Hyvä Antonim bäevä!

Joka vuosi tammikuun 17. päivänä muistan väkisinkin, että nimpparisankarina on Anttoni ja Anton, ja kiitos tästä kuuluu raumalaiskirjailija H.J.Nortamolle, jonka tarina Anttonin nimppareista ja sen kunniaksi ammutuista kanuunanlaukauksista oli varmaankin ensimmäinen stoori, jonka hänen Raumlaissi Jaarituksi -teoksestaan luin. Ihmismieleen jää kummallisia asioita. Ja kyllä, pitäisi uudestaan lainata kirjastosta Nortamoa ja lukea muutama kertomus itsensä iloksi, esimerkiksi tuo Antonim bäev, tai vaikka Linnalan korsteeni.

Tammikuu on jo yli puolenvälin, ja meikä vasta herää uuteen vuoteen. Tarpeeksi läksyjen ja kaiken muun kanssa sekoiltuani sanoin tänään yhdelle seiskaluokalle, että nyt, tänään kello 14.06, alkoi meikäläisen uusi vuosi 2018, jolloin muutun täsmälliseksi, järkeväksi, olen kartalla kaikesta ja mulla on kaikki järjestyksessä. (Ehkä hippasen vaativa homma sikäli, että multa on taas yks tärkeä juttu hukassa, mutta niinkun muuten kaikki kondikseen ja sitten vielä että löytäis sen hukatun jutun…) Niin että sillä kellonlyömällä mä nyt sitten muutuin silmänräpäyksessä, kuten vain voitte kuvitella.

Lempiharrastukseni kirjallisuus on nyt osoittanut olevansa vaarallinen laji. Olen jo pari viikkoa lukenut Charles Dickensin tiiliskiveä ”Bleak House”, ja koska homma etenee äärest hitaasti tämän kiireisen arjen keskellä, otin viikonloppuna kunnon löhö- ja lukupäivät. Minkä seurauksena luin hartiani jumiin. Kun olisin tampio edes ottanut esille sen kirjatelineen, jonka joulupukki toi vuosi sitten! Mutta kun ei, niin maanantainahan sitten heräsin aamuun silleen, että jos halusin kääntää päätäni, niin sitten piti kääntää koko ylävartalo tosta pallean pisteestä ylöspäin. Vasta illalla Pilateksessa alkoi jumi vähän aueta, ja mun yläselkäni muuttui ihan tulikuumaksi, kun siellä alkoi veri kiertää, mutta edelleen varsinkin vasemman lapaluun alla on sellainen herkkukohta että itkettää.

Ai muuten, ”Bleak Housesta” löytyi myös BBC:n tekemä telkkarisarja vuodelta 2005, jossa pääosissa esiintyvät mm. Gillian Anderson ja Charles Dance. Voit katsoa sarjan täältä. Olen itse ehtinyt katsoa vasta ekan osan, ja ajattelin edetä osissa aina korkeintaan niin pitkälle kuin mitä olen päässyt kirjassa.

Porin seurakuntakeskuksessa alkoi tänään Mari-Anna Stålnacken uusi opetussarja Uskon matkalla. Nautin taas joka sekunnista, ja jos vain jossakin Porin seudulla asut, kannattaa ehdottomasti tulla kuuntelemaan. Seuraava tilaisuus on keskiviikkona 31.1. klo 18-19, ja voin taata, ettei paikalle vaivautuminen kaduta. Mitään näin rohkaisevaa, ilahduttavaa, voimaannuttavaa ja kannustavaa julistusta en ole aiemmin ollut livenä kuuntelemassa ja kokemassa.

Voimaantumista tässä kyllä tarvitaan, kun aamulla lähtee tuonne hyytävään säähän. Kyllä taas maanantaiaamuna kummasti muistui mieleen, missä päin maapalloa tässä asutaankaan. Minun kavereita ovat takkatuli, villasukat, kuuma tee ja Marks&Spencerin tuplapaksu fleecenkaltaista materiaalia oleva peitto, jota kutsumme lämpöpeitoksi. Brrrrr!

Valonkajoa kaamoksesssa

Yksi näiden pimeiden viikkojen isoimmista iloista on ollut käydä kuuntelemassa Mari-Anna Stålnacken luentosarjaa ”Usko ja elämä” Porin seurakuntakeskuksessa. Mari-Annan blogi ”Flowing Faith” on ilahduttavaa luettavaa sekin, ja kyseinen teologi on myös aktiivinen somen käyttäjä. Blogi löytyy mm. inspiroivimpien kristillisten blogien listalta, enkä ihmettele. Harvoin pääsee kuulemaan ketään näin syvästi ja aidosti positiivista puhujaa.

Luentoja on ollut joka toinen keskiviikko, enkä ole aina päässyt paikalle, ja nyt on jäljellä enää yksi kerta ennen joulua. Ilahduin ihan älyttömästi tänään, kun kuulin, että homma jatkuu keväällä. JESSS! Mä en oikein muista, milloin olisin lähtenyt kerta toisensa jälkeen jostain tilaisuudesta noin perinjuurin virkistyneenä ja voimaantuneena.

Mietin, että mikä Mari-Anna Stålnacken jutuissa niin suuresti puhuttelee. Positiivisuus on ihana asia, silloin kun se on aitoa, eikä päälleliimattua ”asenne ratkaisee” -besserwisseröintiä, eikä sellainen ole ehkä meissä suomalaisissa kovin tavallista. Sitäkin enemmän minua kuitenkin puhuttelee Mari-Annan kaikista puheista huokuva sataprosenttisen luja luottamus Jumalaan ja Hänen hyvään tahtoonsa. Eikä sekään ole tavallista suomalaisissa, ei edes suomalaisissa kristityissä. Suomalaista kristillisyyttäkin leimaa helposti jonkinlainen melankolinen pessimismi siitä, että huonosti käy, ellei varo sitä, tätä ja tota. (Tosin, kun tänä vuodenaikana katsoo ulos ikkunasta, ei tarvitse kauaa miettiä, mistä melankolia ja pessimismi suomalaisiin on pesiytynyt.)

Rankkasateesta huolimatta tuntui tänäkin iltana siltä, kuin kirkas auringonsäde olisi päässyt kaiken pimeyden keskeltä paistamaan suoraan sydämeen. Voin suositella Mari-Annan tilaisuuksia kaikille, joilla on mahdollisuus päästä häntä kuulemaan.

Ihmiskokeen toinen päivä havupuujuoman kanssa sanoo sitä, että mietityttää kovin, onko tämänpäiväinen tilanne sattuma ja onnenkantamoinen, vaiko onko juomalla jotain tekemistä sen asian kanssa, että täyden työpäivän ja sitä seuranneen koulutuksen jälkeen en ollutkaan nääntymässä ja kuollut ja päikkäreitten tarpeessa, vaan jaksoin lähteä aika lailla saman tien Poriin viemään tenavaa harrastukseen ja itse tuonne luennolle. En kyllä kahden päivän käytöllä oikein voi uskoa olevan vielä mitään vaikutusta.

TallennaTallenna

Pintaa syvemmällä

Ihanan Better Nail Dayn Sissi haastoi minut mukaan Starlight Blogger Award -haasteeseen, jossa tarkoituksena on vastata kolmeen hyvin syvälleluotaavaan kysymykseen. Sissin oma teksti oli niin upeaa ja koskettavaa luettavaa, etten oikein tiedä, mitä annettavaa minulla tähän haasteeseen voi olla, mutta tässä sitä mennään.

givethanks1. Mistä olet kiitollinen juuri nyt?

Kiitollisuuden aiheita on loputon määrä. Olen kiitollinen perheestä, työstä, ystävistä, kodista, turvallisesta kotimaasta. Olen myös kiitollinen pienistä turhakkeista, tavallisesta arjesta, kirjoista, iltarutiineista kun istun Onnin kanssa sylikkäin ja luen hänelle, tällä hetkellä Harry Potteria.

Olen kiitollinen siitä, että vaikka itse säädän ja sättään ja mokaan, Jumala onnistuu kuitenkin kääntämään huonotkin tilanteet parhain päin. Olen kiitollinen siitä, että elämäni ei ole vain omissa rähmäkäpälissäni, vaan paljon minua suuremmissa, varmemmissa ja turvallisemmissa käsissä.

Tämän kaiken keskellä olen ihan tavallinen kuolevainen, jolta nämä kiitollisuuden aiheet arjen pikkuharmien keskellä välillä unohtuvat. Että kun keskittyy repimään hiuksiaan OPSin kanssa ja ajaa liikennekameraan ja kalafileet palavat pohjaan (tämä viimeisin tapahtui eilen), niin ei minussa siinä hetkessä suurta kiitollisuutta irtoa. Mutta loppuviimeksi tiedän, että minulla on kaikki tosi hyvin, ja kiitollisuus on läsnä kuitenkin joka päivä jossain kohtaa.

Tässä yhteydessä en voi olla mainitsematta Ann Voskampin kirjaa A Thousand Gifts (suomennettu nimellä Tuhat lahjaa), joka opetti minulle kiitollisuudesta tosi paljon. Muutenkin ehkä kauneimpia kirjoja, mitä olen koskaan lukenut.

tumblr_mi8w0xhOSU1qhmhdfo1_5002. Minkä valinnan tai asian haluaisit muuttaa elämässäsi, jos pystyisit?

Sikäli mielenkiintoinen kysymys edellisen valossa, että tähänkin voisin luetella monta asiaa (lähinnä omia ominaisuuksiani…). Tarkemmin asiaa pohdittuani tulin kuitenkin siihen tulokseen, että haluaisin elämässäni muuttaa sellaisia valintoja ja tekoja, joissa en ole tippaakaan kuunnellut johdatuksen ääntä, vaan suin päin rynnännyt tekemään juttuja oman pääni ja tahtoni mukaan. – Miten paljolta mielipahalta, harmilta ja säätämiseltä olisinkaan säästynyt, jos olisin ollut tässä suhteessa viisaampi!

Joskus nuorena, innokkaana ja kokemattomana kristittynä luin Raamattua ja ihmettelin, miten jääräpäistä porukkaa israelilaiset olivat, kun valittivat kaikesta ja duunasivat juurikin kaikkea sitä, mitä ei pitänyt, vaikka he kuulivat Jumalan äänen. Tai sitä, millainen lauma idiootteja opetuslasten joukko olikaan. Sittemmin kokemus ja elämä ovat osoittaneet, että sekä koko Israelin kansaa että opetuslasten joukkoa ei tarvitse lähteä Lähi-Idästä tai historiasta etsimään, koska kaikki löytyvät oikein hyvinvoivina tämän oman nahan sisästä.

Onneksi minun taivaallinen Isäni on sekä ongelmiani että menneisyyttäni suurempi. Asiat aina lopulta järjestyvät omista möhläilyistäni huolimatta, mutta kuten sanoin, paljon helpommalla olisin päässyt, jos en olisi niin jääräpäisesti pitänyt kiinni omista oikuistani.

il_fullxfull.471557824_1o1y_1024x10243. Mikä sinun mielestäsi on elämän tarkoitus?

Olen tullut siihen päätelmään, että kyllä me täällä toisiamme varten ollaan. Varmasti on tarkoitus kirkastaa elämällämme Jumalaa, mutta kenelle me sitä muka kirkastaisimme, ellemme toisillemme? Ja miten me sitä kirkastaisimme, ellemme nimenomaan rakkaudella? Ja mistä me sitä rakkautta ammentaisimme, ellemme itse Rakkauden Lähteestä?

Emme me ole täällä hankkimassa naapuruston makeinta autoa tai tankkaamassa itseemme mieletöntä tietomäärää tai keräämässä bucketlistallemme hienoja matkakohteita, emme myöskään tekemässä itseämme mahdollisimman onnelliseksi.

Olemme täällä auttamassa toista ihmistä. Tekemässä jonkun toisen onnelliseksi. Ilahduttamassa jotakuta. Rakastamassa toista ihmistä.

En millään muotoa väitä, että tämä syvin tarkoitus olisi aina mielessäni. Kaukana siitä. Mutta minä aina välillä yritän muistaa sen ja toimia sen mukaan. Edes joskus. Edes vähän.

tumblr_mlw3dcCFrw1ron0poo1_1280Heitän haasteen eteenpäin Auliskolle.

Hiljaiseksi vetää

 

lutherking

kuvan alkuperä: Good Housekeeping, Facebook

On vaikea ymmärtää sitä, että jonkun ihmisen elämää ohjaa se, että siinä käytetään polttoaineena vihaa. Että koko moottori toimii sen vihan voimalla, niin ettei koneistoon mahdu enää myötätuntoa, sääliä, armoa, rakkautta, empatiaa. Ja että sitä vihaa ruokitaan tieten tahtoen porukalla, keitetään yhdessä katkeruuden liemiä, kunnes kaikki joukosta uskovat olevansa oikeutettuja tekemään hirmutekoja.

Väkivalta synnyttää väkivaltaa, viha lietsoo lisää vihaa. Ainut voima, joka voi pysäyttää alaspäin menevän syöksykierteen on rakkaus. Ajattelen tänään sitä, että omanakin polttoaineena täytyy olla rakkaus, sillä eihän tästä muuten mitään tule. Sitä bensaa käyn tankkaamassa Jumalan omalta st1:ltä, sillä itse en pysty sitä tuottamaan sen enempää kuin autotkaan tuottavat omaa bensaansa.

Toivoa, anteeksiantoa ja valoisampaa tulevaisuutta!

jesaja29

 

Lepovaihteen sunnuntai

mannikset1Vietin tänä viikonloppuna varsin tehottoman lauantain, olihan Pyhäinpäivä, enkä oikein saanut muuta tehdyksi kuin pykerretyksi näiden kotisivumuutosten, ruuanlaiton ja pyykkien parissa. Eilen, sunnuntaiaamuna, heräsin ja heti iski ahdistava tunne siitä, että hommia olisi tiedossa vaikka seitsemälle kääpiölle jakaa. Huusholli siivoamatta, sanarit korjaamatta, tunnit suunnittelematta, tiistainen ysien koe laatimatta, pyykit silittämättä, koko tontti täynnä pudonneita lehtiä, ja kahden viikon välein kokoontuva raamiskin vielä alkuillasta.

Makasin silmät kiinni ja puhuin mielessäni hiljaa Yläkerralle, että mää en kestä. Ensinnäkin on miljoona asiaa joita pitäisi velvollisuudesta tehdä, ja sitten on vielä pari miljoonaa asiaa päälle, joita haluaisi hirveästi tehdä, muttei millään voi ehtiä eikä jaksaa.

Tovin siinä asiaa selviteltyäni otin esille mun mannalappuni. Niille, jotka eivät kristillisissä piireissä juuri surffaile, voin valaista asiaa ja kertoa, että mannikset ovat pieniä paperilappuja, joista jokaisesta löytyy jonkin raamatunkohdan lyhenne. Minä nostin tämän sunnuntaiaamun sisäisen vaikerrukseni päätteeksi lapun, joka osoitti Saarnaajan kirjaan:

saarn4jae6Siinä se sitten oli. Että lakkaa nainen kohnottamasta ja ota rennosti. Huilaa. Älä yritä tehdä kaikkea niin kuin tapanasi yleensä on.

Ja niin mä sitten otin sunnuntaini varsin iisisti. Kotisivu-uudistukset tein, koska into oli kova, ja haravoimassakin kävin, koska sehän on mun mielipuuhaani (jos selkä kestäisi ja aikaa ja voimia riittäisi, haravoisin mielelläni koko kujan pihat), ja raamikseenkin sitten ehdin.

En siivonnut ainuttakaan nurkkaa, enkä edes avannut työkassiani. Enkä hoitanut mitään muutakaan rästissä odottavia asioita. Tämä oli mulle varmasti kovin terveellistä. Olen tullut viime aikoina yhä tietoisemmaksi siitä, millainen jokapaikan martta ja suorittaja mä oikein olen. – Toisaalta välillä nautin touhuamisesta ja sen tuloksista ja aikaansaannoksista, mutta toisaalta olen ihan liikaa kiinni omissa kiireissäni. Sokeana kanana ryntään katse maassa nokkimaan ensin yhden jyvän ja sitten jo kohti sitä seuraavaa. Vaikka kanakin voisi pysähtyä, hengähtää ja katsella yllään kaartuvaa sinistä taivasta ja pilvien purjehdusta.