Etusivulleni
Valikkosivulle
Lisää minusta
Uskoni
Valokuvia
Linkkejä

Site Meter

Tällä hetkellä luen:
Janice Y.K.Leen romaania "Pianotunnit".
Lukemani kirjat

Merkitse Kutrin blogi suosikiksesi Blogilistalla



Seuraamiani blogeja:
Blue Nun
Karkkipäivä
Oma napa, paras napa
Onni arjessa
Pellavasydän
Periferialife - elämää maalla
Torpan verannalla
White Country
Vihreän talon väki
Vilukissi
Yarnstorm



















torstai 31.12.09
Se on sitten joulunpyhät kuulkaa lusittu, ja Oikea Loma on menossa. Ihanaa! Julialla ja minulla oli tässä tiistaina oikein luksusluokan naistenpäivä, sillä veimme ensin varhain aamulla koko miesväen Merikarvian mummulaan yökylään ja ajelimme sitten Poriin shoppailemaan alennusmyynteihin. Laukkasimme liikkeestä toiseen vapaina kuin villivarsat, eikä ketään ollut vinkumassa ruokaa/juotavaa/väsymystä/hikeä/kylmyyttä/eikömejomennäkotiin. Löysimmekin vaikka mitä, ostin kahdet housut, kolme puseroa, huivin ja muutamia koruja. Söimme kiinalaispaikassa, kävimme kirjastossa ja palasimme onnellisina hiljaiseen kotiin, jossa pistimme illaksi pystyyn sipsi- ja suklaaorgiat Sinkkuelämän kakkoskauden äärellä. Oi onnea!

Mä sain sitäpaitsi kauhean Inspiraation tehdä ensi jouluksi jo kortit valmiiksi (tää ei ole ihan eka kerta kun näin sattuu joululomalla, mutta hyvähän tuo vain on, eipä tarvitse korttiasiaa pohtia joulun kynnyksellä). Löysin Tiimarin alesta suloisia pieniä peltiporoja, jotka suorastaan huusivat minulle "Osta meidät kaikki!", ja pakkohan niille oli käyttöä keksiä. Tekstin kanssa vaan tuli ongelmia. Olin jotenkin visioinut, että painaisin akryylileimasintsydeemilläni noi joulutoivotukset kortin yläreunaan, mutta sepä ei näyttänytkään hyvältä mun koeversiossani. Ei ollenkaan hyvältä. Sitten sain päähäni, että erilaiset, mutta sävy sävyyn valitut irtokirjaimet näyttäisivät hyvältä. Vaan mistä sellaisen määrän sopivia tarroja saisi ja löytäisi? - Ei yhtään mistään, mutta lehdistä leikatut kirjaimet ajaisivat saman asian, ja tiesin vielä senkin, mistä löytäisin sopivan valikon kirjaimia: mulla on jemmassa vuosien kirjakerholehdet juuri kaikkia askarteluinspiraatioitani varten. Joten ei kun leikkelemään ja liimaamaan! Istuin sormet liimassa ja suu suklaassa Sinkkuelämän jaksojen äärellä, ja sitten multa jotenkin mopo karkasi käsistä, kun sain päähäni, että korttien sisäsivuille voisi leikellä vielä toivotuksen "Ja onnellista uutta vuotta". Näpräsin niitä kasaan kuusi kappaletta, kunnes menimme Julian kanssa syömään iltapalaa, ja tytär totesi katsellen järkyttävää kirjakerholehti+liima+kortti+paperisilppukasaani: "Kuule äiti, tässä saa kohta ruveta pelkäämään koulukirjojensa puolesta. Niissäkin on pian varmaan neliskanttisia reikiä!" Justiinsa sillä hetkellä järki palasi päähäni, nauroin ihan kippurassa tyttären kommenttia ja tajusin, että näinhän se justiinsa on, en todellakaan voi saksia kolmeakymmentä kappaletta uudenvuoden toivotuksia kortteihini, sillä 30 kertaa Hyvää Joulua oli jo aika hulluuden huipentuma sekin. Vai palaisiko tytär kenties kemiantunneille ilman ainuttakaan happiatomia kirjassaan, kun äiti olisi leikellyt kaikki O-kirjaimet Onnelliseen Uuteen Vuoteen? - Splendid!
   No, kortit nyt odottavat ensi joulua tietokoneella printatut uudetvuodet sisuksissaan (paitsi ne 6 hyperextrakappaletta, sukulaiset voivat jo nyt ryhtyä vetämään pitkäätikkua siitä, kuka mahtaa nämä erikoispainokset saada postilaatikkoihinsa), pipareita on vielä purkillinen jäljellä, konvehteja sitäkin runsaammin, laardia on kertynyt lanteille taas kaikkien jouluherkkujen ansiosta ja kurinpalautukseen on epäilemättä ryhdyttävä, mutta tänään ei vielä surra sitä vaan lähdetään ampumaan raketteja Onnimannin iloksi. Oikein ihanaa uutta vuotta kaikille, rakkaat lukijat ja ystävät!

Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se TÄSTÄ.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se TÄSTÄ.


joulupäivä, perjantai 25.12.09
Joulu on tällä hetkellä aika onnellisessa vaiheessa. Vielä aatonaattona ajattelin, että tätä ei kestä, ei kertakaikkiaan. Muistin joulun alla aina iltaisin tai öisin hommia ja asioita, jotka pitäisi muistaa hoitaa, nakertelin kolmen kuukauden kynsienkasvatustuloksen nollapisteeseen (himputti, ja mulla kun on nyt kasapäin uusia lakkojakin!), kuljin maanisena paikasta toiseen ja kyselin itseltäni, miten VOIN taas olla tässä samassa jamassa kuin ennenkin, vieläpä pahemmassakin. Jostain merkillisestä syystä saan aina viime tingassa päähäni tehdä jotain lahjoja omin käsin, ja niinpä ryhdyin piparipoikien lisäksi ompelemaan vimmatulla vauhdilla Tilda-lumiukkoa, joka kyllä jämähti siihen, että aatonaattona sen pyjamatakki meni kertakaikkisesti persiilleen - kiitos taas sen tosiasian, että niissä kirjoissa ohjeista puuttuu aina muutama tärkeä niksi, jotka ompelijan tarvitsee sitten aina vain kantapään kautta oppia.(Niksi 1: Jos ompelet niitä enkeleitä, älä ompele mekon olkasaumoja koko matkalta vaan jätä kaula-aukon puolelta saumanvaran verran auki; muuten et ikinä saa kaulusta istumaan nätisti paikoilleen. Niksi 2: Jos ompelet lumiukon pyjamatakkia, jätä etuvaraankin reilu saumanvara, äläkä ihan usko kirjan kuvitusta kun ompelet kauluksen ja etuvaran kerralla kiinni, sillä etuvara ja kaulus EIVÄT saa lähteä samasta kohdasta kuten se kuvassa näyttää lähtevän. Muuten tärkeä pyjamankauluksen kulma jää syntymättä.)
   Minä en oikeesti tajua, miten tässä käy aina niin, että jos jokin asia on hoidettu hyvissä ajoin (tänä vuonna leipomiset), niin sen ajan, jonka siinä säästäisin rauhoittumista varten joulunaluspäivinä, onnistun aina sättäämään johonkin ihan ylimääräiseen ja yleensä suuruudenhulluun projektiin. *huoh*
   Mutta jouluruuat tulivat valmiiksi, pukki saapui, lahjoja jaettiin, Onnilla oli jo iso vaihde päällä ennen joulupukin saapumistakin, mutta häneltä löytyi vielä yllättävä turbovaihdekin, kun pukki oli käynyt. Siis toi tyyppi oli niiiiin sekaisin, niin sekaisin. Kun joulupukki pyysi tätä laulamaan, niin Onnimanni hypähti sohvatyynylle seisomaan päälleen. Hetki piti maanitella, että saatiin sälli oikeinpäin ja vielä laulamaankin jotain.
   Tänään oli anoppi miesystävineen ja mun isäni joululounaalla. Nyt illalla olen päässyt kunnolla irtautumisvaihteelle kaiken häsäämisen ja hösäämisen jälkeen, pelattiin isännän kanssa Carcassonnea, jonka ostin meille koko perheen joululahjaksi, kokosin vähän jokajouluista palapeliä (tänä vuonna ihme länkkäriratsuaiheinen), ahdoin kitaani suklaata ja välillä kävin napostelemassa pipareita joihin lohkaisin päälle Aura-juustoa (maistakaa ihmeessä, makuyhdistelmä kuulosta oudolta mutta on herkullinen!). Nyt haluan olla, olla ja olla, ja aikakin saisi hetkeksi pysähtyä.

Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se TÄSTÄ.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se TÄSTÄ.


lauantai 19.12.09

Se on sitten virallisesti joululoma! Mä olen kyllä tässä muutaman päivän jo ollut jokseenkin hiljaiselossa, sillä sain jonkun opehuoneessa riehuvan virustaudin, enkä ole ollut tiistain jälkeen töissä. Koulun kannalta hyvä aika sairastaa, kun siellä ei tarvi enää mitään järjellistä tehdä, mutta muuten ihan vihoviimeinen aika sairastua, kun joulu pukkaa päälle ja on miljoona ja triljoona ja vielä biljoonakin asiaa tehtävänä. - Juu, älkää kiitos ryhtykö ollenkaan sanomaan, että tuleehan se joulu ilmankin ja mitään ei oikeastaan tarvitse tehdä; jokainen kuitenkin valmistaa joulua enemmän tai vähemmän. Mä olen joka vuosi karsinut omia hössötyksiäni, mutta silti sitä tekemistä vaan riittää enemmän kuin kotitarpeiksi, ja vaikka joka vuosi olen vannonut olevani seuraavana jouluna ajoissa liikkeellä lahjojen yms. kanssa, niin tässäpähän sitä taas rämmitään tismalleen samassa suossa kuin ennenkin. Tsuidaduida...
   Piparit ja joulutortut on leivottu tosin jo pari viikkoa sitten. Tänään leivoin vähän lisää pipareita - ompelukoneella. Onni kyllä katseli niitä pää kallellaan ja kysyi: "Saanko minä maistaa yhden?"
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se TÄSTÄ.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se TÄSTÄ.


keskiviikko 9.12.09
Voi hertsykkel sentään että tässä meinaa jo pudota kyydistä, kun tää aika vaan menee omia menojaan, eikä itse enää oikein pysy menossa mukana! Sanokaa mulle, että miten ihmeessä on jo joulukuun 9. päivä??? Minen käsitä. En. Mutta ei se mitään, sillä kuten takuulla olette huomanneet, on lukuisia muitakin asioita joita en käsitä (tilanpuutteen vuoksi en ryhdy niitä tässä luettelemaan).
   Nyt on ihan pakko kertoa, että vanhenin viime lauantaina. Tää on pakko kertoa sen takia, mitä sain lahjaksi - ja miten. Heräsin nimittäin löördaagiaamuun silleen onnellisen raukeana siitä, että on viikonloppu eikä tarvitse rynnätä suihkuun ja aamiaiselle ja töihin, ja kun isäntä vieressäni tajusi mun olevan jo tajuissani, se onnitteli mua ja sanoi, että ei hän nyt oikein parempaakaan lahjaa keksinyt, mutta tässä olisi... Ja laski mun syliini lämminvuoriset kumisaappaat. "Ettet sitten enää lainaa mun saappaita." - - - ?! Siinäpähän kuulkaa hymyilin silleen yrittäen olla aurinkoinen, etten loukkaisi toisen tunteita, mutta päässä pyöri, että voi nyt hemmetin kuustoista, vain MIES voi keksiä tällasen synttärilahjan - olkoonkin että oikein Tretorn-saappaat, mutta silti. Toisen saappaan varteen oli tungettu synttärikortti, ja kun luin sen, löytyi kortin takaa ohje laittaa saappaat jalkaan ja kurkistaa keittiön uuniin. Tein työtä käskettyä ja ajattelin, että on se sentään tajunnut ostaa mulle sen hajuveden josta vihjailin. Mutta uunista löytyikin uusi viesti, joka vei mut katsomaan saunan kiukaan taakse. Ja kiukaan takaa taas uusi lappu uuteen paikkaan. Mutta lopulta löytyi sitten ihan uskomaton yllätys: Uusi HP Compaq -läppäri!!! Mä olin niin otettu ja ällikällä (ja olen oikeestaan vieläkin), etten tiennyt kuin päin olisin ollut. Onhan toi vanha ollut hidas ja vedellyt viimeisiään, mutta olin ajatellut sinnitellä sen kanssa vielä jonkun aikaa. JII-HAA! Arvatkaapa, naputtelenko tässä onnessani uudella koneella?! Ja isäntä keräsi pisteet kotiin, osakkeet nousivat notkosta kerralla pilviin. :-D
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se TÄSTÄ.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se TÄSTÄ.


maanantai 30.11.09

Tän huushollin piparit taitaa nyt olla leivottu, ja seuraavaksi isken joulutorttujen kimppuun. Intouduin vielä leikkimään kuorrutteen ja karamellivärien kanssa, ja se oli sen verran hauskaa puuhaa kaikkine suttuineen, että jos vaan jaksan, otan vielä uuden rupeaman piparipoikien kanssa. Pojat kun makoilevat purkissa tällä hetkellä ihan blancona. Tai pikemminkin brunona, mutta ni förstår nog. Kolmelle poitsulle vetäisin suun tuolla punaisella kuorrutteella, mutta mulla oli pussin kulmassa sen verran iso reikä, että pienille piparinaamoille kuorrutetta tuli hurjan paksu viiva, ja nämä kolme näyttävät nyt lähinnä varsinaisilta neekeripusuhuulilta (anteeksi että käytän nykyään kiellettyä sanaa, mulle itselleni tuo sana on täysin neutraali enkä tarkoita sillä mitään afroamerikkalaista kummempaa, mä en tajua koko sanan ympärille Suomessa kiertynyttä vouhotusta).
   Kaivoin eilen adventtikyntteliköt esille kätköistään ja laitoin keittiön ikkunalle. Ulkovalojakin pengoin esille, ja niitä olen ostanut parit uudetkin tänä vuonna, mutta katsotaan nyt, milloin olis sen verran sateelta taukoa että niitä pääsisi tonne ulos asentamaan :-D . Meidän vastapäisellä naapurilla on taas niin järjettömän ihanat jouluvalot tuolla ulkona, että tekisi mieli itkeä liikutuksesta aina kun ohi kulkee. Siis ihan oikeesti! Niitä on runsaasti, kaikki on valkoisia normivaloja eikä mitään typeriä värikkäitä tai vilkkuvia sirkuslamppuja, ja ne on aseteltu vielä tosi nätisti kehystämään ikkunoita ja isoa yläkerran parveketta. Vielä kun tulis lunta niin siitä pihasta voisi painaa vaikka postikortteja. Oma lukunsa onkin sitten ne kaikki hiivatin neonsiniset porot, joita aina välillä näkee joillain pihoilla. Yks vuosi mun kaverini kanssa tuumailtiin, että josko tekaistais itsellemme jotkut vaikuttavan näköiset virkamerkit tietsikalla ja alettais kiertää näissä taloissa ilmoittamassa olevamme EU:n tarkastajia, jotka ovat tulleet sakottamaan vuodenvaihteen jälkeen laittomiksi käyneistä värivaloista. Ja sakothan voisi välttää vain sammuttamalla värilamput heti just sillä siunaaman sekunnilla pois ja heittämällä ne EU-viranomaisten valvovien katseiden alle roskikseen...
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se TÄSTÄ.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se TÄSTÄ.


keskiviikko 25.11.09
Kolmas päivä kotona lepotilassa ja eikö jo vain ala pää hajota! On tää kamalaa kun missään ei ole kivaa. Kotona on tylsää ja töissä ottaa tällä hetkellä aivoon... Nojoo, ehkä nyt kumminkin valitsen sitten sen työelämän, sillä kotirouvaksi minusta ei totisesti olisi.
   Tätä päivää piristi niim pal kauhiasten toi kukkakimppu, jonka ihanat työkamut mulle lähettivät Parane pian -kortin saattelemana. - Ei, ei ole tavallista saada näin ruhtinaallista kohtelua, ja siksipä siitä niin kovin ilahduinkin, mutta eiköhän myös nimppareillani ollut jotain tekemistä asian kanssa. Toisen nimpparisankarin kanssa tilattiin kakku puokkiin tonne opehuoneeseen, mutta kuvauksesta päätellen se ei ollut kyllä yhtään sellainen kuin olin tilannut. :-O Hyvää se kuulemma oli, joten sinänsä ei ole valittamista, mutta olin kyllä tilannut sinne rommikostukkeista suklaakakkua, ja sinne oli ilmaantunut jokin vaaleanpunainen hörhellys joka ei ollut suklaata nähnytkään. HMMMMM.
   Tulostin ja leikkelin ja laminoin sanastonopettelukortteja ja mietin, että mitä muuta sitä ihminen voisi leipätyökseen duunata kuin tätä. Mun kriiseilyni jatkuu edelleen, se jotenkin sai muodon itselleen siinä vaiheessa kun juttelin luokkani kanssa niistä läksyhommista. Mitä järkeä opettajan on iltakaudet vääntää kortteja, monisteita, harjoituksia ja peli-ideoita, korjata sanareita ja kahlata alan opuksia uusien ideoiden toivossa läpi, jos oppilaat eivät hoida hommasta omaa osuuttaan? Onko tässä mitään tolkkua? Ehkä annan noiden laminoitujen arkkien olla loppuillan tuossa aloillaan, otan romskun käteeni ja heitän arpaa siitä, mitä uusista kynsilakoistani kokeilisin ekana...
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se TÄSTÄ.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se TÄSTÄ.


tiistai 24.11.09

Meillä vietettiin söndaagina keskimmäisen 12-vee-synttäreitä sukulaismerkeissä. Mun käsittämättömän taitava työkaverini teki futista ja painia harrastavalle päivänsankarille jumalaisen suussasulavan kakun, jonka salmiakkinen täyte lennätti syöjänsä kyllä taas seitsemänteen taivaaseen. Mä rakastuin noihin futiskentän nurkissa kukkiviin leskenlehtiin/voikukkiin ihan täpöllä, hyvä kun raatsin suuhuni pistää. Juho puolestaan halusi syödä niitä heti ekassa kakunpalassaan. Totesinkin hälle, että siinä tuli sitten päivän salaattiannos nautittua samalla. Synttärilahjaksi nuorimies sai meiltä uuden fillarin, valkoisen Jopon, jonka hän sai käydä valikoimassa ihan itse. Tää jopovillitys on aika huvittavaa katsella, kun viimeksi noilla jopoilla ajeltiin joskus lapsuudessa 70-luvulla. Nyt tää fillarin irvikuva (anteeksi vain kaikki jopofanit...) on taas kuuminta hottia. Ympäri käydään ja yhteen tullaan.
   Fröken Julie oli jo sunnuntaiaamuna aika keljussa kunnossa, ja jahka me oltiin saatu viimeiset synttärivieraat saateltua ovelle, alkoi meikäläisellä vilunväristykset. Tunnin sisällä makasin oikosenaan sohvalla ja tärisin. Tässä on nyt kaks päivää oltu petin pohjassa. Kummallakaan kuume ei oo noussut korkealle, mutta molemmilla särkee paikat. Mulla jalat ja lonkat ja jopa jalkapohjat (tosi outoa!), ja Julia on valitellut jo kahtena aamuna sitä ettei oo pystynyt nukkumaan kun herää tunnin välein siihen, että tarttis kääntää kylkeä, mutta kun aina sattuu kun käsiä särkee niin kovasti. Tänään se valitti myös polvisärkyä. Sitä, onko tämä nyt surullisenkuuluisaa saparotautia, ei kai selvitä mikään (paitsi labra, mutta sinne nyt ei ainakaan toistaiseksi oo asiaa). Mulla on jotenkin sellainen tuntuma, että suuri osa näistä kärsävirustapauksista on sikäli luulotautia, että vaikka ihmiset kipeitä onkin, niin kyse ei välttämättä oo ollenkaan sikainfluenssasta. Toisaalta voi tietysti olla niitä, jotka ei edes tiedä sairastavansa syksyn kuuluisinta pöpöä. Hmmm. Joten mahdollisuudet tässä meidänkin tapauksessa ovat, Nykästä lainatakseni, klassiset fifty-sixty.
   Surkeaa sairastuspäivää ilahdutti tänään Head2Toe.comin paketti, joka toi mulle neljä pulloa O.P.I:n kynsilakkoja. Nämä maksavat Porin Sokoksessa hiuksianostattavat 15,50 e kappaleelta. Head2Toen hinta oli 4,90 dollaria per kpl. Postikuluineen päivineen maksoin neljästä putelista vähemmän kuin kahdesta pullosta Suomessa, ja nämä sentään lähetettiin jenkeistä asti! Olen tässä pitkän aikaa jo katsellut ja tuumaillut, että juuri mitään kosmetiikkaa ei enää kannata hankkia netin ulkopuolelta. Hinnat ovat siellä äärettömän paljon halvemmat kuin kaupoissa. Vai mitä sanotte siitä, että Tigin Fashionista-pullo tuli mulle 13 eurolla Jerseyn saarelta, kun omalla kampaajallani se maksaa yli 25 euroa?
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se TÄSTÄ.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se TÄSTÄ.


sunnuntai 15.11.09
Sain torstaina possurokotteen (allergiani + astmaattisuuteni takia), ja pari päivää näytti ihan siltä kuin mulla ensimmäistä kertaa elämässäni olisi hauislihas. Tosin vain vasemmassa käsivarressa. Siihen nousi kunnioitettava paukama, joka ei haitannut elämää muulloin kuin öisin kun olisin halunnut kääntää kylkeä. Se sattui kosketuksesta niin penteleesti että jäi kylki kääntämättä. Muutoin sitä ei kyllä sen kummemmin särkenyt. Kutisi pikemminkin. Vieläkin se on vähän punainen ja kutiseva. Vaan auttaneeko tuo nyt sitten saparoflunssaan yhtään mitään kun näin myöhään saatiin? Epidemiahan on jo hyvässä vauhdissa. Ja Onnimanniparka ei ole vieläkään saanut omaansa, kun tuli uudestaan loppuviikosta kuumeeseen ja silmätulehduskin iski. Oevoe.
   Mua mietityttää ankarasti moni asia tällä hetkellä. Kuten että miten saisin erinäiset luokat opettelemaan oikeasti läksynsä. Tunneilla ehtis vaikka mitä kivaa, jos oppilaat haltsaisivat sen asian mikä niiden kuuluu haltsata. Kielihän on väline, ja sillä välineellä voisi tehdä vaikka mitä! Tuntuu vain siltä, että isolta osalta tämä väline on mennyt hukkaan ja jäänyt sinne. Miten voi olla niin mahdotonta opetella muutaman rivin läksyteksti? - Niin, no, sehän vie tietysti aikaa tietokoneella roikkumiselta ja tulevan viikonlopun bileiden suunnittelulta ja viime viikonlopun bileiden muistelemiselta. Mä en yhtään ihmettele, että esmex armeijassa ei nuoret enää pärjää. Eihän niitten nuppi kestä sitä että joku komentaa eikä äiti ole kantamassa pullaa tietokoneen viereen. Grrrrr. (Kyllä, olen kypsä, ja tällä hetkellä myös äärimmäisen pessimistisellä mielellä mitä koko kouluun tulee.)
   Minua mietityttää myös, mihin helkkariin olen hukannut kutomani sukan. Minähän aloin kutoa Step-langasta sukkia Juholle sen jälkeen kun olin saanut Julian sukat valmiiksi, ja eka sukka on valmiina, toka puolivälissä. Teki tänään pitkästä aikaa mieli ottaa kudin kouraan, mutta koska mulla ei ole hajuakaan siitä, mihin olen sen valmiin sukan laittanut, se ikään kuin laimensi näitä kutomishaluja huomattavasti.
   Kutonut en siis ole, mutta haravoinut kyllä (sehän ei tältä tontilta lopu, enkä yhtenäkään vuonna ole vielä saanut joka paikkaa putsiksi), korjannut sanareita, siivonnut koko torpan mukaanlukien erään 11-vuotiaan rytökärpän pesän, silittänyt pyykkiä, lukenut McCall Smithin romskua ja haaveillut etelän lomasta.
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se TÄSTÄ.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se TÄSTÄ.


tiistai 10.11.09
Mr Onnimanni on saanut terveytensä ja energiansa takaisin huomattavan ällistyttävää vauhtia. Eilen vielä kuumeinen, itkuinen ja nuutunut pikkumies on tämän päivän kuluessa löytänyt itsestään aina vain isompaa ja isompaa vaihdetta. Huomenna tämän huushollin väki palaa taas arkirutiineihin. Oma massuni on vielä vähän outo, mutta koska mulla illalla oli jopa nälkä (!), en liene sen kummemmin sairas että tarttis murehtia muiden tartuttamista.
   Erehdyin etsimään jotain olkkarin kirjahyllystä, siitä pätkästä joka seisoo ilmalämpöpumpun alla eteiskäytävän päässä, ja voi mälli ja mylväys mikä pöly sieltä taas löytyi! Otin tän päivän elämäntehtäväksi käydä ne kaks Lundia-pätkää pölyrätin ja imurin kanssa läpi, hylly hyllyltä ja kirja kirjalta. Nyt on jokainen opus imuroitu ja hylly pyyhitty, enkä yhtään liioittele kun sanon, että alahyllyllä olleen tyhjän lehtikotelon pohjalla oli viiden sentin pölykerros. Augh! Nyt puudelikennel on tiessään - toistaiseksi.
   Hyllyä siivotessa tuli kyllä taas epätoivoinen olo, kun kävin läpi kaikkia saamiani ja säästämiäni oppikirjoja: suurin osa niistä on sellaisia, jotka olen aikonut käydä läpi sillä silmällä, että löytyiskö jotain kivaa vinkkiä ja käyttökelpoista omaan opetukseen, mutta enpä ole ikinä vielä löytänyt aikaa tähän jaloon tehtävään. Kuten en niin moneen muuhunkaan asiaan. Itse asiassa kirjahylly sisälsi oppikirjojen lisäksi niin sairaan paljon sellaista matskua, jota olen aina ollut aikeissa käyttää opetuksessa tai oman kielitaidon kehittämisessä mutten ole ikinä ehtinyt, että tuli jokseenkin tuskastunut olo. Samoin löytyi kaksi mapillista ruokareseptejä joita olen aikonut kokeilla ja yksi mapillinen lehtiartikkeleita jotka olen aikonut lukea, kuten myös huomattava määrä vieraskielisiä pokkareita jotka olen niinikään AIKONUT lukea. MIHIN tämä aika tässä maailmassa oikein menee???
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se TÄSTÄ.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se TÄSTÄ.


maanantai 9.11.09
Viime viikolla saavutin jonkinlaisen merkkipaalun, mutta onko se sitten urheiluhulluutta vai muuten vaan hulluutta, sitä en osaa sanoa. Sain nimittäin tarpeekseni siitä, että en enää ikinä ehdi normaalipäivinä Kettlerin päälle polkemaan, ja päädyin heräämään aamuisin viideltä polkeakseni tunnin kuntopyörällä. Joo, tiedän, kuulostaa to-del-la järkyttävältä, mutta ei se kyllä siltä tuntunut. Olin funtsinut tätä mahdollisuutta jo viikkoa aiemmin, mutta tyrmännyt sen koska ajattelin tosissani olevani aivan hullu, mutta sitten katselin ihmisiä lenkkeilemässä tosta meidän ohi aamuhämärissä ja tuumin, etten kyllä ole yhtään hullumpi kuin nekään jos haluan aloittaa aamuni kuntofillarilla. Toisekseen ajattelin, että jos olo on päivän mittaan kelju, annan homman jäädä yhteen kertaan. Mutta olo ei todellakaan ollut kelju, vaan kaikkea muuta! Tuntui, että päivä käynnistyi aivan loistotavalla, ja olin koko päivän pirteämpi kuin ennen, tai että oikeastaan ensimmäistä kertaa pitkään aikaan en ollut koko päivän väsynyt! Tiistaina halusin nähdä, tapahtuisiko sama ihme uudellen, ja voi ihme ja kumma, näin tosiaan kävi. Poljin sitten yhteensä neljänä aamuna, vain torstain jätin väliin, koska ajattelin, että illan Pilates-tunti riittää päivittäisen liikunta-annoksen saamiseen. Tänä aamuna olisin ollut valmis jatkamaan uutta elämäntapaani, raahasin jo kuntopyöräni (yllättävää, se kulkee pienillä pyörillä ja on helppo kuljettaa paikasta toiseen), kannettavan cd/mp3-soittimeni ja kirkasvalolampun valmiusasemiin keittiöön, mutta yöllä suunnitelmat muuttuivat.
   Onnimanni alkoi yön aikana täristä vilusta ja oksennella, ja koska tässä on jo fröken Julie ollut vatsataudissa, homman nimi oli varsin selvä. Valvoin yöllä jokseenkin kiitettävän paljon hampaitaan kalisuttava Onni kainalossani, ja seitsemän aikaan, kun piti ilmoittaa koululle, etten pääse tulemaan, ja laittaa sijaiselle ohjeita, sälli kieltäytyi palaamasta enää sänkyyn. Umpikiukkuisena mutta voimattomana se makasi ensin eteisen käytävällä ja ilmoitti, että ei, hän EI tule sänkyyn. Laitettiin telkun lastenohjelmat päälle, minkä jälkeen se siirtyi makoilemaan olkkarin lattialle ja kieltäytyi tulemasta sekä sänkyyn että sohvalle. Välillä se nousi pystyyn parkumaan, minä työnsin sankoa nenän alle, kun tiesin, mitä oli tulossa, ja kaikin puolin elämäänsä ryytynyt pikkumies käänsi päänsä pois ja ruiskautti tuotokset suoraan lattialle. Hiphei, hiphei, ja kaiken kruunaukseksi omaa päätäni särki niin että oksat pois ja vatsaani oli muuttanut pulputtava kemian laboratorio. Lopulta kaappasin muksun vastalauseineen päivineen kainalooni sohvalle, jonka olin peittänyt isolla fleecepeitolla (viisas veto, osoittautui myöhemmin tarpeelliseksi), ja lastenohjelmien pauhatessa meiltä molemmilta lähti taju kankaalle.
   Heräsin puoli yhdentoista maissa ja Onni tuntia myöhemmin. Koko päivän päätäni on jyskyttänyt kuin tuhannen vasaran pauke. Panadol tuo aina hetkellisen helpotuksen, mutta sitä en ole kovin paljoa uskaltanut ottaa, koska vatsa tuntuu aralta kuin joku olisi möyhentänyt sitä lihanuijalla sisältäpäin. Fiiliksen kruunaa ehdottomasti lauantainen jumppa, jossa Gerdi laittoi meidät tekemään pirullisia askelkyykkyjä yhdellä jalalla voimatangon varassa ja naureskeli lopuksi, että huomenna sattuu mutta odottakaapas ylihuomista. En ole myöskään oikeasti herännyt koko päivänä, kunhan laahustelen paikasta toiseen yöpuvussa ja tärisen välillä vilusta. No, ojasta noustaan, kuten Lapinlahden linnutkin jo aikanaan lauloivat. Ennemmin tai myöhemmin.
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se TÄSTÄ.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se TÄSTÄ.






2009 syys-lokakuu
2009 elokuu
2009 heinäkuu
2009 kesäkuu
2009 toukokuu
2009 huhtikuu
2009 maaliskuu
2009 helmikuu
2009 tammikuu
2008 joulukuu
2008 marraskuu
2008 lokakuu
2008 syyskuu
2008 elokuu
2008 heinäkuu
2008 kesäkuu
2008 toukokuu
2008 maaliskuu-huhtikuu
2008 tammikuu-helmikuu
2007 joulukuu
2007 marraskuu
2007 syyskuu-lokakuu
2007 heinäkuu-elokuu
2007 huhtikuu-kesäkuu
2007 tammikuu-maaliskuu
2006 heinäkuu-joulukuu
2006 tammikuu-kesäkuu