Fillarilenkin varrelta

+27 Celcius-astetta, puolipilvistä ja ehkä leutoa reippaampi tuuli. Täydellinen fillarikeli! Kun olen ohittanut vanhan mummolani (jonka pihan perällä ei enää loju heinikossa vanhaa Wartburgin raatoa) ja päässyt kunnolla Niemenkylään, ensimmäinen maamerkkini on Villa Petrell.

En tiedä, asuuko täällä vielä arkkitehti-kuvanveistäjä -pariskunta, joka paikan ostettuaan piti sitä pari kertaa viikossa auki vierailijoille, mutta olettaisin niin. Olen itse kiikuttanut sinne sveitsiläiskaverini visiitille silloin vuonna kivi ja käpy, enkä enää kuolemaksenikaan muista, mitä kautta Petrellien suku oli yhteydessä porilaiseen Juseliukseen (just siihen mausoleumimieheen), mutta jokin kytkös siellä oli. Jossain vaiheessa Villa Petrell oli pankin omistuksessa, jossain vaiheessa sen osti jokin Israelin ystävät -yhdistys, joka piti pompöösit avajaiset, mutta joiden toiminta haiskahti niin pahasti huijaukselta, että olin suunnattoman tyytyväinen kun yhdistys teki vararikon. Nykyisten omistajien aikana paikassa on kuvattu jokin Risto Räppääjä -leffoista.

Juuri ennen Kravinsuun pienvenesatamaa, veneveistämön paikkeilla, on tällainen sympaattinen portti, joka suorastaan houkuttelee avaamaan ja kulkemaan kärrytietä pitkin eteenpäin. Oletan, että tie vie aika äkisti perille jonkin merenrannan mökin pihaan, mutten tiedä. Veneveistämö muuten on Scylla-veneiden suunnittelijan Björn Nybergin paikka. Mies on ollut myös suunnittelemassa Kaljaasi Ihanaa.

Pienvenesatamassa oli varsin tyhjää. En tiedä, paljonko täällä nykyään edes veneitä säilytetään, tuntuu että Laitakari on vetänyt kaikki paatit puoleensa. Ainakin täältä ajelee m/s Sympaatti Säpin saareen.

Tämä on seuraava maamerkkini venesataman jälkeen. En tiedä, montako vuotta tämä on ollut tienhaarassa, mutta minulle se oli tänä kesänä uusi tuttavuus. Mua sekä naurattaa että jollakin tapaa viehättää tämä keksintö.

Ehkä kilometrin päässä postilaatikosta on tämä maitolaituri, toisella puolella tietä. Aina en muista nuken olemassaoloa, ja paluumatkalla hätkähdän, että taivas, kuka siellä oli, kun porhallan ohi. – Ei mitään hajua siitä, kuka tämän installaation on väkertänyt.

Tänään oli sellainen fiilis, että kyllä, perille merenrantaan asti, kiitos. Piti vain oikein asfaltoinnin loppumisen kohdalla pysähtyä pähkäilemään, että kumpaa tienhaaraa sinne mentiinkään. Tienviitta ratkaisi pähkäilyni aika nopeasti, joskin kalasataman kyltistä oli jäljellä enää puolikas a-kirjain.

Mietin soratietä polkiessani, että onkohan rannassa enää minkäänlaista toimintaa, mutta kyllä sieltä muutama vene löytyi, pari vesillä ja pari maalla. Plus jäätävä määrä halkoja, jotka oli pakattu suuriin muovikasseihin, ajattelisin, että motti yhdessä paketissa.

Veneiden laskupaikalta olisi voinut fillaroida suoraan mereen. – En sitten kumminkaan ajanut, vaikka hiki kyllä pukkasi kun oli 14 km takana.

Kaunista on meren äärellä, aina. Pilvipoudallakin.

Onhan tämä toki aika korvessa. Paluumatkalla silti oli jo vastaantulevaa liikennettäkin, kesämökkiläiset palaamassa töistä ja valmistautumassa juhannuksen viettoon.

Selkä vähän osoitti väsymystään kotona perillä 28 kilsan rupeaman jälkeen, muuten olo oli suihkun jälkeen mitä parhain. Jaksoin vielä viimeistellä puutarhakalusteiden homepesunkin, josta suurimman työn olin tehnyt aamupäivällä. Illalla otin rennosti systerin luona, avasimme viimeinkin Fresita-pullon, jonka olin ostanut sen kunniaksi, että hänen leikkauksensa meni syksyllä nappiin. Nyt iloitsimme myös mun rauta-arvojen kohoamista. Kävin viime perjantaina kontrollilabrassa. Hb oli jo huikea 132 ja ferritiinikin kohonnut 29:een, joka ei vielä ole järin huikea, mutta paljon parempi kuin tammikuun lopun 11 saati lokakuun 6. Ehkä kahvista luopuminen ja muu säätäminen on tosiaan kannattanut.

3 thoughts on “Fillarilenkin varrelta

  1. Autollakin tuo polkemasi matka tuntuu pitkältä saati sitten fillarointi, huhhuh! Ja peukui!
    Joka kerta – niinkuin useinkin siellä kävisin, mutta kun olen käynyt, niin – on nähtävä tuo Petrellin huvila. Jo muksuna, kun ajettiin Niemenkylän linja-autolla siitä ohi, ihailtiin sitä ja kuviteltiin sitä vaikka miksi tapahtumapaikaksi. Tyttökirjoja luettiin ja mielikuvitus laukkasi. Olen aina haaveillut pääsystä sinne sisään. Voihan olla, ettei siellä ole mitään erityistä, kuvittelen vaan.
    Onnea ja peukui kohonneista arvoista! Ilman kahvia? Nevö evö !

    • Heh, juu, kyllä mä sinne asfaltoinnin loppuun asti fillaroin useasti. Ne ekstrakilsat satamaan soratietä vaatii Hyvän Päivän. Vasta muuten tajusin karttaa tarkastellessani, että Villa Petrellin kohdalla olen virallisesti jo ohittanut Niemenkylän. Mä jotenkin miellän sen Niemenkyläksi, kuten Kravinsuunkin vielä.

    • Ai niin, ja sit täytyy vielä sanoa, että onhan se sisältä hieno, muttei ehkä ihan niin mieletön kuin muksuna mielikuvituksessa. Niitten Sveitsin kamujen kanssa päästiin käymään kyllä tuolla tornissakin, ja se kyllä oli aika jänskänhieno paikka!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

seventeen − 16 =