Pyöreitä vuosia

onni10

Kun Brittilässä Lissu täytti pyöreät 90 vuotta, meillä täytti Onni samana päivänä ensimmäiset pyöreänsä. Herra 10 vee otti kuninkaallisen meiningin myös siinä, ettei juhlinut synttäreitään pelkästään huhtikuun 21. päivä, vaan juhlallisuuksia seurasi useana päivänä jälkikäteen.

Onnin synttärit eivät kylläkään nyt jakaantuneet useammalle kuukaudelle, eikä ohjelmistossa ollut suurta paraatiakaan (Kummoinenkohan kokemus olisi matkustaa Lontooseen kesäkuun 11. päivä?), mutta lauantaina saattoi bongata kasan hikisiä pikkupoikia Porin Megazonesta. Tiesimme kokemuksesta, että on ihan turha edes uneksia siitä, että saisi tuon ikäiset duracelpuput viihtymään kotisynttäreillä ilman sitä, että kämppä pitäisi pistää jälkikäteen täysremonttiin. Lasersodan pelaaminen ja herkkujen nauttiminen päälle oli juuri sopiva actionpläjäys. Voin lämpimästi suositella Megazonea.

Eilen vietettiin sukulaissynttäreitä kakun kera. Olin joulukuussa ostanut Lontoosta Snooksin lelukaupasta sarjan synttärikynttilöitä, jotka palaisivat eri värisillä liekeillä, ja hitsiläinen, kun h-hetki koitti, kynttilät eivät syttyneet. Tulitikkuja kului, mutta liekki ei tarttunut kynttilöiden sydämeen. Lopulta sain kaksi palamaan himmeällä liekillä, mutta kun sytytin kahta seuraavaa, ne edelliset jo sammuivat. Lopulta multa meni hermo, nypin britti-ihmeet pois kakusta ja korvasin ne vuosi sitten paikallisesta Salesta ostetuilla. Ja johan syttyi.

Pikaviesti Buckinghamin palatsiin: Attention! If you have purchased the Queen’s birthday cake candles at Eric Snooks in Covent Garden, do NOT use them! They won’t work. Please, try Harrods instead.

Viikonloppu meni ihan liian nopeasti. Olin perjantai-iltana katsomassa Porin Promenadissa Niko Kivelän stand up -esitystä, lauantai meni kaverisynttäreissä, siivoamisessa ja kakun leipomisessa, ja eilen menin vielä synttärivieraiden lähdettyä raamikseen. Tänä aamuna olinkin sitten niin poikki, etten ollut saada itseäni sängystä ylös millään.

Mutta se Kivelä! Voi täytinen, että mä nauroin, ja niin nauroi myös jälkikasvu, joka pulutarinaa kuunnellessaan ulvoi niin kaksinkerroin että tiputti jo karkkinsa suusta paidalleen, mikä sai meidät nauramaan vielä kahtakin kauheammin. Mä oikeasti pidän Kivelää Suomen stand up -esiintyjien ykkösnimenä, sillä kukaan muu ei saa mua nauramaan niin hysteerisesti. Oltiin lippujen hankinnassa vähän viime tingassa ja mietin jo, että kandeeko lähteä kun tulossa on muutenkin ohjelmantäysi viikonloppu, mutta kyllä kannatti. Jos nauru pidentää ikää, musta tuli perjantaina kuolematon.

 

Tummaa ja vaaleaa

190416

Tummaa edusti tänään Musta Barbaari, joka kävi koulussamme puhumassa oppilaille. Alun perin oli tarkoitus saada puhujaksi Arman Alizad, mutta tämän manageri ilmoitti heti yhteyttä otettaessa, ettei Arman lähde rankan vuotensa takia Kehä III:n ulkopuolelle (!). Tämän jälkeen otettiin yhteyttä Mustaan Barbaariin, jonka kanssa keikka saatiin sovittua. Mulla ei ollut miehestä oikein minkään sortin ennakkokuvaa, olin jonkun biisin joskus kuullut, mutta pitänyt tyyppiä lähinnä pellenä. Onneksi hämärät ennakkokuvantynkäni osoittautuivat täysin vääriksi, sillä kaveri oli harvinaisen fiksu nuori mies, jolla oli nuorille paljon hyvää sanottavaa. Alun perin oppitunnin kestäväksi aiottu tilaisuus venyi reippaasti puolitoistatuntiseksi, ja oppilaskuntien edustajat vetivät hekin haastattelijan roolinsa hyvin.

Vaaleaa edusti puolestaan meikäläisen hiuskuontalo, joka tänään laitettiin taas kuosiin pituuden ja värin puolesta. Mulla oli koulun jälkeen aivan täytinen kiire ehtiä Poriin vakkarikampaajalleni, ja tottakai silloin osuu eteen kaikki maailman hitaimmat rekat, varovaisimmat Helka-tädit ja punaiset liikennevalot. Pääsin perille hitusen myöhästyneenä, mutta koska mun kampaaja on ihmemies MacGyver, väri ja leikkaus tehtiin ennätysajassa. Ja voi, miten on mahtista olla taas ihan ihmisen näköinen!

Onnellisena skandinaavisten höyhenteni uudelleenjärjestyneestä kuosista poikkesin Kicksin kautta, josta halusin etsiä ihan tietyn OPI-lakan (She’s a Bad Muffuletta), koska siellä oli OPIn tuotteet alennuksessa. Alennuskupongin syytä oli se, että sorruin hankkimaan myös Maybellinen uuden The Blushed Nudes -väripaletin, jota olin jo katsellut sillä silmällä Prismassa. Kevät… Sitä ei todellakaan ole ollut tänään ilmassa tuon säätilan puolesta, mutta jokin pastelliväreissä alkaa houkutella aina valon lisääntyessä.

Juuri nyt mua houkuttelee Baileys-kahvi (voi Irlanti! miten se ikävä sinne iskeekin juuri keväällä!) ja Parks and Recreation.

Koira, Kazakstan ja kynsilakkaa

jullentulppaani

Mun piti taas viikonloppuna ehtiä vaikka mitä, mutta toisin kävi. Tosin se ei kaikilta osilta ole huonokaan juttu.

Työkaveri otti perjantai-iltana yhteyttä ja tarjosi koiraansa hoitoon. Mä olin jo kauan ajatellut, että tämän veijarin haluaisin koklattavaksi, koska se on aluskarvaton eikä siksi yhtä allergisoiva kuin monet muut rodut. Tottakai suostuin! Nyt olisi mahdollista oleilla koiran kanssa monta tuntia ja testata, käykö köpelösti heti kättelyssä.

Ei käynyt. Ei edes yöllä, vaikka olin varannut astmapiipun sängyn viereen. Ja miten touhukas päivä meillä oli! Jalo-koira on salamannopea, virkeä, pieni vekkuli, joka jaksaa leikkiä aivan loputtomasti, merkkaili reviiriään ulkolenkillä puolen metrin välein, antoi naakoille kyytiä, söi KAIKEN mitä lattialta pieneen kitaansa sai, ja osasi pyytää multa voileipää syödessäni kinkkua niin nätisti toinen etukäpälä ylhäällä, että pakkohan siinä oli heltyä.

Voi taivas. Mun tarvii kyllä mennä vielä työkamulle kylään, kun siellä sitä koirapölyä on kunnolla, ja josko Jalo sitten antaisi mun rapsutella itseään kunnolla, kun on turvalliset ihmiset ympärillä. Nyt se ei juuri edes silitettäväksi suostunut, kantoi vain lelujaan ja meidän tennispalloa uupumattomasti luokseni, uudelleen ja uudelleen.

Tytär seikkailee Kazakstanissa. Sain viime yönä viestin: ”On maailman kreiseintä täällä nyt. Myöhästyttiin junasta koska salainen eri aikavyöhyke. Asiaa selvitetty 10 kazakin, joista ainoa enkkua puhuva oli puhelimen päässä, ja yhden vaihtarin avulla. Nyt viimein junassa. Törkeä hääsäys, onnellinen loppu. Ostin suklaata joka olikin saippuaa. Kazakit pitää meistä erinomaista huolta. Kaikkialla hääsätään ja saadaan erityiskohtelua koska ollaan länkkäreitä.”

Monen mielessä pyörii varmasti sama ihmetys, että miksi taivaan tähden juuri Kazakstan matkakohteeksi, mitä itsekin aluksi ällistelin. Mun mielessäni paikka oli Jumalan hylkäämä takapajula jossain Venäjän liepeillä, josta löytyisi se Boratin kotikylä ja loputtomasti aroa ja that’s it. – Väärässähän minä olin. Maa on ensinnäkin noin 450 kertaa sen kokoinen kuin luulin, siellä on useita Unescon maailmanperintökohteita ja pääkaupunki on kuin suoraan jostakin scifi-leffasta futuristisine rakennuksineen. Hintataso ällistyttää: bussimatka lentokentältä hotelliin 16 senttiä. Liput oopperan ensi-iltaan 2,60 euroa. Odotan innolla matkalaisten raporttia ja kuvia sitten kun saapuvat.

Tänään korjasin valtakunnallisia kokeita. Ensin ruotsia ja sitten enkkua. Lopulta sain tarpeekseni ja lakkasin kynnet keväisillä jäätelöväreillä. En olisi tässä pariin viikkoon uneksinutkaan tekeväni mitään peruslakkausta kummempaa, koska olen ollut kaikessa aivan mestarikäpälä. En uskalla edes ajatella, millaisen katastrofin olisin saanut aikaan jollain leimauslakoilla. Torstai-iltana lakkaus oli niin kulahtanut, että päätin pelastaa tilanteen vain heittämällä siihen uuden kerroksen värilakkaa. Minkä sitten teinkin.

Väärällä värillä nimittäin.

Tämänhetkinen meininki

tippuu

On tätä. Kaikessa. Ja koko ajan.

Rakkaat lukijat. En ole hylännyt teitä enkä blogiani. Kaikkien muiden vastoinkäymisten ja mokien keskellä minulta vain hajosi tietsikka. Muutaman vuorokauden elvytysyritysten jälkeen ostin uuden, mutta koska minä olen minä, tietotekniset ongelmani eivät loppuneet siihen. IP-osoittemme oli vaihtunut, ja tämä yhdistettynä MacBookin minulle tuntemattomiin mysteereihin johti siihen, että onnistuin lukitsemaan itseni blogistani ulos. No, täällä sitä kuitenkin taas ollaan, joten lyhyestä virsi kaunis: Tarpeeksi monta kertaa kun menee pieleen kaikessa, niin sitten kumminkin vahingossa jossain onnistuu.

Viime viikko oli kaiken kaikkiaan absolutely from hell, ja kun niin kovasti odotin, että perjantaina pääsisin teatteriin rentoutumaan kaiken sen katastrofimeiningin jälkeen, kävi ilmi, että isäntää ja mua ei oltu muistettu lisätä lippujenhankkimislistalle. (Tämä korvattiin meille kyllä, pääsemme myöhemmin kahdestaan.) Olen myös leiponut äärettömän epäonnistuneita kakkupohjia, polttanut käteni riisinkeittovedessä, onnistunut tuhoamaan tyttären suorittaman ohjelmistoasennuksen, pitänyt sekä didaktisesti että kasvatuksellisesti loistokkaita oppitunteja ja eilisiltana tajusin, että kännykkäni laturi oli lähtenyt tyttären matkaan. Ei muuten kovin paha, mutta näen typykkää vasta joskus kuukauden päästä, kun tämä on palannut Kazakstanista. (Luit oikein: kaikista maailman paikoista, kyllä, Kazakstanista.)

Söisin lohdutukseksi jotain hyvää, mutta kun sekin putoaa kumminkin rinnuksille.