Näin toivotteli aina saksan laitoksen apulaisprofessori maaliskuun koittaessa. Jokaiselle kuukaudelle oli oma sanontansa, mutta siihen miehen vitsikkyys sitten suurin piirtein loppuikin. Ehkä huumorin kohokohta oli toteamus Turun Sanomista: ”Se on siitä erikoinen urheilulehti, että julkaisee myös kuolinilmoituksia.” Loput 99,9 % luennoista kuluikin sitten siihen, että luennoitsija luki meille ääneen niitä monisteita, jotka aina kunkin kerran alussa jakoi yleisölleen.
Minä aloitin maaliskuuni uudella laukulla, jonka tilasin Sarenzasta. Mun brittiläinen Rowallanin nahkaveskani on vielä hyvässä kunnossa, mutta täytisen ahdas, kun yritän tunkea sinne kaiken tarvittavan. Tilasin Zalandosta jo kertaalleen yhden Kiomin laukun tuossa joulun tienoilla, mutta se oli niin valtava, että peilatessani sen kanssa ensimmäinen ajatukseni oli, että tuo peilin nainen ei omista tuota laukkua, vaan laukku omistaa tuon naisen. Tämä Sarenzan tulokas oli juuri sopivan kokoinen, enkä maksanut siitä kuin 60 euroa, koska se oli jossakin superalennuksessa tammikuussa. Kaksi asiaa mietityttivät: a) Sisällä ei ole kummemmin lokeroita, parit taskut kyllä. Tilasin edullisen Bag-in-Bagin sinne sisälle, joten tämä tuli hoidetuksi, mutta b) nahka näyttää olevan sitä laatua, joka naarmuuntuu helposti esim. kynsistä, joten nähtäväksi jää, miten kauan tämä pysyy säällisen näköisenä.
Neulontainnostus on iskenyt minuun pitkästä aikaa, ja olen koko alkuvuoden heiluttanut sukkapuikkoja vauhdilla. Sukkaparaatin jälkeen ajattelin, että ehkä tämän ikäisen ihmisen pitäisi osata neuloa myös lapaset, ja niitä tein ensin perusmallilla kaksi paria, ennen kuin tartuin tosihaasteeseen, eli näihin kirjoneulelapasiin. Tää on elämäni eka kirjoneuleyritys, ja muuten homma on ollut suht ok ja selvää, mutta auta armias tuota peukkua! Että mä olin menettää hermoni sen kanssa, kun ensinnäkään ei ollut mitenkään selkeätä poimia silmukoita tuosta aukon yläreunasta, tummanharmaat ja valkoiset langat tuntuivat risteilevän joka puolella kummallisina kaarina, eikä mitään kunnon silmukoita löytynyt kuten alareunasta, ja toisekseen olin tulla hulluksi noiden kavennusten ja kuvion kanssa. Piti lopulta miljoonannennen riistämisen jälkeen laittaa Post it -lappu mallissa aina sille riville, missä menin, ja kirjoittaa erikseen kynällä ylös, olenko viimeisimmäksi nyt kaventanut harmaalla vai valkoisella. Muutenhan homma on ollut kivaa ja sikakoukuttavaa, vähän on kuin palapeliä kokoaisi, kun näkee kerros kerrokselta, miten kuvio muodostuu.
En ole ehtinyt enkä jaksanut tätä blogia tammi-helmikuussa päivittää, mutta toivoa sopii, että valon määrän lisääntyessäni meikäläisenkin energia taas lisääntyy. On ollut sen verran koetteleva alkuvuosi, että tuntui äärettömän lohdulliselta kuulla eräänä aamuna Juha Tapion ja Johanna Kurkelan ”Rakastettu” radiosta. Se kosketti ja lohdutti, antoi taas voimaa porskuttaa eteenpäin. Kuuntelepa ite!
Ai niin, koska spämmibotit olivat löytäneet tiensä kommentteihini, iskin muutaman muun suojatoimen lisäksi kommenttiboksiin myös yksinkertaisen numerojutskan, joka pitää täyttää todistaaksesi, ettet ole robotti. Putsasin nimittäin hiihtolomalla sellaiset pari tuhatta spämmikommenttia pois. Oli muutaman vuorokauden ehtinyt nakuttaa niitä sinne muutaman minuutin välein.