkeen se ei osoittanut mitään halua ottaa iisimmin, vaan kiikutti heti meille leluja näytille, että hei, heitä mulle tää, leiki mun kaa, jooko? Kilpparit hokattuaan se jaksoi tunnin haukkua ja murista niitä, ja joka kerta kun jompikumpi konnista liikautti itseään niin että kilpi kolahti ikkunaa vasten, Jalo ryntäsi vauhkona eteiskäytävään ihan henkensä hädässä, kunnes taas hetken päästä palasi matalana ryömien niitä murisemaan. Mä nauroin kyllä ihan vedet silmissä tätä episodia.

Illalla Jalo ei suostunut nukahtamaan omaan petiinsä, joka hänelle oli kotoa tuotu mukana, vaan kaveri nappasi  koko pedin hampaidensa väliin ja ravisteli sitä vauhkona edestakaisin, aivan kuin pehmoleluaan. Onni oli kovasti odottanut, että Jalo nukkuisi hänen vieressään, mutta koiruus ei rauhoittunut sinnekään. Lopulta otimme pikkukaverin jalkopäähän omaan sänkyymme, ja siihen se nukahti. Mä ajattelin, että jos yöllä iskee astmakohtaus, voin aina piippua vedettyäni siirtyä vaikka Julian huoneeseen, missä koira ei ole käynyt. Mutta ei iskenyt. Nothing at all.

Kuudelta aamulla heräsin siihen, että Jalo oli ryöminyt kokonaan peiton alle ja nuoli pakaroitani. Voi hyvät pyssyt.

Onhan se silti söpö. Ja lutunen. Ja hassu. Mä en vain tän viikonlopun jälkeen ole vakuuttunut siitä, haluanko koiran omistajaksi. Niinku ollenkaan. Totesin parhaalle ystävälleni tänään, että olen iloinen siitä, että se aika, kun muksut herätti mut sika-aikaisin, on ohi, enkä välttämättä halua palata siihen enää uudelleen. Tai lenkittämiseen räntäsateessa. Mutta toisaalta, niin, toisaalta… Huoh, katsotaan nyt mihin tämä kaiken jahkailun jälkeen päätyy, jos päätyy mihinkään.

jalohoidossa2

 

4 vastausta artikkeliin ”Hoitolapsi

  1. Omistaja vastaa 🙂 Hän oli vaan niin onnellinen päästyään uusien leikkikavereiden luokse! Meillä nukutaan viikonloppuisinkin ihan niin pitkään kuin huvittaa, varmaankin sen vuoksi, että olemme totuttaneet Jalon keittiössä omassa pedissään. Ehdottoman hyvä ratkaisu! Mutta hän on niin ihana <3 Ja ne päivät, kun joku on meillä sairastanut, Jalo on urheasti maannut sairastavan sylissä koko päivän <3 Kiitos vielä! Jalohan on siis nukkunut koko päivän 🙂

    • Joo, kyllähän mä tän toisaalta tiesin, ettei se VOI noin vauhko kotioloissa koko ajan olla. Mut ihana hän on, siitä totisesti olemme yhtä mieltä 🙂 Mua harmittaa, kun en ottanut pitempää pätkää siitä kilppariepisodista, se oli NIIN loistava sännätessään ensteks paniikissa käytävään ja ryömiessään sieltä sit matalana murisemaan niille uudelleen 😀

    • Kahteen ei rahkeet riittäis mitenkään, mutta katotaan nyt, miten yhden kanssa mahtaa käydä. Että mihin vaakakuppi loppupeleissä kallistuu. Plussia ja miinuksia löytyy molempia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

twelve − 9 =