Pitänee selvittää vielä, vaikka tuonne arvontapostaukseen jo ohjeistusta editoinkin: Kommentointia (ja näin ollen myös arvontaa varten) ei tarvitse täyttää kommentointilomakkeen jokaista kenttää. Nimimerkki ja kommentti riittävät. Olen yrittänyt tehdä kommentoinnin kynnyksestä matalan, jotta kenenkään ei pakosti tarvitse levittää esim. sähköpostiosoitettaan nettiin, ellei kerran halua. – Ainakin toistaiseksi pysyttelen simppelissä versiossa. Jos alan saada paljon roskapostia roboteilta, sen ehkä jatkossa joudutte todistamaan jonkin vimpaimen kautta, että olette eläviä olentoja.

Joten arvottuani voittajan ilmoitan siis hänen nimimerkkinsä täällä ja ilmoitan samassa postauksessa meiliosoitteeni yhteydenottoa varten. Että ei kun sitten vaan:

Tiedättehän Peter Sellersin tähdittämät, maanmainiot Pink Panther -leffat? (Enkä nyt todellakaan puhu siitä surkeasta uusversiosta, jossa Steve Martin yrittää kiskoa yleisöstä väkisin irti naurua.) Clouseau koheltaa vauhkona katastrofitilanteesta toiseen, ja lopulta tämän pomo Dreyfus on niin hermorauniona alaisensa kanssa, että pelkästään Clouseaun nimen kuuleminen saa tämän silmän nykimään hermostuneena. Mitä jos Dreyfus ja Clouseau laitettaisiin samoihin nahkoihin?

Siltä minusta itsestäni on ainakin tänään tuntunut. Ja koska molemmat asustavat minussa, en pääse eroon kummastakaan. Clouseau koheltaa ja Dreyfus sätkii. Työpäivä sisälsi jo tarpeeksi unohtelua, etsiskelyä, sanaisen arkun avaamista, sotkua ja väsymystä, ja sen päätyttyä ajattelin, että huoh, nyt voin hengähtää. Mutta enhän minä itsestäni mihinkään pääse. Tytär oli ajellut Golfilla aamulla Eurajoelle Onnibussin kyytiin ja minä jäin K-kaupan pihaan sitä sateessa etsiskelemään. Päätin samalla käydä kaupassa, ja kun olin rahdannut kaikki ostokset kassan liukuhihnalle ja ryhdyin pakkaamaan, tajusin äkkiä, että lompakkoni oli kotona kirjahyllyn päällä. En yleensä ikinä edes ota sitä pois laukustani, mutta hah, nytpä tietenkin olin ottanut. Ja jättänyt.

Ei kun selittämään kassalle, joka ystävällisesti lupaa mitätöidä ostokset ja kysyy, tulenko niitä vielä uudelleen hakemaan. No, en tule. Matkaa kotiin 15 km, enkä halua ajaa sitä väliä päivän mittaan neljään kertaan. Tekevälle sattuu, ja olisin voinut suoda itselleni anteeksi, ellen olisi säätänyt töissä jo tarpeeksi, ja just lauantaina nalkuttanut jälkikasvulle kun käytiin molemmat lääkärissä (joo, sain uuden myrkkykuurin), että muista nyt ottaa sairasvakuutuskortti mukaan. Ja pojallahan oli. Mutta minulla ei. – En ikinä poista sitä lompakosta, mutta nythän alkoi muisti pätkittäin palautua, että taisin sujauttaa sen syyslomalla apteekissa käydessäni takin taskuun. Tietenkin eri takin kuin mihin nyt olin pukeutunut.

Mietin vielä farmaseutin kitkerää ilmettä tämän antaessa mulle lääkkeet henkkareitani vastaan, kun ajelin täällä kotopuolessa uudelle kauppareissulle. Lähdin niin kuin ensi sijassa ostamaan nakkeja ja ranskiksia, kun oli saatava safka pöytään pikavauhdilla. Kassalla muistin, että ai niin, levitteetkin on loppu, ja säntäsin viime tingassa hakemaan niitä, kun muut ostokset jo liukuivat kassahihnalla. Äärettömän tyytyväisenä itseeni ajelin kotiin levitteineni, kunnes viimeisestä mutkasta kaartaessani muistin, että olin ostanut ranskikset mutta unohtanut nakit.

En edes tiedä, montako eri esinettä olen tänään pudottanut lattialle. Tätä läppäriäni en uskalla tästä pöydältä tänään siirtää minnekään. Ja kynnet kuvassa lakkasin eilen. Tänään jos olisin moiseen hommaan ryhtynyt, olisi kahvinkeitinkin ollut enemmän lakan peitossa kuin minun kynteni.

Hyvä sisäinen Jacques Clouseauni, minun sisäisen Dreyfusini hyvinvointi on vaakalaudalla, ellei hän saa sinusta hermolomaa. Voisitko mitenkään ottaa muutaman viikon loman ja lähteä sättäämään vaikka Azoreille?

Edit. Arvontaan voit osallistua ilman Google-, WP- tai muita tunnuksia anonyymina, kunhan keksit itsellesi nimimerkin. Arvonnan ratkettua ilmoitan voittajan nimimerkin ja postaan tänne meiliosoitteeni, johon voittaja saa ottaa yhteyttä.

Tuli tässä mieleen, että kymmenen vuotta blogosfääreissä ja uudenlaiseen sivustoon vaihtaminen voisi olla vaikka juhla-arvonnan paikka. Kuvan jouluinen Tilda-enkeli on nyt henkisesti valmistautunut siihen, että löytää uuden kodin vielä ennen joulua. Enkelineito syntyi käsissäni alkusyksystä, kun ostin kesällä uuden ompelukoneen ja suristelin sillä intona kaikkea mahdollista.

Aloitin bloggaamisen oikeastaan vähän kuin sivutuotteena, sillä päätavoitteenani oli oppia ymmärtämään html-kieltä ja luoda omat kotisivut. Vietin yhden kesän nenä kiinni asiaa käsittelevissä kirjoissa, selvitin yli vaalean hilseeni meneviä kohtia atk-opemme avustuksella ja sain kuin sainkin (yllättävän nopeasti) luoduksi sivuston, josta blogi oli yksi osa.  Varsin pian kuitenkin blogistani tuli sivujen tärkein ja itselleni hauskin osa. Olen aina rakastanut kirjoittamista, ja nyt sain näpytellä ensinnäkin niin paljon ja mitä vain halusin, ja kaiken kukkuraksi minulla oli lukijakunta, jonka kanssa oli vielä kommentointisysteemin kehittyessä mahdollista olla vuorovaikutuksessa.

Vuoden 2005 syksyn ensimmäiset blogikirjoitukset olen poistanut täältä jo kauan sitten ja tulostanut itselleni kansioon talteen, ja täytyy sanoa, että hieman on sekä blogini että muiden sivujeni ulkonäkö muuttunut kymmenen vuoden aikana! Jos käytte vanhoissa blogiarkistoissa vilkaisemassa vuoden 2006 postauksia, näette huonoa sommittelua, räikeitä värejä ja mauttomia taustakuvia. Kas, kun silloin oli niin kivaa luoda nettisivustoon väriä ja vauhtia!

Ulkoisesti täällä on meno muuttunut hillitymmäksi, mutta hörhöilyn määrä IRL on päinvastoin lisääntymässä koko ajan. Sikäli tietysti lukijoiden kannalta mukavaa, että on aina jotain, jolle naureskella. Tylsäähän se olisi lukea, miten olen syönyt antibioottikuurini ohjeistuksen mukaan, onnistunut keittiön maalaamisessa ja kasvattanut hillitynhallitut lapset. Ja sitten vain raportoisin täällä, että ei mennyt tälläkään viikolla mitään hukkaan. Kaikki tallessa ja homma hanskassa.

Mutta jotta enkelineitoni löytäisi sen uuden kotinsa, tässä teille arvonnan säännöt: Osallistumisaikaa on marraskuun 21. päivään, eli Hilman päivään asti. Kyseinen lauantai siis mukaan lukien. Arvon voittajan sunnuntaina 22. päivä, tai pikemminkin Onni jo nimensäkin takia saa toimia onnettarena. (Miespuolinen onnetar? hmmm) Osallistujiksi ovat tervetulleita kaikki blogini uudet ja vanhat lukijat, ja osallistuminen tapahtuu jättämällä tähän postaukseen kommentin, jossa kerrot: 1. minkä ikäinen olet 2. mitä teet päivätyöksesi ja 3. miten kauan olet seuraillut blogiani. Olisi jotenkin niin kiva tietää jotain teistä siellä ruudun toisella puolella.

Hyvää arpaonnea kaikille! Sen ainakin voin luvata, että koska lukijakuntani ei ole blogosfäärin laajimpia, voittomahdollisuudet ovat huomattavasti suuremmat kuin lottoarvonnassa!  😉