Terkkuja Lontoosta!

Meidän matkamme alkoi jo torstai-iltana, kun ajelimme kieli keskellä suuta pimeyden keskellä hurjassa sumussa kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Vietimme yön terminaalin alakerrassa sijaitsevassa Glo-hotellissa, jota voin lämpimästi suositella suolaisesta hinnasta huolimatta. Oli huomattavasti mukavampaa nukkua yö rauhassa kuin lähteä pikkutunneilla ajamaan lentokentälle.

Kunpa vain olisimme saaneet tiedon Norwegianin lennon myöhästymisestä jo herätessämme! Raahauduimme turvatarkastukseen ja muihin rutiineihin jo puoli seitsemän jälkeen aamulla, mutta kohta saimmekin tiedon, että klo 8.10 lähteväksi aiottu lento lähteekin aikaisintaan klo 10.20! Eh-hehe-heh. Koneeseen oli tullut jokin tekninen vika, jota ei saatu korjatuksi, ja korvaavaa konetta jouduttiin odottamaan Dubaista asti. Mä olin ihan tiltti, kun olin jokaisen edeltävän päivän porhaltanut aamusta iltaan, jotta sain kaiken tarpeellisen valmiiksi ennen lähtöä, joten kun bongasin vapaan lepotuolin, kaivoin korvatulpat ja unimaskin esiin, vedin takin peitoksi ja kääriydyin nukkumaan pätkittäiseen uneen, jota katkoivat lentokentän kuulutukset ja ympäriltä tulppienkin läpi kuuluva melu. Isäntä oli ostanut itselleen tiiliskiven paksuisen pokkarin, jota tämä asettui lukemaan lähimmälle penkille.

Pääsimme lähtöön lopulta noin 10.40, mikä myöhästytti asioita Lontoon päässä sikäli onnellisesti, että meidän ei tarvinnutkaan odottaa sitä, että pääsisimme kirjautumaan sisään hostelliin, vaan kello oli jo sitten niin paljon, että saimme vain kävellä sisään ja viedä tavarat huoneeseen.

Mulle oli alkanut hymy levitä kasvoille jo junamatkalla Gatwickin kentältä St. Pancrasin asemalle, sillä Blackfriarsin asemalle pysähtyessämme koko Thamesin upeus levittäytyi junan molemmin puolin. Kun näin London Eyen ja Westminsterin parlamentti-rakennukset ja Shardin ja Fenchurchin Walkie Talkien ja Tower Bridgen, virnistelin jo idioottimaisesti kuin irvikissa.

trafalgarkuusiMe lähdimme ensi töiksemme kohti Trafalgar Squarea, sillä halusin nähdä omin silmin aukion norjalaisen joulukuusen, ja isäntä ei puolestaan ollut nähnyt aukiota eikä Nelsonin patsasta eikä käynyt National Galleryssä. Joulukuusi rahdataan aukiolle joka vuosi Oslosta, ja historia juontaa juurensa toiseen maailmansotaan, jolloin brittiarmeija riensi norjalaisten avuksi saksalaismiehityksen tiimellyksessä. Kiitokseksi avusta Oslon kaupunki on vuodesta 1947 asti lähettänyt joulukuusen, joka saa aina paikan National Galleryn edestä.

Mun kuvieni laadulla ei tällä kertaa hurrata, sillä otin mukaan vaatimattomimman ja pienimmän kamerani, koska en halunnut raahata mukanani raskasta järkkäriä. Etenkään, kun tiesin, että matkaseurani ei pidä a) tungoksesta ja b) odottelusta, mikä tekee Lontoon vierailusta jo valmiiksi haastavaa. Jos mä olisin asetellut valotuksia ja aukon suuruuksia metrin välein innostuessani kuvaamaan jotain, niin matkasta olisi ollut romantiikka kaukana.

National Galleryssä kävimme katsastamassa muutaman salin maalaukset ja van Goghin teokset, joista jälkimmäisistä isäntä ei oikein innostunut. Mun täytyy sanoa, että itseltänikin on vienyt aikaa, ennen kuin olen hiffannut van Goghien erikoisuuden, mutta sitä nyt ei voi kuin ihmetellä, miten joku ylipäänsä tulee keksineeksi ihan uuden tavan maalata. Galleryssä ei tietenkään saa kuvata (jota kyllä todella moni rikkoi täysin sumeilematta), joten olen lainannut kuvat netin Wikipediasta.

auringonkukkiavangwheatfieldKuvat eivät kyllä tee maalauksille oikeutta, varsinkin auringonkukkien hehkua on aivan mahdotonta vangita valokuvaan.

Katselimme ihmisvilinää aukiolla, ja bongasimme myös Fourth Plinthin uusimman taideteoksen eli veistoksen hevosen luurangosta, jonka vasempaan jalkaan kiertyy nauhannäköinen elektroninen taulu. Siinä puolestaan kulkee livenä tiedot Lontoon Pörssistä. Fourth Plinth on yksi aukion neljästä jalustasta, joista kolmella komeilee jonkin merkittävän historian henkilö, ja tällekin alun perin piti tulla Vilhelm IVn patsas, mutta rahat menivät loppumaan kesken. Nykyään jalustalla on vaihtuvia nykytaiteilijoiden töitä. Parilla viime kerralla (eli tosi kauan yhteen menoon) siinä on seissyt jättikokoinen sininen kukko, joten oli ihan mukava nähdä siinä jotain uutta.

Käppäilimme katselemaan myös Oxford Streetin, Carnaby Streetin ja lähikatujen jouluvaloja, ja täytimme itsemme pubiruualla ennen illan kohokohtaa eli Catsin näytöstä.

Cats oli palannut lyhyeksi ajaksi (11 viikkoa) West Endille uutena produktiona, ja paikkana oli perinteikäs London Palladium -teatteri.

palladiumOlimme perillä varsin ajoissa, sillä liput piti lunastaa puoli tuntia ennen esityksen alkua, ja olimme kieltämättä hieman väsähtäneitä varhaisesta herätyksestä, joten emme panneet pahaksemme istuskelua.

catstage

Sali oli aluksi vielä varsin tyhjä, mutta täyttyi viimeistä paikkaa myöten ennen esityksen alkua. Näyttämö näytti ilman valaistusta vielä kaoottiselta, mutta lavastuksen nerokkuus avautui esityksen edetessä. – Roskiahan ne siis ovat, sillä kissat seikkailivat jonkinlaisella kaatopaikalla.

En osannut odottaa Catsiltä ennakkoon oikein mitään, vaikka tietenkin tunsin Memory-biisin. En tiennyt itse tarinasta mitään, eikä esityksessä mitään kovin kummoista storylinea ollutkaan. En ehkä kutsuisi sitä edes musikaaliksi, vaan laulu- ja tanssishow’ksi, joka oli kylläkin niin loistelias ja taidokas, että se vei katsojan täysin mennessään.

cats1cats2Voitte vain kuvitella, että kun esityksen cast koostuu tyypeistä, jotka ovat opiskelleet Guildhallissa tai/ja Royal Academy of Musicissa ja kuninkaallisen baletin kouluissa, kaikki pelitti aivan vimpan päälle. Mulla jalka naputti tahtia niin että ihme, kun ei lattiaan siihen kohtaa kulumaa tullut. Esiintyjien liikehdintä oli ällistyttävän kissamaista ja paikoin niin akrobaattista, että tuntui melkein siltä kuin olisi sirkusnumeroja seurannut.

grizabellaMeidän näytöksemme Grizabellana esiintyi Beverley Knight, moneen kertaan palkittu brittiläinen soul-laulajatar, joka veti Memoryn kyllä sellaisella tunteella, että kylmät väreet hiipivät selkärankaa pitkin. Vaikuttunut olin myös hänen näyttelijäntaidoistaan, sillä hän onnistui jo pelkällä kävelemisellään tuomaan esille hahmonsa koko ytimen.

Voisin sanoa, että vaikkemme olisi ehtineet tehdä Lontoossa mitään muuta kuin nähdä tämän esityksen, se olisi ollut koko reissun väärtti.

6 thoughts on “Terkkuja Lontoosta!

  1. Kiva matkakertomus, kiitos kun jaoit:) Korvatulpat ja unimaski on kyllä must-juttuja aina kun poistuu kotipihaa kauemmas yön yli:D

  2. Lontoo on kokonaan kokematta, joten tänks, tästä elämyksellisestä matkakertomuksesta, Kutri. Parasta on, että selkeästi virkistyit ja taas jaksaa ja jaksaa ja…

    • Niinpä! Suosittelen ehdottomasti Lontoota matkakohteena, mutta ei heinäkuussa, eikä ensikertalaiselle myöskään näin joulun alla, että ehtii nähdä jotain, eikä aika mene jonoissa ja tungoksessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

5 + one =