Työterveyslääkärillä

Olen pelännyt myöhästyväni vastaanotolta, mutta aikani onkin hiukan myöhässä. Olen odottanut runsaat kymmenen minuuttia, kun vastaanoton ovi aukeaa. Ketään ei tule ulos. Kuulen jonkun mutisevan nimeni vaimeasti. Koska tunnen tapauksen entuudestaan, menen reippaasti tervehtien sisälle. Vastaus on mutinaa:
– Jaaha, päivää ja istumaan…
Mies nousee tuolistaan äkkiä ylös kuin sähköiskun saaneena ja säntää omalle naulakolleen, jossa roikkuu pari valkoista takkia. Samalla äänen volyymi kymmenkertaistuu.
– Voin minä tämän takinkin päälleni laittaa, että näyttäisin enemmän lääkäriltä. Heh-HEH-heh! Ja millaistakos asiaa tämä nyt koskee?
– Niin, no tämä ensimmäinen asia on vähän vanha juttu, kun minulla on tuossa silmäluomessa tuo näppylä, jota kävin näyttämässä jo varmaan pari vuotta sitten. Sanoit silloin, että määräät siihen voidetta, joka tuskin auttaa, mutta että silmäpolilla vaativat jotain kokeilemaan ennen kuin lähetät poistattamaan sitä. Pyysit tulemaan parin viikon kuluttua hakemaan lähetteen silmäpolille, mutta siinä kävi silleen, että sairastuin pahasti, enkä päässyt vastaanotolle, ja asia jäi hoitamatta. Kunnes tuli tuossa kesällä taas näöntarkastuksessa vastaan.
Ällistynyt katse.
– Lähete? Oivoivoi. Milloinkas sinä sitten kävit täällä? (alkaa selata tietokonettaan)
– No, niin kuin sanoin, niin tämä on nyt vähän noloa, mutta siitä on varmaan oikeasti jo pari vuotta. Viimeisen terveystarkastuksen yhteydessä.
– Hmmm… jaaa… mitä?? RUNSAAT KUUKAUTISET? Ei se tämä juttu ole?
– Ei, ei ole. Silmäluomeni alapinnassa on sellainen ikävä näppy. Siitä on kyse. (Toistan sen, mitä edellä jo sanoin voiteesta ja lähetteestä)
– Ei täällä mitään sellaista näy… Mutta RUNSAAT KUUKAUTISET, se tänne on merkitty. Kyse ei siis ole siitä?
– Ei ole. (Ihailen itsekin omaa kärsivällisyyttäni.) Minun piti saada lähete silmäluomessani olevan näpyn poistoon, mutta samalla kerralla varmaan puhuttiin tuostakin, kun minulla oli raudanpuutos.
– Mjjaaaahh… (skrollaa ylös ja alas tietsikan näyttöä) …hmppphh… TÄSSÄ!!! (ääni vaimenee taas mutinaksi) … oikean silmän yläluomessa… hmmpp.. viikon kuuri voidetta… MITÄ voidetta minä kirjoitin?
– Täytyy nyt tunnustaa, etten enää mitenkään muista. Mutta kuten itsekin epäilit, ei siitä apua ollut. (Jätän toistamatta hänen silloiset sanansa: Ja tässä on siis lääkäri, joka ei usko omiin lääkkeisiinsä, heh-HEH-heh.)
– Miksei sen voiteen nimeä näy täällä?
– En todellakaan osaa sanoa.
– Kyllä minä jotain olen kirjoittanut, kun tässä lukee että viikon kuuri. Mutta mikä sen voiteen nimi on mahtanut olla? Oivoi.
– Niin, tätä en pysty kyllä muistamaan.
– Kyllä se on varmaan ollut Oftan jotainmutinaa , sitä minä yleensä kirjoitan.
– Hyvin mahdollista.
– Ja viikon kuurin?
– No, taisit juuri lukea sieltä niin.
– Auttoiko se? Pienenikö se näppy?
– Ei, sillä ei ollut siihen mitään vaikutusta.
Hiljaisuus. Lääkäri haluaa nähdä silmäluomeni, joten minä hänelle auliisti sen esittelen.
– Kappas vain. Ja nytkö pitäisi lähete kirjoittaa?
– Niin, kun se alunperin piti kirjoittaa jo silloin pari vuotta sitten, mutta kieltämättä oma syyni, että asia jäi hoitamatta.
– Ei kai siinä sitten muu auta… (tietokoneen räpellystä ja klikkailua) MITÄ? Tänne ei voi laittaa sähköistä lähetettä! MIKSEI?
Huokaisen.
– En taida osata auttaa.
– Kaikkialle lähetetään nykyään sähköinen lähete, mutta tänne ei voi lähettää! Pitää paperilähete laittaa. Minkä ihmeen takia?
– Kumma juttu tosiaan.

Kun vihdoin lähetteen kirjoittamiseen päästään, lääkäri naputtelee sitä kahdella sormella ja tavaa samalla kaiken kirjoittamansa ääneen.
– Ky-sees-sä… Kuinkas vanha sinä olet?
– 52.
– Ky-sees-sä vii-si-kym-men-tä-kak-si vuo-ti-as…
Homma etenee suht hitaasti, koska joka kolmas sana nostattaa jonkin uuden kysymyksen. Näppyäkin tarkastellaan välillä ja pohditaan, onko se kenties 2 vai 3 mm:n mittainen.
– Ei tämä mikään kiireellinen asia ole? Ei kai, kun on jo pari vuotta mennyt… Saa nähdä miten käy. Siellä on kyllä aika hyvät maalivahdit siellä polilla. Torppaamassa potilaiden pääsyä. Heh-HEH-heh.
Lähete tulostetaan ja saa alareunaansa asianomaiset leimat ja allekirjoituksen.
– NO VOI PAHUS! Tästä puuttuu nyt vastaanottavan laitoksen nimi!!! Nyt joudutaan tekemään kaikki uusiksi!
Pelästyn tosi pahasti, sillä ajattelen, etten kestä, jos sama rumba aloitetaan alusta, mutta taivaan kiitos teksti on säilynyt kaikkineen tietsikalla, ja siihen lisätään vain Satakunnan Keskussairaalan nimi. Uusi tulostus, uudet leimat. Pöydällä on nyt myös se vajaaksi jäänyt lähete.
– Kuule, minulla on silppuri tuolla jossain käytävän perällä. Minä en nyt joutaisi tästä sinne lähtemään, viitsitkö itse hävittää tämän?
Lääkäri ojentaa minulle sen puutteellisen paperin kahtia taitettuna ja minä kiltisti myöntelen, että tottahan minä, koululla on silppuri.
– Oikein hyvä, oikein hyvä.

– Sitten minulla oli tämä toinen, akuutimpi asia…
– MITÄÄÄH???!! Toinen asia! Eijeijeijei… ei tässä voi yhdellä vastaanotolla KAHTA asiaa…
– Minä menetän tästäkin jo varmaan tunnin palkan sijaiselle, joten en halua tulla tänne toista kertaa.
Mies katsoo minua typertyneenä, kuin varmana siitä, että nyt on koko hänen vuoden kapasiteettinsa ylitetty.
– No millaista asiaa SE sitten on?
– Minulla on ollut tosi outoa kutinaa jo usean talven ajan, minulla kutisee kitalaki ja aivastelen ihan tolkuttomasti. Olen tullut siihen tulokseen, että jollekin olen allerginen, ehkä jollekin mitä syön, mutta kun en ole saanut sitä millään logiikalla selville. Kesän ajan kutina on aina poissa, mutta syksyn tullen se palaa. Viime talvena olin välillä jo ihan epätoivon partaalla, ja nyt kun se elokuussa taas alkoi, päätin, että nyt pitää asia selvittää.
– Allergiaa? Ei… eijeijei… ei meillä hoideta mitään allergiaa! Eihän sitä edes TIEDÄ että mikä sen aiheuttaa!
– Juuri sen takia minä tulin tänne, että jos tätä kautta pääsisin allergiatesteihin, kun edellinen testi on tehty minulle 46 vuotta sitten.
– EI EI EI, ei meillä ole työterveydessä mahdollisuutta testata tällaisia! (ottaa esille listan tutkimuksista ja testeistä) TÄSSÄ on luetteloitu kaikki, mitä me voimme hoitaa, ja jos lähetän sinut nyt perussarjan prick-testeihin, niin emmehän me tule hullua hurskaammaksi, kun täällä lukee vaan että lehmä, kissa ja hevonen.
Tästä olen harvinaisen samaa mieltä.
– Eipä siinä sitten mitään. Taidan kääntyä yksityisen puoleen…
– Siis tässä ON lueteltuna kaikki, mitä ME saamme testata. Tämä on perussarjan prick-testi ja siinä on vain muutamia… noh, hevonen ja lehmä ja kissa ja joku porkkana. Ei tästä lottovoittoa tule jos minä sinut tänne lähetän.
– Ymmärrän täysin, taidan tilata ajan allergologille.
– Juu… (heiluttaa vielä listaa edessäni) Kun TÄMÄN enempiä testejä me emme… Ei sinulla mitään hengenahdistusta ole?
– Ei, muuten olen astmaattinen, mutta tähän oireiluun kyllä liittyy vain se kutina ja aivastelu.
– Niin! Kun jos olisi jokin anafylaksian pelko, niin sitten kyllä, mutta en minä VOI lähettää täältä mihinkään eteenpäin, kun tässä on lueteltu kaikki ne testit, mihin me saamme lähettää. (listan heilautus)
– Aivan. Asia selvä, minä tilaan ajan allergologille ja pyrin sieltä sitten testeihin.
– Niin! Yksityisellä ne kyllä… ONKO SINULLA JOKU VAKUUTUS?
– Ei, ei ole.
– Mutta sehän maksaa PALJON!
Naurahdan.
– No, ikään kuin juuri sen takia minä tänne tulin, että jos saisin täältä lähetteen…
– Eijeijei! TÄSSÄ (ottaa listan uudelleen esille) on vain perussarjan prick-testi… Onko sinua aiemmin testattu?
– Kyllä, kuten sanoin 46 vuotta sitten, mutta siinä ajassa tilanne on saattanut hieman muuttua…
– Kylläkylläkyllä, mutta jos sinä YKSITYISELLE menet niin siinä ne laittavat äkkiä Visa-kortin vinkumaan. Eihän sitä TIEDÄ mikä sen kutinan aiheuttaa!
– Senpä takia lähdin liikkeelle, että sitä selvitettäisiin.
Miehen silmät ovat jo lautasen kokoiset kun hän puuskahtaa:
– Sehän voi olla vaikka joku MAUSTE!
– No niin voi. Mutta minä siis käännyn jonkun muun puoleen…
– Aivan, aivan! Tässä listassa on vain perussarjan prick-testi, ja sehän on ihan KAUHEAA arpomista, että mistä tuollainen kutina johtuu? Miten sitä lainkaan voi ruveta selvittämään? Se voi olla MITÄ TAHANSA.
– Niin voi. Eläimille olenkin allerginen, mutta oireet niistä ovat aina astmaattisia. Tämä kutina on sen takia niin outoa, etenkin kun sitä on ollut jo muutaman vuoden, eikä kesäisin ollenkaan…
– Hyvä tavaton! Tuollaisen selvittäminen…kun se voi olla vaikka MAUSTE…

Olen siis musertanut nyt yhden lääkärin ilmeiseti loppupäiväksi, kun viimein pääsen ulos vastaanottohuoneesta. Jälkeeni ei sinne ole menossa ketään. En suoraan sanottuna ihmettele. Lähinnä ihmettelen, olenko käynyt oikealla vai valelääkärillä. Istun autoon ja tilaan ajan terveyskeskukseen.

6 vastausta artikkeliin ”Työterveyslääkärillä

  1. Oikeasti, onko tämä oikea lääkäri? Missä ihmeen paikassa ottaa vastaan? En työterveydestä tiedä mitään, mutta ylipäätään outo tyyppi, on sitten minkä firman ja terveyden palveluksessa tahansa.
    Todellakin tämä voitaisiin esittää sketsinä, jolle kaikki nauraisivat ja ajattelisivat, että onneksi ei ole totta.

    • Eurajoen työterveyshuolto. Lisäksi vanhempi työterveyshoitajista pitää yleensä aika tehokkaasti huolta siitä, ettei lääkärille edes pääse. Vuosia sitten se neuvoi mua juomaan vettä yskääni ja sanoi etten tartte lääkäriä, samana iltana sain yksityislääkäriltä aikamoiset tropit yhdistettyyn keuhkoputken- ja poskiontelontulehdukseen. Ainut toivo on että tää parivaljakko jää eläkkeelle ennen mua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

nineteen − 8 =