Ensi kuussa on vappuaatto!

uberchic1Niin se on, että kevät tulee, halusi talvi sitä tai ei. Tämän kuun lopussa vietetään pääsiäistä ja ensi kuussa jo poksautellaan kuohuvia vapunvieton merkeissä. Kohti valoa ja aurinkoa!

Mun tilaukseni ÜberChicBeautylle saapui tänään, eli kyseisen brändin eka laattasetti. Jos viimeisin lakkaukseni ei olisi säilynyt näin täydellisen hyvänä, olisin jo ollut putsaamassa näitä pois ja leimaamassa uusia juttuja ihan intona. Sokkarilta bongasin vielä 12 euron alehintaan satsin OPIn lakkoja, joista itselleni lähti mukaan tummansininen, kimalteella ryyditetty Give Me Space. Huomenna, huomenna…

Ei ole ollut helppoa päästä työvaihteelle hiihtoloman jälkeen. Mulla oli kerrankin niin tehokas koulustairtautumisviikko parin koepinkan korjauksesta huolimatta, että olen vielä ihan aivot hyllyllä. Eilen päästiin keskipäivällä äkillisesti ulkoilemaankin, kun joku onneton oli aiheuttanut palohälytyksen wc:ssä. Ollaan kyllä nyt harjoiteltu tätä poistumista sen verran usein erinäisten hälytysten, vahinkojen ja harjoitussellaisten, takia, että alkaa sujua rutiinilla. Sikäli tietysti hyvä, että mahdollisen tosipaikan tullessa ei mene sitten kellään sormi suuhun.

Mulla on toi sivupalkin kirja nyt tauolla, enkä tiedä, pystynkö jatkamaan. Tiesin toki kirjan lainatessani, että kyseessä on sairaskertomus syövästä, joka ei pääty onnellisesti, mutta että teksti on kuitenkin kirjoitettu harvinaisen valoisassa sävyssä. Siitäpä myöskin kirjan suuri menestys on syntynyt. Mutta nyt, kun olen päässyt siihen vaiheeseen, että potilaaseen tuikataan solumyrkkyjä, tunnen niin suurta fyysistä vastenmielisyyttä, että on ollut pakko pistää kirja sivuun. Vääntelehdin aivan samalla tavalla kuin silloin kun joku kertoo jotain sairaalareissuhorrorstooria, minua vihloo selkäydintä myöten ja käteni ja jalkani ovat aivan hervottomina. Vähän säälittävää yrittää lukea tekstiä viimeisillä voimillaan, pyörtymispisteessä. Niin että taidan ottaa tässä jotain muuta lukemistoa esille. Ainakin toistaiseksi. Ehkä tykkänään.

Jäi muuten kertomatta viime postauksessa se, että se MoccaMasterin vesisäiliön kansi sitten lopulta löytyi. Facessa porukka hieman repesi, kun kerroin, että mistä: meidän Golfin tavaratilasta. Syy on kylläkin yksinkertaisesti se, että olin kerännyt keittimen irtaimet osat erilliseen muovikassiin siltä varalta, että huolto niitä mukaan vaatisi. No, ei vaatinut, joten ajelin niiden kanssa takaisin kotiin, mutta yhtä risteystä ennen omaa kujaamme tajusin, että oikealta on tulossa auto, jolloin löin jarrut pohjaan. Sillä seurauksella että
a) Golfin katolla ollut jääpintainen lumilaatta liukui alas konepellille, jossa se hajosi useaksi kappaleeksi (minkä sekä minä että jälkeläinen havaitsimme) ja
b) tavaratilassa ollut muovikassi kaatui valuttaen sen vesisäiliön kannen syvälle takalootan uumeniin (mitä en sen enempää minä kuin jälkikasvukaan huomannut).

Mutta tärkeintä on, että osa oli tallessa, uusi olisi takuulla maksanut useamman kympin ja sitä olisi joutunut odottamaan aikansa.

Mulla on työkassit ja -paprut nyt jo sekaisin ja järjetön vaatekasa odottaa silittäjäänsä, mutta hihhei, huomenna mulla on myöhäisempi aamu.

Loman alkua

milvsydan2Lojuin tänään puolillepäivin sängyssä ”The Bone Clocks” -romskun kanssa. Luin, rentouduin ja ihmettelin, miten joku kirjoittaa 600-sivuisen kirjan, jossa vasta sivulla 400 alkaa tapahtua jotain. Nyt mulla on siitä enää noin 50 sivua jäljellä, ja saatuani ne päätökseen kirja siirtyy tyttären omistukseen. Tätä en takuulla lue enää uudelleen. Best-seller indeed!

Kynsien lakkailuun oli mukavasti aikaa, koskapa ei tarvinnut huolehtia tuntien valmistelusta. Sain viikolla tilaukseni CesarsShopista, mm. muutamat MILVin uudet siirtokuvat, joita tietysti piti päästä heti kokeilemaan. Kun katsoin tuota kuvaa, mietin, mihin vehnäjauhoon oikein olin etusormeni tuhrinut, mutten tullut miettimisestä hullua hurskaammaksi. Ei aavistustakaan, miksi se näyttää kuvassa tuolta.

Kahvinkeittimen vesisäiliön kansi on edelleen hukassa, mutta olen järjestänyt ja mapittanut kaikki koulupaperini, joka on ansiomitalin arvoinen urotyö sekin. Nyt pitäisi vielä korjata pari pinkkaa enkunkokeita ja useammat sanarit, mutten ainakaan tänään ole vielä saanut itseäni tarttumaan kynään. Sen sijaan pesin kaikki pyykit ja vietin parituntisen raamiksessa, jossa meillä oli tänään käsittelyn alla aika riemullinen tekstikappale (Apt 12).

Mä luulen, että loppuillan tavoitteeni on saada toi Luukelloromsku loppuun, sillä mulla odottaa tuolla vino pino (toivottavasti parempaa) luettavaa.

Pinkkiä ja sementtiä

pinkingcementPitää esitellä teille kynnet, jotka ovat onnistuneimmat pitkään aikaan. Johtuen siitä, että nyt nuo onnettomat tyngät ovat hieman taas kasvaneet, niin että niissä lakkaus taas näyttää joltain. OPIn Pink-ing Of You ja harmaa Cement The Deal ovat luottovärejäni, ja kaivoin pitkästä aikaa esille Konadin leimauslaatat, joista löysin kivat abstraktit viivat.

Tammikuu on vaihtunut helmikuuksi, anoppi on palannut Suomeen ja Nella anoppilaan. Nyyh. Minä niin jo tykästin käydä sitä kävelyttämässä. Se kun on maailman innokkain, mutta samalla maailman kiltein koira. Tosin aika surkea metsästyskoiraksi, jos se häviää tuijotuskisan oravalle.

Meitsistä tuli eilen kampaajalla platinablondi. Mä halusin vaaleaksi, juu, mutta ehkä tää on inan vaaleampi kuin olin suunnitellut. Pelästyn kulkiessani peilin ohi ja ajattelen Lucius Malfoyta. Työkavereista osa kyllä tykästi. Tosin lasten suusta kuulee totuuden:
Onni: Äiti, miks sulla on noin vaaleat hiukset?
Minä: Kampaaja laittoi mulle väriä hiuksiin tänään.
Onni: Ei ole kovin hyvä.
Minä: Eikö?
Onni: Ei, kyllä se vanha oli parempi.
No just.

Julia vietti viime viikonlopun Porin Teatterinuorten kanssa Mikkelissä teatteritapahtumassa, jossa heidän näytelmänsä Oivaa hoivaa voitti koko skaban. Kävin itse katsomassa näytelmän Porin Anniksella silloin, kun siitä oli ekat näytökset, ja yllätyin tosi paljon, sillä en ollut odottanut kovin suuria harrastelijaporukalta, joka tekee näytelmän vanhusten hoidosta, mutta esitys oli sekä Juhon että mun mielestä tosi hyvä. Anniksen jengi oli varmasti voittonsa ansainnut.

Good hair day

ilonwokki

Jaksoin tämän päivän mänteimmät tunnit sen ajatuksen voimalla, että pääsen työpäivän jälkeen istumaan luottokampaajani käsittelyyn. Poissa risaiset latvat, poissa tumma juurikasvu, tilalla siisti ja vaalea polkkamitta. Yes! Ja parituntisen hemmottelun päälle Sokoksen Ilo-ravintolan kautta kotiin takeaway-wokkiannoksen kanssa. Kahvimukillisen jälkeen lojuin nirvanassa sängyllä aloittelemassa Hilary Mantelin romskua ja antamassa piutpaut sanareiden korjaamiselle. Erittäin terveellistä pääkopan kannalta.

gelatoNo, enhän minä olisi minä, ellen Sokoksen halki kävellessäni olisi käynyt kemppariosaston kautta katsastamassa kynsilakkatarjontaa, ja kun hyllyssä nökötti enää yksi ainut OPIn Venice-kokoelman Gelato on My Mind -lakkapullo, niin sopiko sitä nyt muka siihen jättää yksinäisyyttään itkeskelemään? Ei sopinut. Ja kotiin päästyäni ilahduin huomatessani, että Urban Decayn tilaukseni oli tullut kreivin aikaan, sillä edellinen pikku Primer Potion -tuubi vetää todella viimeisiään noin vuoden kovan käytön jälkeen. Ei luulisi, että 11 ml mitään tuotetta riittää yhtikäs mihinkään, mutta lähes vuoden silmämeikit olen sillä pohjustanut. Nyt tuubi oli pienentynyt 10 ml:aan, mikä johtunee siitä, että tilaa putelista vie uusi aplikaattori. Mä olisin ihan tyytynyt vanhaan kunnon tapaani ottaa voidetta tippa pikkusormenkärkeen ja sillä töpötellyt kuten ennenkin, mutta hoh, kehitys kehittyy, kuten tiedämme.

Opiskelijaneiti soitti eilen ilon kyyneleet silmissä ilmoittaakseen, että oli saanut haastattelukutsun Cambridgen yliopistosta. Haastattelu on jo ennen joulukuun puoltaväliä, joten hän lähtee Brittein saarille hetikohta kun isäntä ja minä olemme palanneet sieltä. Haastattelu on Tiukka Paikka isoilla kirjaimilla, hän kävi siellä viime vuonnakin vain todetakseen, että oli suurin piirtein ainut, jota ei jokin yksityiskoulu ollut kasvattanut ja prepannut viimeisen vuoden verran ihan vain h-hetkeä varten. Nyt hän ainakin tietää, mitä on tulossa.

greenontherunwayKynsikoristeluissa hyppäsin kertaheitolla barokista rokokoohon, kun laitoin kokeiluun isännältä saadun syyslomatuliaisen. OPIn Green On The Runway on kertakaikkisen erikoinen lakka, sillä toki se on vihreä, mutta se shiftaa voimakkaasti myös ruskeaan ja jopa kupariin. Mä heitin päälle hopeiset kuviot Konadilla,  ja tytär tuumasi Facetime-puhelussa lopputuloksesta, että ”aika Luihuiset”.

Ai niin! Käykää nyt osallistumassa arvontaan kun vielä voitte! Lauantaina on viimeinen osallistumispäivä.

Väriä syksyyn

syyskeltaOli sitten ihan pakko tehdä vielä värikkäämmät versiot samasta lakkauksesta. Aamun sumussa ankeaa maisemaa katsellessa ajattelin, että hohhoijaa, tässä sitä taas mennään: harmaa maa, harmaa taivas, harmaat puut, harmaa sumu. Kyllä vähemmästäkin alkaa kaivata väriä ympärilleen.

Mä en oikein henkisesti tahdo kestää ajatusta huomisesta. Ensin täysi työpäivä, ja sen päälle uuden opetussuunnitelman tekemistä. (Ainakin opelukijat tietävät tasan tarkkaan, kuinka riemukasta OPS-työskentely onkaan.) Eikä tässä vielä kaikki, sillä isäntä pääsee koko keljusta päivästä kuin koira veräjästä ja vain sen surkean syyn takia, että on sattunut syntymään samana päivänä 50 vuotta sitten! Eikä tässäkään vielä kaikki, sillä arvatkaapa mille viikonpäivälle minun merkkipäiväni runsaan kolmen viikon kuluttua osuu? – Aivan oikein,  l a u a n t a i l l e .

Ainut lohdullinen ajatus tässä kaikessa on siinä, että sinä lauantaina istunkin sitten Russell Streetin Fortune Theatressa vatsa täynnä jotain hyvää ruokaa.

Olen jatkuvasti jotenkin nahkean väsähtänyt, mikä varmasti johtuu tästä tautipöpöstä, myrkkykuureista ja siitä, etten ole moneen viikkoon päässyt hölkälle. Ja niin loistavat kelit kun olisi juosta! Ei loskaa, räntää, lunta eikä jäätä. Jotenkin aavistan tässä käyvän niin, että kun vihdoin olen päässyt taudista eroon ja olen taas hölkkäkondiksessa, maassa on veden ja loskan peittämä jääkerros, ja muutenkin saan taas alkaa harjoittelun puoliksi alusta tauon jälkeen. Tällä hetkellä, kuurin ollessa puolivälissä, fysiikka natisee jo pienestäkin. Siivosin eilen huushollin, mistä sain jo hien pintaan oikein kunnolla, ja köhin taas niin että ääni oli lähtemässä. Tänään sain suurin piirtein kahlita itseni kiinni työtuoliin, etten olisi sännännyt haravoimaan. Pakko malttaa himmata!

Taidan kohdistaa katseeni tuonne joulukuun alkuun ja odotettavissa olevaan breikkiin, ja laittaa huomiseksi autopilotin päälle.

Ihana Bordeaux

bordeauYksi syysloman tilaustuotteista oli PicturePolishin Bordeaux-lakka, joka on luonnossa vielä jumalaisempi kuin yhdessäkään näkemässäni kuvassa. Tämä vaatisi pitemmät kynnet kuin mulla tällä hetkellä, joten tarkensin kynsieni sijasta pulloon. Se on tällä hetkellä kauniimpaa katseltavaa. Mutta siis hyvät pyssyt mikä väri!

Muuten tänään onkin sitten ollut sellainen päivä, että olen koko ajan kaivannut takaisin nukkumaan. Herätyskelloni soittaa 5.45 ja tänään, kuten monena muunakin aamuna, suon itselleni kymmenen minuutin torkutuksen. Olin jotakuinkin järjissäni ekan soiton kohdalla, mutta uskokaa tai älkää, olin sen kymmenen minuutin aikana ehtinyt vaipua niin syvään uneen, että näin jo täyttä häkää unta siitä, miten olin jakamassa lapsuudenkotini huoneita jonkin isomman porukan asuttavaksi. – Kymmenessä minuutissa! Eikö meille muka joskus psykan tunnilla lukiossa opetettu, että ihmiseltä kestää monin verroin kauemmin päästä unen REM-vaiheeseen, niin että jotain uniakin näkee? (Näin yhdessä vaiheessa unta myös siitä, miten kävelin kultaisen viljapellon keskellä, missä tähkät kutittelivat nenääni, ja heräsin siihen, että Onnin kiharat tunkivat sisään sieraimistani, kun pikkumies oli taas kipittänyt väliimme keskellä yötä ja käpertynyt lähelleni.)

Ehkä muistan lukion opit väärin, mutta sen tiedän, että koko päivän olen hinkunut takaisin vällyjen väliin. Työpäivän jälkeen oli vain riennettävä kuskaamaan Mister Viljapelto pianotunnilleen ja sieltä taas kiireellä kotiin syömään, jotta ehdin puoli kuudeksi yhteen pieneen seurakunnan tilaisuuteen, jonne olin lupautunut ystäväni kanssa kahvinkeittäjäksi. Ihan ok juttu muuten, mutta miten juuri tänään olenkin ollut kaikista päivistä näin unelias! Syytän sitä, että heräsin täysin väärässä unen vaiheessa.

Aivan, olisi pitänyt nousta sen ekan soiton jälkeen, kun väsy ei ollut vielä kaoottinen. Tyhmästä päästä jne.

Ne kynnet!

031115Tässä jaksossa mulla loppuu koulupäivä tiistaisin tuntia aiemmin kuin normisti, ja nyt, kun on ollut näin upeat ja lämpimät kelit, olen huristanut meidän kakkosautolla töihin, jotta pääsen lähtemään aikaisemmin – ja ryntäämään kotona haravan varteen.

Tiedän. Tämä on sairaus.

Mutta tänäänkin teki niiiin hyvää kuopia pihamaalta kuolleita vaahteranlehtiä pois ja tehdä putsia jälkeä. Tällä täytyy olla jotain tekemistä tämän mun duunini kanssa, sillä olen useasti ajatellut sitä, että koska en työssäni yleensä näe minkään konkreettisen jäljen syntymistä (en ole vielä keksinyt keinoa upottaa ruotsin imperfektiä kaikkien oppilaiden kalloon, saati sitten että olisin keksinyt keinon nähdä, MITEN se uppoaa sinne), kaikki tällainen puuhaaminen ja näpertäminen on työlleni oivaa vastapainoa.

Kynnet vain kärsivät tästä puutarhainnostuksesta, joskaan eivät muutenkaan ole parhaassa terässä. Kuten olen jo aiemmin tunnustanut, pureskelen kynteni lyhyiksi ihan just sillä minuutilla, ellen ole lakannut niitä. Näin kävi syyslomallakin, vaikka kunniakseni on sanottava, että pystyin olemaan lähes vuorokauden ilman lakkauksia ennen kuin kävin niihin käsiksi (=hampaiksi?). Tämä on tällaiselle kynsikoristelijafriikille vähän ristiriitainen tilanne, enkä voi kuvitella, että esimerkiksi Better Nail Dayn Sissi tai Charming Nailsin Taina ikimaailmassa sabotoisivat omia kynsiään tällä tavalla. Tilanne on vähän sama kuin jos ruusuja kasvattava puutarhuri ei pystyisi mitenkään pitämään näppejään erossa kukinnoista, vaan ensimmäisen tilaisuuden tullen nyppisi kaikki terälehdet irti. Ilmankos meikäläisestä ei ole kynsibloggaajaa tullut. (”Hei vaan kaikki! Tänään katsellaan, miten paljon narskutin eilen pois etusormeni kynnen pituudesta.”)

Illalla päätin, että nyt tehdään lakattomuudesta loppu ja aletaan taas hoitaa noita tynkäraukkoja. Olin syysloman aikana tilannut Cesar Shopista itselleni uusia tuttavuuksia, Milv-siirtokuvia, ja tänään ekat pääsivät kokeiluun. Aksenttikynnellä siis siirtokuva, pikkusormessa Essien Licorice ja muissa kynsissä saman merkin Fifth Avenue. Milvit tuntuivat olevan vähintäänkin yhtä helppokäyttöisiä kuin Blueseat, joten laittaminen oli helppoa. Nyt sitten vain testataan kestoa. Laitoin kyllä päälle peräti Konadin päällyslakan, joka on mielestäni aika jämerää tavaraa.

Eilen lähtiessäni Pilates-tunnilta kotiin katsahdin auton lämpömittariin, joka näytti +12 astetta. Olen vielä yskinyt siihen malliin, etten ole hölkälle tohtinut lähteä, mutta taivas suokoon, että nämä kelit jatkuvat pitkään. Nythän on, kuten isäntä totesi, yhtä lämmintä kuin kesäkuussa, muttei niin sateista.