Valikkosivulle
Lisää minusta
Uskoni
Valokuvia
Linkkejä
Tällä hetkellä luen:
Mary Ann Shafferin ja Annie Barrowsin romaania "Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville".
Lukemani kirjat
Merkitse Kutrin blogi suosikiksesi Blogilistalla
Seuraamiani blogeja:
Arjaanneli
Blue Nun
Hikkoritien huusholli
Karkkipäivä
Onni arjessa
Pellavasydän
Periferialife - elämää maalla
White Country
Vihreän talon väki
Vilukissi
Yarnstorm
Voi taivas tätä talvea! Vaikka eilen kolasin pihan jäätävässä pakkasessa ja tuulessa ja ajattelin, että no niin, tulipa sekin tehdyksi, niin eikö vain tänä aamuna ollut uusi kymmensenttinen peittämässä joka paikkaa! Vein Onnin puoli kymmeneksi Kettulaan (sovimme että hän on siellä lomaviikollakin, koska mä olen yksinhuoltajana ja tarviin kans oman hengähdystaukoni + kokeiden korjausta piisaa), ja palattuani kaupan kautta vaihdoin toppahousut jalkaan ja ryhdyin putsaamaan pihaa. Jotenkin mä aloin huolestua katolla lojuvan lumen määrästä, etenkin kun Kettulan hoitotätsyistä yks sanoi miehensä just eilen tiputelleen lunta heidän katoltaan - vielä se on kevyttä, mutta jos iskee suojakeli, niin homma mutkistuu. Aloin katsella huolestuneena katon lumikerrosta, tökin sitä matalimmista kohdista harjanvarrella ja mietin, pystyykö meikä tekemään sille jotain. Mua totta puhuen hirvitti, sillä mähän pelkään korkeita paikkoja niin paljon että paksummalla karvalankamatollakin jo huimaa, ja niinpä mä kiipesin kaks kertaa tikkaiden puoliväliin sen harjan kanssa ennen kuin uskaltauduin menemään katolle asti. Ei siellä oleminen sitten enää niin pahalta tuntunut, mutta naapurin hoitolapset kiljuivat kuorossa "Alas katol-TA! Alas katol-TA!", ja vaikka kuinka huhkein, ei sillä harjalla siellä paljoakaan lumitilannetta pystynyt muuttamaan. Sinne olis tarvinnut kantaa lapio (ei mahdoton ajatus) tai vielä mieluummin lumikola (lievää kekseliäisyyttä vaativa puuha). Itse asiassa mä järkytyin siitä, miten jumalattoman iso tän talon katto on. No, kai niitä kattoneliöitä piisaa, kun talossa niitä on pari ja puolisataa ja katto peittää vielä takapihan terassinkin. Tuli vaan sellainen olo, että heti kun nenäni nousi tikapuilla kattotason korkeudelle ja näin sen valkoisena hohtavan aavikon, päässäni muljahti soimaan tunnari sarjasta "Lumikenttien kutsu". En mä sinne katolle suurensuurta jälkeä itsestäni jättänyt, mutta ainakin yritin. Jos ei katto kestä lauantaihin asti niin sitten ei voi mitään. Mä tuskin toista kertaa kapuan sinne itseäni turhaan jäädyttämään. (ai niin, kuvista ylempi talo on meidän, alempi on näkymä keittiön ikkunasta naapuriin päin)
Päivän suuriin aikaansaannoksiin kuuluvat myös elämäni ensimmäiset tuulihatut, joista - yllätysyllätys - tuli enemmänkin lättähattuja. No, kyllä mä olin kuullutkin joka taholta jo ajat sitten, että niitä on vaikea tehdä, joten en edes oikeastaan odottanut onnistuvani. Niistä ei todellakaan tullut järin kuohkeita. Plus että reseptin mukaan täytteeksi piti tulla vaniljatuorejuustoa ja vadelmia. Koska tämän käpykylän kaupoista ei tietenkään löytynyt vaniljatuorejuustoa, ostin maustamatonta Philadelphiaa, johon sotkin Piltti-purkillisen vadelma-päärynäsosetta ja tuppasin vielä sokeria joukkoon. - Ei auttanut. Täyte oli kamalaa ja itse lättähatut tiiviitä kuin tykinkuulat. En taida vaihtaa opettajan uraani ainakaan siihen että avaisin tuulihattukahvilaa.
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se TÄSTÄ.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se TÄSTÄ.
lauantai 20.2.2010
11.20 Siunattu viikonloppu! Siunattu hiihtoloma! Mulla meni torstai sellaisessa kiireessä (työpalaveri koulun jälkeen, poikien painitreenit, oma Pilates-tunti), etten tietsikalle ehtinyt, ja eilen en vaan jaksanut. Tänään heräsin puoli yhdeksältä (aaaaahhhHH!), söin rauhassa aamupalan, farmailin Feissarissa, luin yhden romskun loppuun ja aloitin toista, ja haahuilin tolkuttoman pitkään yöpuvussa.
Ulkona on "lämpö"tila -20 ja tuuli on tosi voimakas. Olisin mieluusti sisätiloissa koko päivän, mutta on mun tonne mentävä kaupassa käymään ja takkapuita hakemaan. Kaupunkiin en lähde, sillä kävin nimenomaan säätiedotuksen pelottelemana siellä jo eilen. Hain sieltä a) imurin uuden hepasuodattimen, b) uusia sukkia Julialle ja mulle ja c) iltasapuskaksi broilerin Cittarin grillistä. Päiväksi mulla onkin menyy jo valmiina, eli perunamuusia ja uunimakkaraa, mutta viikonlopun muut sapuskat on vielä kysymysmerkkinä.
Julia silittää keittiössä pyykkikasaa (hip-hip-hurraa!) ja pojat pelleilevät sängyllä tyynyjen keskellä. Ihana fiilis siitä, ettei ole pakko saada puolen maailman hommia aikaiseksi viikonlopun aikana jotta olis valmis taas uuteen työviikkoon. LomalomalomalomaLOMA!
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se TÄSTÄ.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se TÄSTÄ.
keskiviikko 17.2.2010
Vein tytöt tänään taas puoli kahdeksaksi aerobic-harkkoihin, tällä kertaa Pohjois-Porin koululle, jonne en ollut ikinä ennen ajanut, enkä ollut muistanut etsiä ajo-ohjetta, mutta kumma kyllä löysimme varsin kivuttomasti perille. Palatessani olin ajatellut käydä uudessa Cittarikompleksissa ostamassa Mustasta Pörssistä uuden hepasuodattimen tohon meidän imuriin, sillä imuri haisee lievästi sanottuna pöyristyttävältä oltuaan vähän aikaa käynnissä, ja syy siihen löytyi, kun vilkaisin missä kunnossa hepasuodatin on. Mulla oli Onni mukanani autossa, sillä Juhon koko koulu oli päivän laskettelemassa Himoksella, eikä mulla ollut lapsenvahtia. Onni tietysti nukahti jo menomatkalla, ja se oli vielä ihan unessa, kun päästiin Iccon pihaan. Sain sen jotenkin kannettua sisään ja tungettua lasten autokärryyn, jossa se nuokkui päin rattia, ja sitten kurvasin tämän ajoneuvon kanssa Mustan Pörssin ovesta sisään. Tiskin takana oli kaksi myyjää, joista toinen lähti heti etsimään tarvitsemaani suodatinmallia, ja mä aloin penkoa lompakkoani laukusta. Ja voi hemmetin kuustoista, voitteko uskoa, että mä olin jo toisen kerran tällä viikolla lähtenyt Porin reissulle ilman lompakkoani??? Heti, kun sitä ei löytynyt kassista, muistin että olin tehnyt Tigin Fashionistasta tilauksen Feelunique.comiin, ja siinä hommassa mä olin tarvinnut luottokorttinumeroani. Lompsa oli jäänyt tietsikan viereen kirjoituspöydälleni! Mä sanoin sille tiskin takana seisovalle myyjälle, että mä otan tän nyt positiivisesti, tiedän ainakin että teiltä löytyy niitä suodattimia, sillä sieltähän se toinen myyjä jo pyyhälsi paikalle paketti kourassa. Kirosin itseni kyllä alimpaan en-sano-minne kun nostin unista Onnia pois sieltä autokärrystä ja sovitin sitä taas omassa autossa turvaistuimeensa.
Yritin siinä sitten soitella Juholle, että kuinkakohan kaukana heidän bussinsa on vielä Luvialta, sillä koulun tiedotteessa oli lukenut että he olisivat perillä n. klo 20.00, ja kello oli nyt 19.50. Koska puheluun ei vastattu, arvasin, että bussissa on niin kova melu ettei se kuule kännykän soimista, ja lähdin sitten vaan ajelemaan Luvialle päin. Olin koulun kohdalla viittä yli kahdeksan ja odotin vajaan puoli tuntia. Ei bussia missään. Yritin vielä soittaa Juhon kännykkään tuloksetta. Sitten soitin open kännykkään, mutta tämä ei ollutkaan mukana reissussa vaan sairaslomalla kotona! Voi augh! Lopulta katselin kuorsaavaa Onnia ja ajattelin, että tästä ei kertakaikkiaan tule nyt mitään. Sälli nukkuu niin pitkät tirsat ettei saa koko yönä unta! Epätoivoisena lähdin kotiin, jossa rehasin taas unista lasta ulko-ovelle, ja kun pengoin vähän aikaa avaimiani esille niin otteeni siitä irtosi, ja se oli niin totaallisen väsy että kellahti selälleen ulkoportaille, katsoi hetken hämmentyneenä ylös ja nukahti siihen! Kannoin sen sisään, riisuin, puin yöpuvun (ja tässä vaiheessa alkoi kiukkuinen itku) ja pistin meidän sänkyyn peiton alle. Siihen se sammui saman tien.
Pistin Juholle tekstarin, että Onni on nukahtanut, ja että sen pitää nyt kävellä kotiin, koska mä en uskalla jättää nukkuvaa Onnia yksin. Ensin tuli tekstarina vastaukseksi "pöh", ja hetken päästä puhelu, että eksää nyt millään voi tulla tänne. No en voinut, mä en voi jättää kolmevuotiasta yksin ja sillä sipuli.
On tosi onnistunut olo tästä illasta. Mä tuskin maltan odottaa seuraavaa kertaa (=huomista), jahka taas meen kaupunkiin. On nää niin riemullisia reissuja.
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se TÄSTÄ.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se TÄSTÄ.
tiistai 16.2.2010
Käytiin Julian kanssa koulun jälkeen Eurajoen kirjastossa, sitten varaamassa Luvialta hänelle kampaaja-aika, sen jälkeen piipahdus kauppaan ja lopuksi hakemaan Onnimanni päiväkodilta. Kotona jouduin virittelemään takkaa vaikka kuinka monta kertaa ennen kuin tuli suostui syttymään kunnolla. Juho oli onneksi hakenut postit ja uusi Olivia ilahdutti mua saapumisellaan.
Juhon painikaverin vanhemmat kuskasi pojat tänään painiharkkoihin, joten mä sain vapaaillan kyydistyspuuhista. Satuin sitten taas onneton menemään Juhon huoneeseen viemään pyykkejä ja heräsin Todellisuuteen. Toisin sanoen aloin raivata kaaosta ja kuinka ollakaan, löysin sellaisen määrän karkkipapereita ja tyhjiä karkkipusseja, että alkoi aivossa raksuttaa. Ja sapessa kiehuttaa. Kun ollaan vähintään satakolme kertaa käyty tästä taistelua, että koulun jälkeen EI mennä käymään kaupassa karkkiostoksilla. Juhon saavuttua kotiin käytiin taas Keskustelua isolla Koolla - kyllä on kivaa tämä Bolivia-leskeys!
Pääsin illalla feissailemaan isännän kanssa, joka oli mm. "nauttinut" aterian Punon marsuravintolassa (ruokalistalla siis kyseisiä eläimiä). Muuten ilta menikin Juhon huonetta siivotessa sekä pyykkejä pestessä ja silitellessä.
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se TÄSTÄ.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se TÄSTÄ.
maanantai 15.2.2010
Kasitiellä oli taas joku kolari, kun lähdettiin koulusta. Oli paloautoa ja poliisiautoa ja liikenteenohjausta, en oikein saanut kokonaiskuvaa siitä mitä oli tapahtunut, mutta yhden auton nokka oli ainakin ihan tarpeeksi lytyssä. Toivottavasti ei ole käynyt kuljettajalle pahasti. On ollut kyllä yllättävän liukasta taas kun toi pakkanen on lauhtunut, joten varovainen saa olla.
Kävin viemässä jätesäkillisen energiajätteitä kierrätyspisteeseen, yhden kirjakerhokirjan postiin palautukseen, tupperituotteet yhdelle kaverille, ostamassa lisää kermaa kun lapset halusi lisää laskiaispullatäytteitä, palauttamassa pari kirjaa kirjastoon ja lainaamassa pinon lastenkirjoja Onnia varten, ja sitten hain Onnin päivähoidosta. Pikku-ukko touhusi pihalla suu leveässä hymyssä ja muisti heti autossa, että on 13 yötä siihen kun iskä tulee kotiin. Ja ilahtui kovasti, kun sanoin että ehei, enää 12 yötä. - Juteltiin tästä öiden määrästä eilen, kun Onni sanoi surkeana ja pää riipuksissa, että "Minä haluan iskän".
Onni päätti taas pistää parastaan ruokapöydässä. Joka ainoan suupalan välissä se haluaisi juosta pöydän ympäri tai seisoa päällään tai vähintään keikkua nojapuuasennossa kahden tuolin varassa. Palautin sen päättäväisesti joka kerta paikalleen ja olin viimeisten haarukallisten kohdalla valmis myymään sieluni paholaiselle siitä että tenava saisi ruokansa syödyksi. Keskimmäisen kanssa matsattiin vaan ihan yleisestä käytöksestä tässä huushollissa, ja kaiken metakan keskellä huutelin ohjeita enkun esitelmää kirjoittavalle Julialle.
Kun vein Juliaa ja sen kaveria aerobic-harkkoihin urheilutalolle, ajattelin tehdä päivän Hyvän Työn ja pesettää auton paluumatkallani Cittarin pesuautomaatissa. Kävin ensin katsastamassa kosmetiikkaosaston alerippeet (Cittari lopettaa ja vaihtuu K-supermarketiksi ja myy kaiken ei-enää-valikoimiin-kuuluvan pilkkahintaan), joista löysinkin NailFinityn aika täydellisen värisen kynsilakan. Menin ostoksineni kassalle ja aioin juuri pyytää myös autopesua, kun pengoin kassiani ja tajusin, että mulla ei ole lompakkoa! Siis mitäh??? Ainahan mun lompakko on käsilaukussa taivasvarjele!!! Kylmä hiki otsalla sanoin kassalle, että nyt otti ohraleipä, mulla ei ole kukkaroa ja piti autopesukin vielä ottaa. Kassa totesi, että autopesuja heillä ei enää myydä (miksi pesuautomaattikopperossa sitten oli valot? Tsekkasin ennen kuin menin myymälään sisälle!), mutta lakkapullon hän voi laittaa hetkeksi sivuun jos vaikka löydät sen lompakkosi kassista tai autosta. Seisoin hetken ihan salamanlyömänä, kunnes tulin ajatelleeksi, että ehkä mä olin epähuomiossa laittanut aiemmin iltapäivällä sen lompakkoni kirjastokassiin. Soitin kiireesti kotiin, jossa Juho tosiaan vahvisti epäilykseni oikeaksi. - Mikä helpotus! Ainut probleemi oli enää se, että mulla oli matkassa palautettava DVD, josta joutuisin maksamaan toisen vuorokauden vuokran kun en ollut eilen lähtenyt sitä palauttamaan, ja vaikka kuinka pengoin laukkuani ja autoa ja taskujani, en löytänyt mistään tarvittavaa kolmea euroa. Ei auttanut muu kuin viedä leffa Makuuniin, selittää tilanne ja sanoa, että maksan puuttuvan kolme-eurosen torstaina kun tuun naapuriin taas Pilates-tunnille. Myyjä pisti tiedon tietsikalle ja nyökkäsi tyynesti. Tunsin silti itseni suuren luokan idiootiksi astuessani Makuunista ulos ja startatessani kohti kotia. Miksen voi tehdä yhtäkään kaupunkireissua möhlimättä jotain? Viimeksi asioidessani Sokoksessa käsissäni ollut O.P.I:n kynsilakkapullo tipahti lattialle ja räjäytti lakat lattialle, kengilleni ja housuilleni. Onko ihmisen pakko olla blondi tumpelo? Eikö tästä alennustilasta edes kehity johonkin parempaan joskus?
Kävin kotona hakemassa lompsani ja ajoin Luvian St1:lle autopesuun, sillä kaara oli kyllä niin yltäpäältä kurainen että sen kanssa tuhri jo vaatteensa. Palattuani Juho avasi oven ja huusi suureen ääneen että JUMALAN KIITOS SÄÄ TULIT - Onni istui vessassa potalla täysistunnolla ja käry huushollissa alkoi olla melkoinen...
Kävin äsken vaihtamassa ännännet pyykit koneeseen ja voi olla, että ehkä ehdin vilkaista hyvällä lykyllä vielä jotain huomisia kouluhommiakin ennen petiin kaatumista. Tosin ei isännälläkään reissun päällä ihan täydellisesti mene, sillä lentoyhtiö ei ollut vieläkään toimittanut matkalaukkua perille, ja hän oli jo lähdössä Perun puolelle, missä hän viipyy lauantaihin asti. Ilman matkatavaroitaan! Mulla menis tossa tilanteessa aivan totaalisesti hermo. Ehkä jaksan tässä vielä huomisenkin päivän, kun voin edes valita, minkä puseron laitan päälleni ja mulla on omat peseytymisvälineetkin.
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se TÄSTÄ.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se TÄSTÄ.
sunnuntai 14.2.2010
11.30 Heräsin kuudelta taas nälkään, kurkkukipuun ja älyttömiin uniin, joissa ihmisiä oli alettu rokottaa sikainfluenssaepidemian kakkosaaltoa vastaan heroiinilla. En saanut millään uudelleen unta, mutta päätin, että sunnuntaiaamuna en ennen yhdeksää nouse sängystä, vaikka mikä olisi. Pyörin pari tuntia siinä paikallani, mutta joskus vähän kahdeksan jälkeen olen nukahtanut uudelleen. Ysiltä nousin sitten ylös laittamaan Onnimannia pottaistunnolle aamun lastenohjelmien ääreen.
Muksut pelailivat tossa Wiitä, ja mä asetuin Onnin huoneeseen selvittämään palapelikaaosta. Onnimanni oli toissapäivänä sekoittanut kaikkien palapeliensä palat keskenään yhdeksi hirvittäväksi sotkuksi, ja mä istuin siellä pitkään kahvikuppi kourassa kokoamassa palapelejä kasaan. Ihan älyttömän rentouttavaa puuhaa. Tykkään palapeleistä muutenkin, ja lasten palapelit on niin pieniä. Oli myös hauska huomata, että Mauri Kunnaksen palapelejä en niin vain yksioikoisen nopeasti koonnutkaan. Niissä oli niin paljon pieniä yksityiskohtia ja palat näyttivät kaikki samanlaiselta sekamelskalta, että mä en vaan jotenkaan osannut hahmottaa niitä kuten muita kuvia. Heh, aivojumppaa blondille: lasten palapelit!
13.15 Tää Ruokaosuuskunta Rehu & Rouske on taas ruokittu. Onneksi tein sitä carbonaraa eilen ihan jättiannoksen, joten ei tarvinnut muuta kuin lämmittää jokaiselle annos mikrossa. Huushollin pesukoneet käyvät molemmat taas kuumina, oon siivonnut myös makkarin ja kastellut kukat, joista viimeksimainittu kuuluu isännän hoitamiin hommiin. Julia rekrytoi tuolla tomerana molempia pikkuveljiään laskiaispullan leipomistalkoisiin. Itselleni ei olis tullut mieleenkään ruveta tässä mitään laskiaispullia duunaamaan, mutta Julia halusi ehdottomasti hoitaa sen ja vaati eilen, että ostetaan tykötarpeita niitä varten. Jos pullat tulevat sitä paremmiksi mitä enemmän meteliä leipureista lähtee, niin siinä tapauksessa meillä taidetaan kokea tänään huippuluokan makunautinto.
15.45 Isäntä on päässyt perille ja chattaili mun kanssa Feissarissa. Laukku saapuu kuulemma vasta huomenissa, osa matkustajien matkatavaroista ei ollut mahtunut koneeseen (!!!). Hengissä kuitenkin, joten kaikki ok. Paitsi että mun joululahjaksi ostama kännykkä ei toimi siellä kun on vain ykstaajuuspuhelin! Ja tätä siellä DNA-kaupassa kehuttiin mulle uusimpana mallina! Hei arvatkaa, asioinko tulevaisuudessa enää siinä kaupassa? Ensin myyvät mulle tän kännykän joulu-uutuutena ja kuvittelen ostavani miehelle hienonkin lahjan, ja sitten ne myyvät mulle sen Samsunki-suopunkin jolla ois voinut heittää vesilintua!
Mä siivosin vessan ja Onnin huoneen ja touhuilin vähän huomisten tuntien parissa. Koepinkkoihin en ole ehtinyt vielä koskeakaan. Tarttis tehdä ja etsiä vielä jotain harjoitusmatskua huomiseen tukkariin, sillä mulle taitaa tulla sinne sellainen porukka että rautalangallekin ois käyttöä. Lähetin Juhon ja Onnin pulkkamäkeen, josta ne tulivat hetki sitten märkinä, hikisinä ja punaisina. Laskiaispullat ovat jäähtymässä keittiössä, Julia lähti just leffaan kaverinsa kanssa.
19.00 Taivaan kiitos tein eilen niin isot sapuskamäärät. Illallakaan ei tarvinnut muuta kuin keittää spagettia ja lämmittää lihapullat mikrossa. Onni meinasi kyllä tehdä stopin ruuan kanssa, ja oli melkoinen homma maanitella se syömään lautasensa tyhjäksi. Tyhjensin tuhkat ennen kuin laitoin tulen takkaan ja sitten taistelin eteisen lamppujen kanssa, sillä yksi niistä oli taas kerran palanut, ja voi että mä kyllä tiedän tasan tarkkaan miksi me saatiin noi valaisimet niin hyvällä alennuksella! Ne on tosi nätit, mutta voi itku kun niistä palaa lamppu, niin johan on pirun hankala vaihtaa. Mutta vaihdetuksi tuli, ja silitin myös kasan eilisestä kuivuneita pyykkejä. Pyykkikone jauhaa tällä hetkellä niin monetta kertaa etten ole pysynyt enää laskuissa perässä. Nyt laitoin sinne satsin valkoisia lillumaan Kloritessa, jotta ne valkaistuisivat taas kunnolla puhtaiksi. Selvittelin myös työkassini uumenista pursuavia papereita. Vitsit kun mä tarttisin sellasen henk.koht. assarin, joka pitäis mun kaikki monisteet ja kalvot ja koepaprut järjestyksessä, eikä mun tarttis huolehtia siitä, että mitäköhän tästäkin kansiosta taas löytyy tai missähän mun ne-ja-ne paprut on. - Makkarin lattia lainehtii taas aika mojovasti mun kansioita ja papereita. Mutta näkyy tuossa pyörivän myös luokan vanhentunut istumajärjestys, yksi syömätön omena, tyhjä Sokoksen muovikassi ja mun piponi.
20.00 Otettiin sitten jo ekan kerran yhteen ton meidän keskimmäisen koltiaisen kanssa. Herra lähti pelaamaan ulos poliisia ja rosvoa kavereiden kanssa ja sanoin, että tuut sitten kahdeksaksi kotiin. Vaan kun yks silmänräpäys oli kulunut, satuin vilkaisemaan jääkaapin oveen, jossa oli lappu että ylihuomenna on historian koe. Ei kyllä ole kaveri vilkaissutkaan mitään historiaa koko viikonloppuna! Soitin perään, että tuut jo seitsemäksi ja sitten luet kokeisiin, mutta heti syntyi kauhea rähjäys ja poru että EIIIII, vasta puoli kahdeksaksi. Ja vaikka sanoin jokseenkin jäätävästi, että paras olla täällä seitsemältä, niin eikö tää kerviisi saavu paikalle vasta vähän puoli kasin jälkeen! Läpimärkänä tietenkin, kenkiä ja alusvaatteita myöten. Keskustelimme taas kerran sovituista pelisäännöistä ja vanhempien tottelemisesta. *huoh* Neitiä ei myöskään huominen ruotsinkoe paljoa huoleta, aikaa on riittänyt leffareissuun, leipomiseen ja tietsikalla roikkumiseen yllin kyllin. *tupla-huoh"
21.00 Siivoilin leluja sieltä sun täältä ja höyläilin vielä huomisia kouluhommia. Onnimanni sai iltapalansa. Tarvii varmaan ryömiä itekin iltapalalle ja hammaspesuille, huomenna on noustava aikaisin, että ehdin hoitaa kaiken aamulla yssiksein. Isäntä oli jo käynyt kännykkäkaupoilla ja soitti koesoiton Juholle, joten kapula ainakin toimii. (Mua on harva joululahjaostos harmittanut tälleen; ensinnäkin kävi ilmi että kuuluvuus siitä luurista on yleensäkin huono, ellei se ole tismalleen oikeassa asennossa korvalla, ja nyt sitten kävi ilmi, ettei se toimi ulkomailla!)
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se TÄSTÄ.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se TÄSTÄ.
lauantai 13.2.2010
n. klo 1.00 Herään siihen, että isäntä suikkaa mulle lähtösuukon. Kohta kuulen ulko-oven painuvan kiinni. En tahdo saada unta enää uudelleen. Joku höylää kurkkuani raastinraudalla ja on tunkenut lasikuituvillaa rintakehän alle kirvelemään ja vaikeuttamaan hengitystä. Jostain älyttömästä syystä mulla on myös nälkä. Käpyttelen keittiöön syömään jugurtin ja ottamaan särkylääkettä. Jossain vaiheessa tajunta lähtee uudelleen.
8.25 Herään vähän ennen herätyskellon pärähdystä. Onni nukkuu vieressäni, Juho on jo katselemassa aamun telkkariohjelmia olkkarissa. Meidän keittiö on taas ihan räjähdyksen jäljiltä. Aamukahvin juonnin lomassa täytän tiskikoneen, jolloin kaaos edes hiukan selkiintyy. Kaikki tiskit eivät kuitenkaan mahdu koneeseen ja huuhdeltavaa energiajätettä on pitkin pöytiä muusta sotkusta puhumattakaan. Tyhjennän tiskikaapin ja mietin, miksi meillä eletään jatkuvasti kuin pellossa.
11.15 Olen vienyt Juhon painikisoihinsa Poriin koululle. Kävin samalla reisulla palauttamassa parit kirjastokirjat, ostamassa hiukan ruokaa kirjaston läheisestä Valintatalosta ja ostamassa systerille sen tarvitsemia tarrapaikkoja nappikaupasta. Jätän paikkapussin paluumatkalla systerin postilaatikkoon, sillä heillä riehuu oksennustauti, enkä todellakaan halua saada enää sitä tämän orastavan lentsun päälle! Kotiin päästyäni Julia on jo syönyt aamupalaa yhdessä Onnin kanssa, ja Onni taiteilee jumppaliikkeitä Wii-pelin äärellä. Haen puita, sytytän takan ja käyn vaihtamassa pyykit koneeseen. Pitäisköhän lämmittää vettä ja litkiä hunajalitkua? Oloni ei todellakaan ole hehkeä.
13.35 Olen tehnyt lihapullia ja hyvin menivät kaupaksi spagetin kanssa. Sekä tiskikone että pyykkikone jauhavat toista kierrosta. Raivasin keittiötä samalla kun Onni (aina ruokapöydässä se viimeinen) pisteli spagettejaan poskeensa, mutta eihän tuo vielä valmiiksi tullut. Sain vasta pöytäpinnat jotakuinkin puhtaiksi kaikesta roinasta. Ja pakastimen päällä on taas yksi silitettävä pyykkivuori. Mutta olen tyytyväinen itseeni, koska sain vihdoin lajiteltua jätesäkillisen kaikkea roskaa, joka on jäänyt jäljelle joulusta. Allashuoneessa on siitä asti nököttänyt musta jätesäkki, jossa on ollut kaikki lahjapaperit ja lelupakkaukset ja muut jämät, ja nyt sain homman kondikseen. Kaatopaikalle lähtevää jätettä oli vain kourallinen, kaiken muun saattoi laittaa energiajätteisiin, keräyspaperiin tai omaan takkaan.
15.25 Keittiö on vihkoinkin kondiksessa, jahka käyn vielä ravistelemassa matot ja laitan ne paikoilleen. Huh-huh. Possuperhe oli taas pistänyt ihan parastaan ("Pipsa-possu! Tittit-tidi-didi-dittit-tii!"). Mutta pyykit on nyt silitetty, roskiskaappi jynssätty, lattia pesty ja paikat on kondiksessa. Juliakin lienee raivannut omaa rytökärpän pesäänsä, koskapa kävi hakemassa multa imurin.
18.45 Haettiin Julian ja Onnin kanssa meidän painimestari-kultamitalisti Toejoelta pois. Kierrettiin paluumatkalla Prisman kautta, jossa tein loput viikonlopun ruokaostokset ja ostin Onnille sen ekat ikiomat pikkulegot. Se ei ole oikein välittänyt noista Duploistaan enää, ja syy selvisi, kun oltiin päiväkodin "vanhempainvartissa": Onni on siellä leikkinyt vuoden alusta asti pikkulegoilla ihan hienosti.
Käväistiin myös Makuunin kautta vuokraamassa "The Ugly Truth" -leffa, jonka Julia oli syksyllä katsomassa kaverinsa kanssa leffassa, ja jota se on hehkuttanut mulle siitä asti. Kotona ravistelin vihdoin ne keittiön matot, hain takkapuita huomista varten, irroitin jouluvalot pois (!!! - paitsi yhtä, josta tyydyin ottamaan vain pistokkeen irti seinästä kun sen piuha on ihan järjettömän lumikasan alla), vaihdoin energialamput kunnon vanhanaikaisten hehkulamppujen tilalle meidän keittiön tiskipöytävalaisimeen ja rikoin siinä samassa toisen niistä kuvuista (mutta pelastus oli lähellä sillä olin tallettanut vastaavasta valaisimesta yhden kuvun varasellaiseksi kun olin hävittänyt koko tsydeemin vastakkaiselta seinältä maalatessani meidän köökiä silloin pari kesää sitten), tyhjensin tiskikoneen, siivosin eteisen ja tein spagetti carbonaraa. Nyt mulla on kahvikupponen kourassa, Julia rakentaa Onnin kanssa pikkulegoista jotain, ja Juho pelailee tietsikalla. Täällä on ihanan rauhallista, kukaan ei (vielä) riitele kenenkään kanssa!
21.45 Siivosin vielä olkkarin ja sitten katsottiin sitä vuokraleffaa, mutta se ei kyllä ollut pahemmin minun makuuni. Jos leffan juoni on täysin ennalta-arvattava, niin sitten tarvitaan jotain muuta pitämään se homma hengissä, mutta tässä sitä jotain ei ollut.
Pikku-ukko istuu sängyssäni selailemassa karttakirjaa yökkärit päällä. Luulenpa, että kupsahdan sinne seuraksi, ehkä jaksan itsekin vielä selata lehteä tai jotain. Pyykkikone laulaa kuudetta kertaa tänään, mutta meneepä kohta edes yösähkön piikkiin. Ehkä minustakin kuuluu kohta "Z" - luettiin nimittäin Onnin kanssa yks ilta Noksu-kirjaa, jonka viimeisessä kuvassa Noksu nukkuu sängyssä ja puhekuplassa lukee vain "Z". Onni selitti minulle, että se tarkoittaa sitä että Noksu on sikeässä unessa ja siitä kuuluu kuorsaus. Sitten oli hetken hiljaisuus, kunnes Onnimanni jatkoi: "Isästä kuuluu ISO Z - minusta kuuluu vain pieni z." Kumpikohan minusta tänä yönä kuuluu?
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se TÄSTÄ.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se TÄSTÄ.
perjantai 12.2.2010
19.15 Jaaha. Tästäkö tää yksinhuoltajuus sitten alkaa? Isäntä paineli just nukkumaan keskimmäisen huoneeseen, jotta ehtisi vetää muutaman tunnin unta kaaliinsa ennen kuin sen pitää herätä lähtemään yhdeltä yöllä lentokenttää kohti. Kaksiviikkoinen Etelä-Amerikan seikkailu odottaa isäntää, mua odottaa kahden viikon yksinhuoltajuus. Vein just vanhimman tenavista rippikoulujuttuihinsa seurakunnan nuorteniltaan. Keskimmäinen pelaa tietsikkapelejä ja mussuttaa karkkeja, nuorin pitää pikka-autojensa kanssa melkoista älämölöä meidän petaamattomalla sängyllä peiton alla. Itse siemailen Finnrexin-litkua ja tärisen fleecepeiton sisällä. En ole oikein toipunut viime viikonloppuisesta hautajaissyväjäädytyksestä, ja tänä aamuna lähdin duuniin kahden Buranan voimalla.
20.00 Isäntä ryömii ulos Juhon huoneesta ja toteaa, ettei saa unta. Mä olen lojunut sohvalla peiton sisällä lukemassa romskua. Tärisen silti kylmästä. Mittasin jo epäluuloisena lämmönkin, mutta ei mulla kuumetta ole. On vaan älytön vilutus, kurkkukipua ja päänsärkyä. Etsin netistä kartan Toejoen koululle, sillä mun on huomisaamuna vietävä Juho sinne painikisoihin. Viimeksi kun ajelin niillä seuduilla, jouduin vähän hukkaan reitiltäni ja jouduin jonkun talon pihassa tekemään täyskäännöksen. Väistin fiksuna tyttönä sekä postilaatikkoriviä että lyhtypylvästä ja peruutin ihan sata lasissa päin tiekylttipylvästä. Törmäyksen voimasta auton perä meni niin ruttuun että runkorauta tuli sieltä näkyviin. Ehkä yritän välttää uusintaa tästä huomisaamuna.
20.45Autan Onnia iltapalan syömisessä, haen Julian nuortenillasta ja laitan pyykkikoneen päälle. Ällistytän itseni ilta illan jälkeen jaksamalla poistaa meikit ihan oikeaoppisesti ja lutraamalla voiteiden kanssa. Tämä on ensimmäinen vakavasti otettava merkki siitä, että saatan sittenkin lujan harjoittelun kautta onnistua olemaan järjestelmällinen ja organisoitu jossakin asiassa. Vuosikaudet kun pesin meikit mitenkuten, nypin ylimmät ripsaripaakut sormilla pois ja kaaduin puolikuolleena sänkyyn. Nyt olen löytänyt tässä suhteessa aivan ällistyttävän itsekurivaihteen. Omistan ja käytän jopa silmänympärysvoidetta, kiitos Katileinin, joka on myynyt mulle Oriflamen tuotteita ja lähettänyt ihania yllärikaupanpäällisiä.
21.25 Teen jotain entistäkin ällistyttävämpää: siivoan kirjoituspöytäni, johon on viikon aikana kerääntynyt likaisia kahvimukeja, paperikasoja, kirjoja, lehtiä, reseptejä, meikkejä ja kolikoita. Kirjakerholehden löydettyäni toimeennun sekä peruuttamaan kuukaudenkirjan että varaamaan kirjastosta pari lehdessä esiteltyä kiinnostavaa kirjaa. Rakastan uutta kirjastojärjestelmää, jossa voi tehdä seutuvarauksen: mistä tahansa lähialueiden kirjastosta voidaan lähettää oman paikkakuntani kirjastoon varaamani kirja, kunhan oma vuoroni jonossa tulee kohdalle. Joskus, kun on ekana jonossa, haluamansa kirjan voi saada vaikka seuraavana päivänä. Ehkä sitä ei ole ollut saatavissa omasta kirjastosta, mutta jossain toisessa se on ollut hyllyssä ja he ovat lähettäneet sen paikalle. Tää on siis niin sairaan loistava järjestelmä!
Mutta nyt petiin, Burana, isoin mies ja pienin mies kanssani. Aamulla kun herään, onkin toi isoin jo poissa. Sitä ei oikein vielä aivo käsitä.
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se TÄSTÄ.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se TÄSTÄ.
sunnuntai 7.2.2010
Kaikki hyvät aikeeni viettää viikonloppuisin yksi lepovuorokausi töistä kariutuivat sitten jo heti tähän viikonloppuun. Lähdettiin perjantaina flunssasta juuri toipuneen Julian kanssa etsimään sille hautajaiskelpoista hametta eilisiin sukulaisen hautajaisiin, ja kun neiti on niin tavattoman hoikka, niin eihän sille tahtonut mistään löytyä sopivaa hametta. Pintamuotipaikkojen pienin vaatekoko on 34, muissa liikkeissä se tuppaa olemaan 36, eikä kokoa 32 löydy mistään, saati sitten että siitäkin olis mielellään saanut vielä olla kokoa pienempi. Siinäpä sitä sitten juostiin kieli vyön alla ja sovitettiin ja puettiin ja riisuttiin ja etsittiin ja palattiin vielä paikkoihin joissa oli käytykin, kunnes Seppälästä lopulta monen tunnin epätoivoisen etsimisen jälkeen ostimme koon 34 puolihameen, josta kavensin vyötäröä kotona vielä reilusti kolmella vekillä. - Joo, muistan kyllä hyvin ajan kun itse olin samanlainen Sissi-keisarinna, mutta nykyään jostain kumman syystä en enää hoikkuutta voi ongelmiini laskea...
Mä olin niiiiiin raato sen perjantaisen kaupunkireissun jälkeen, ettei mitään mittaa eikä määrää. En pystynyt ruokailun jälkeen muuhun kuin lojumaan sohvalla viltin alla puolitajuttomana. Isäntä katseli nauhoittamaansa The Beach -leffaa, jota minäkin sitten jostain tajunnan äärirajoilta puolella silmällä seurailin, mutta mihinkään muuhun en pystynyt. Leffan jälkeen ryömin sohvalta sänkyyn, jossa taju lähti välittömästi samalla hetkellä kun sain itseni vaakatasoon. Ja tähän perjantai-iltaan sitten kaatuikin aika paljon tän viikonlopun suunnitelmistani, sillä en ollut käynyt ruokaostoksilla, en jaksanut siivota, enkä myöskään ollut tehnyt mitään maanantain tuntien eteen. Että lähtökohdat oli aivan loistavat.
Lauantai meni oikeastaan kokonaan hautajaisissa. Lähdimme liikkeelle puolenpäivän aikaan ja veimme Onnin mun systerille hoitoon samalla kun haimme kukkakaupasta kukkalaitteen. Sitten auton nokka kohti Siikaista, ja kotona olimme vasta vähän ennen puolta kahdeksaa illalla. Ja jälleen aivan poikki! Sanoinkin isännälle, että teidän suku totisesti osaa järjestää Hautajaisia isolla hoolla. Tää ei ole sinänsä mitään kritiikkiä, kuten hänelle totesinkin, sillä heillä on kovin sukurakas suku, ja hautajaiset ovat aina poikkeuksellisen lämminhenkisiä tilaisuuksia, mutta kestokin on sitten kyllä toista luokkaa kuin muualla. Olin lisäksi puolijäädyttänyt itseni siellä ulkona haudalla hamosessani, joten vietin illan taas fleecehuovan sisällä ja kellahdin varsin ajoissa sänkyyn.
Tämän aamun kohmeesta herättyäni aloin siivota tätä huushollia, joka oli taas aivan räävittömässä kunnossa. Mä keskiviikkoiltana viimeksi klaarasin paikat, ja ei kun sama (ja pahempi) sotku oli taas vallalla ihan joka paikassa. Kuinka paljon viisihenkinen perhe voi sotkea parissa päivässä? Mä alan olla rankasti sitä mieltä, että jos meidät majoitettaisiin typötyhjään taloon, eikä meille annettaisi vaatteita, ruokaa eikä käyttöesineitä, jostain ihmeestä olisimme taikoneet sinnekin epämääräisiä vaatemyttyjä, isoja pölypalloja, banaanin- ja mandariininkuoria, likaisia astioita, paperipinoja, ympäriinsä lojuvia leluja ja kaikkea muuta pikkusälää kuten hiuslenksuja, pinnejä, kynsilakkapulloja, klemmareita ja ostoskuitteja.
Kauppareissullakin piti käydä ja huomisia tunteja vähän katsastaa ja pyykkirintamalla taistella. Siinä tää viikonloppu sitten olikin. Lepäämisen kannalta meni pakkasen puolelle.
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se TÄSTÄ.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se TÄSTÄ.
sunnuntai 31.1.2010
LKO:n uutisia: (ai mikä LKO? No, luvialainen kieltenope tietysti)1. Naurettava pilipalikännykkä vaihdettu oikeaan nokialaiseen. Maksoin nokialaisesta tuplasti enemmän, mutta siinä on se huomattava etuus, että se toimii, toisin kuin samsunki-suopunki.
2. Sain keksiviikkona karmaisevan vatsataudin, jota on ollut koulussa nyt liikkeellä jonkin verran, ja olin puolitajuttomuuden tilassa pitkälti toista vuorokautta. En suosittele tätä pöpöä kenellekään, joten käyttäkää käsidesiä ahkerasti. Ehdottomasti pahinta oli järkyttävä vatsasärky, jonka ansiosta lähes jähmetyin linkkuveitsiasentoon.
3. Päätin yrittää tehdä näille viikonlopuilleni jotain. Ajattelin, että jos pystyis lauantaiehtookuudesta sunnuntaiehtookuuteen olemaan oikeesti erossa kaikesta duunista. Sekä koulu- että huushollityöstä. En todellakaan tiedä, tuleeko onnistumaan pitemmän päälle, mutta tänä viikonloppuna on onnistunut, ja mä oikeesti tunnen itseni levänneeksi. Oltiin isännän kanssa leffassakin eilisiltana Sherlock Holmesia katsomassa. - Ja jukrat, Robert Downie Jr:n tulkitsema Sherlock lyö niin 10-0 laudalta TV-sarjan niljake-JeremyBrettin että oksat pois!
4. Ostin aikakauslehden formaattiin painetun Uuden Testamentin "The Book", joka on aika jännä tapaus. Kummallista kyllä, valokuvakuvitus ja lehtityyli jotenkin todellakin tuovat tekstin lähemmäksi tätä päivää. Kuvat on valittu oikein hyvin ja osuvasti, ja The Book tulee varmasti kulumaan käsissäni.
5. Kävin tiistaina kampaajallani ja näytän taas ihmiseltä. Ja mikä parasta, varasin uuden ajan jo valmiiksi neljän viikon päähän, jotta mulle ei taas kerran kävisi niin, että jonakin päivänä vaan yhtäkkiä herään siihen todellisuuteen, että mä olen muuttunut ihan rölliksi ja olis kauhee polte päästä heti kampaajalle, ja koska se yleensä ei ole mahdollista, joudun kärvistelemään viikon ajan järkyttävissä Bad Hair Day -tunnelmissa. Tällä kertaa olin oikeesti kuolla, sillä röllitodellisuuteen heräämisestäni mun piti odottaa vielä kokonaiset kahdeksan päivää ennen kuin sain ajan vakkarikampaajalleni.
Että tällaista kuluneelle viikolle. Edessä onkin poikkeava työviikko, sillä suurin osa yseistä on TETissä. Voi kun ehtis vähän keksiä jotain ekstraa muille tunneille!
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se TÄSTÄ.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se TÄSTÄ.
sunnuntai 24.1.2010
Mä olen nyt tilassa, jota ei voi kuvata millään sen kauniimmalla termillä kuin kestovitutus. (Anteeksi kielenkäyttöni, mutta tälle EI ole olemassa muuta sanaa.) Siivosin perjantaina ja lauantaina juurta jaksain tämän huushollin joka kolkan, mukaanlukien teini-ikäisen naarashirviön kauhukammion ja keskimmäisen koltiaisen lääväluolan, mutta taas kaikki on hyrskynmyrskyn ja tää on tätä yhtä ja samaa sotkua ja siivoamista aamusta iltaan.
SITTEN mä menin eilen ostamaan uutta kännykkää, ja koska halusin simpukkamallin mutta Nokian sellaisista oli vähän huono tarjonta, ajattelin vaihteeksi kokeilla Samsungia. - VIRHE. Paha virhe. Tää on nimittäin vain lelukännykkä. Tällä voi leikkiä lähettävänsä tekstareita, mutta ne eivät mene perille (tai, no osa menee, mutta osa ei), ja sitten tällä voi leikkiä soittavansa ihmisille, ja joillekin voikin soittaa, mutta monen kohdalla tulee teksti "Yhteysvirhe", eikä soittokaan mene perille. Hienoa. Lisäksi kaikki soittoäänet ovat 80-luvun pimpelipom-ääniä, yhdeltäkään soittoäänisivustolta tähän ei voi tilata soittoääniä koska mikään palveluntarjoaja ei tue tätä kännykkämallia, viestin merkkiääneksi voi valita vain värinän tai sen saman joka on soittoäänenäkin, ja muutenkin koko tuote on aivan silkka ja pelkkä ja täydellinen vitsi. Mä menen kyllä viivana sinne kauppaan takas tän kanssa huomenna. Eihän tällaista voi kukaan tosissaan kännykkänä myydä!
Kolmanneksi mä olen korjannut koko päivän taas sanareita ja läksynkuulusteluita ja hoitanut siinä sivussa pyykkiä ja muuta huushollia, mutta silityksiin asti en ole vielä ehtinyt, ja olen aivan naatti, enkä ole edes suihkuun asti tänään päässyt, mistään levosta tai rentoutumisesta puhumattakaan. Mua raivostuttaa aivan suunnattomasti, että joka viikonloppu on tätä samaa, pelkkää viikon aikana kasaantuneiden töiden ja kotihommien purkamista, ja sitten saa lähteä maanantaina töihin jo valmiiksi väsähtäneenä.
Neljänneksi olen aivan kurkkuani myöten täynnä koulun remonttia. Olen niin suunnattoman väsynyt ravaamaan lumessa ja pakkasessa sen seitsemän kertaa joka päivä opeparakin ja luokan väliä, ja jos jotain unohdat ottaa mukaasi tai joku oppilaista on hukannut monisteensa eikä sulla ole varakappaleita, niin siinäpä sitten olet ja ihmettelet, sillä ihan turha kuvitella, että voisit jättää luokan yksikseen ja lähteä juoksemaan taas pihan ympäri työmaa-alueen toiselle puolelle ja sieltä takaisin. Luokkaa ei yksinkertaisesti voi jättää vartiksi yksinään. Plus että olis hirmu kiva, että olis joku järjellinen tila, missä tehdä hyppärillä töitä. Ja ettei kaikki aika ja energia menisi paikasta toiseen siirtymiseen. Grrrr.
Ja viidenneksi ottaa aivoon se, että kun tästä kaikesta sirkuksesta olis katko tiedossa hiihtolomalla, niin katin kontit, kierrokset senkun kiihtyvät, sillä olen kaksi viikkoa yksin puikoissa huolehtimassa töistä, huushollista, muksuista ja niiden koulusta ja harrastuksista, kun isäntä lähtee kahden viikon hurvittelureissulle Boliviaan. Mä olen jo valmiiksi tuplastressissä silkasta ajatuksestakin.
Että näin positiivisia ajatuksia tänään. Ehkä kuitenkin piristin päiväänne, sillä onhan sitä aina ilahduttavaa huomata, että jollakulla pyyhkii vielä huonommin kuin itsellä.
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se TÄSTÄ.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se TÄSTÄ.
sunnuntai 17.1.2010
8.30 Herään siihen, että isoin ja pienin mies ovat yhdessä lähdössä päiväksi Merikarvian mummolaan. Mulla on sellainen olo, että mitä ihmettä, miten voi olla jo aamu. Menin vasta kahdentoista kieppeissä nukkumaan eilisiltana, sillä houkuttelin isännän kanssani katsomaan kaverilta lainaamani dvd-leffan "Miehet jotka vihaavat naisia". Muistatte ehkä, että mulla koko elämä pysähtyi viime keväänä aina kun otin käteeni yhden tän trilogian kirjoista. Vaikka tiesin, miten tapahtumat etenevät ja mikä on loppuratkaisu, en silti uskaltanut alkaa katsoa sitä yksin! Onneksi loppurytinän kellarikohtaus ei todellakaan ollut niin paha kuin olin pelännyt, näköjään oma mielikuvitukseni pystyy paljon pahempaan kuin leffantekijät. Lisbeth Salanderin rooliin valittu Noomi Rapace oli kyllä niin napakymppi että oksat pois. - No, joka tapauksessa menin siis myöhään nukkumaan, sitten heräsin joskus puoli kahden aikaan ja olin ihan ällistynyt kun olin nukkunut vasta puolitoista tuntia, sillä silloin mulla oli puolestaan sellainen fiilis että kello lähenee varmaan jo puoli kahdeksaan. Oli vaikea nukahtaa uudelleen, ja sitten kun tosiaan heräsin, niin sisäinen kello on taas ihan sekaisin ja kuvittelen, että en ole edes nukahtanut uudelleen, ja että miesväki meuhkaa talossa keskellä yötä. Ding-dong.
9.00 Olen syönyt aamiaisen ja lukenut lehteä ja nyt asetun sänkyyn seiskojen koepinkan kanssa. Ei enää montaa tehtävää korjattavana, mutta papereita on aikamoinen pino. Jokaista lihastani särkee eilisen jumpan takia, ja tiedän, että ellen tee tänään jotain, joka pistää reidet ja pohkeet ja peffalihakset uudelleen koville, en pääse huomenna edes sängystä ylös. Toka päivä kunnon revittelyn jälkeen on aina ihan kauhea. Päätän korjata papereita tunnin ja hypätä sitten Kettlerin selkään.
10.00 Näistä helkutin papereista ei loppua tule. En haluaisi millään jättää hommaa kesken, yritän korjata kaikki loppuun asti ja lykkään fillarointia hiukan tuonnemmaksi.
10.30 Siis tästä ei nyt tule uutta eikä vanhaa. Kirjoitelmien, pientenkin, korjaaminen on armottoman hidasta. Haen vettä pulloon, viritän kirkasvalolampun palamaan, nakkaan luurit korville ja poljen tasan 61 minuuttia ja 23 km hyvässä ruotsalaisseurassa. Kun nousen fillarin päältä, jalkani ovat lopullisesti lohihyytelönä, ja horjun hikeä valuvana suihkuun.
11.45 Lysähdän tietsikan ääreen katselemaan Naamakirjan uutisia ja harvesteeraamaan farmillani. Just kun olin päässyt eroon FarmTownista täyttämällä lähes koko farmini puutarhatontuilla ja lopettamalla kaiken viljelyn, addiktoiduin FarmVilleen. Onhan tämä tietysti kokaiinia parempi addiktoitumisvaihtoehto, mutta istuuko täyspäinen ihminen tietsikan ääressä lypsämässä virtuaalilehmiä ja pohtimassa, miten saisi mansikanviljelystä mestaritason palkinnon?
12.10 Julia on saanut päähänsä tehdä suklaakakkua, jotain aivan überkalorista versiota, ja meikä paistelee kinkkumunakasta siinä vieressä lounaaksi ja yrittää rouskuttaa itusalaattia ja ruisleipää ilman päällisiä. Joulu teki enemmän kuin tehtävänsä ja keskivartaloni on taas levinnyt siihen malliin, että ellen nyt käy käsiksi ongelmaan, olen pian samassa pisteessä kuin viime keväänä ennen laihdutuskuuriani. On se kumma ettei ihminen voi syödä normaalisti leviämättä kuin hiivataikina. Tarvitsisin pyykkipojan nenääni, sillä uunista leviävä suklaakakun tuoksu saa minut kuolaamaan kuin bulldoggi. Suon kakusta itselleni jälkiruuaksi kahvin kanssa niin minisen viipaleen, että tytär katsoo minua säälivästi ja kysyy: "Eksä muka TUON enempää voi sitä syödä?" - En voi. En kertakaikkiaan. Muuten homma leviää käsistä heti alkuunsa.
12.40 Asetun kahvimukin kanssa uudelleen sänkyyn korjaamaan kokeita. *huoh*
13.55 Vihdoin! Viimeinenkin paperi korjattu, pisteet laskettu, arvosanat merkitty papereihin ja arvostelukirjaan. Thank God! Istahdan urakan päätteeksi tietsikalle lukemaan joitakin vakioblogeistani ja ajattelen koko ajan, että mun pitäisi mennä ulos vähän reippailemaan ja haukkaamaan happea. Kävelylenkki ei kuitenkaan hotsita. Hmmm. Mitäköhän tekisi?
14.30 Toppapukuun pynttäytyneenä marssin ulos lykkimään lunta. Toissayönä satanutta lunta ei ole paljoa, itse asiassa niin vähän ettei isäntä vaivautunut sitä eilen kolaamaan, mutta minulle tämä on juuri sopiva yläkropan uusintatreeni eilisen jumpan jälkeen. Intoudun vielä raivaamaan uuden kulkureitin mattojentuuletustelineelle, enemmänkin harrastuksen kuin tarpeen vuoksi. Sitten ajattelen, että eilen kesken jääneen siivouksen tiimoilta makuuhuoneen maton voisi kyllä tuoda tuohon tuulettumaan. Sunnuntaina? Kyllä, sunnuntaina, matto on valkoinen ja hanget ovat valkoisia, joten sitä tuskin kukaan edes sieltä näkee. Ja jos näkee niin nähköön. Pohdin taas kerran tätä typerää länsimaista pyhäpäiväkäytäntöä. Olen edelleen sitä mieltä, että juutalaisten sapattiajoitus sopisi ihmisen rytmiin paremmin. Perjantaina töiden jälkeen vuorokauden lepo, sitten lauantaiehtoosta lähtien saisi taas luvan kanssa höösätä.
16.55 Olen juuri moppaamassa makuuhuoneen lattiaa, kun ovikello soi, ja Merikarvian matkaajat palaavat kotiin. Onni on tietenkin nukahtanut autoon, herännyt kärttyisenä ja ulisee nyt vihaisena siitä, kuka saa luvan auttaa häntä riisumaan ulkovaatteet ja kuka taas ei. Voi minun pientä punanaamaista lämpöistä pikku-ukkoani!
17.25 Olen kuorinut ja pilkkonut perunat nakkikeittoa varten, ja ne ovat nyt kattilassa kiehumassa. Täytin tiskikoneen, laitoin yhden koneellisen pyykkejäkin pyörimään, palautin matot tuuletetun makuuhuoneen lattialle ja isken nyt kynteni kasiluokan koepinoon. Jäätävää.
18.25 Missä nämä oppilaat ovat olleet tuntieni aikana? Eivät ainakaan luokassa saamassa opetusta, sillä yksikään asia ei ole mennyt perille. Voi pyhä Sylvi ja sen seitsemän siskoa, ettei voisi enää turhauttavampaa olla kuin käydä läpi tätä koepinkkaa! Onneksi keitto alkaa olla valmista. Katan pöydän, käyn vaihtamassa pyykit koneeseen, ja sitten on ruokatauon aika. *huoh*
18.45 Takaisin ilahduttamaan itseäni älykkäillä koevastauksilla. Tarvitsen kyllä mukillisen vahvaa kahvia vahvistuksekseni.
19.40 Kokeet korjattu, fiilis puolikiukkuisen surkea. En jaksa ajatella tätä enempää. Siirryn enkun läksynkuulusteluiden pariin.
20.09 Okei. Joku sentään on oppinut vielä jotain. Ehken ihan vielä vaihda ammattia. Käyn vaihtamassa pyykit koneeseen, tyhjennän tiskikoneen ja isken seuraavaksi sanareiden kimppuun. Onneksi tässä on vain yhden luokan sanarit!
21.30 Sanarit kondiksessa. Pikasiivosin olkkarin imurointeineen ja imuroin eteiskäytävät, joiden kesäinen mattovalinta oli vihoviimeinen vikatikki, sillä selkeissä isoruutuisissa matoissa näkyy pieninkin roska, ja jostain syystä mattojen pintamateriaali imee kaiken mahdollisen ja mahdottoman itseensä kuin magneetti. Jos haluaisin, että käytävät pysyisivät siisteinä, minun pitäisi joko imuroida niitä itse kymmenen minuutin välein tai ostaa imurirobotti, joka kulkisi käytävillä edestakaisin 24/7. Tiskaan käsitiskit, täytän tiskikoneen ja pyyhin keittiön pöydät ja pinnat, joista löytyy paljon sellaista, minkä alkuperää en edes halua tietää. Julia on vienyt Onnin suihkuun, ja kun isäntä on kuivannut sen hiukset pyyhkeellä, meidän pörriäisemme on entistäkin pörheämpi. En oikeastaan enää usko, että Onnin kiharat suoristuvat niin kuin minun kiharani tekivät. Nuo kikkarat istuvat niin tiukassa pikku-ukon päässä, hiukset kaartuvat tiiviisti kiehkuroille aivan hiusjuuresta lähtien. Tuntuukin ihan siltä, ettei Onni olisi Onni ilman kiharoitaan.
22.12 Pakkaan koulukamojani. Hiivatti, kello on jo yli kymmenen. Huomisaamuna ei naurata. Kynsilakat pitää vielä poistaa ja vetäistä jotain muuta tilalle, nämä näyttävät kamalilta. Iltapala vielä, pesulle... Hyvässä lykyssä olen nukkumassa vähän yhdentoista jälkeen. Tsuidaduida ja Gute Nacht.
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se TÄSTÄ.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se TÄSTÄ.
maanantai 11.1.2010
Tytär sai joululahjaksi kameran. Nyt se kulkee ympäriinsä räpsimässä kuvia, olimmepa sitten kotona tai
kaupungilla niin Olympus laulaa. Mä päätin tänään vetää kunnon poseerauksen, kun se tuli kuvaamaan mun
ruuanlaittoani. Mun ilme ja asento sopii tähän blogiin kuin nenä päähän. Kovasti on kirjoittajansa
näköinen!Kouluun on palattu, jouluun ei tällä haavaa ole paluuta. Loppiaisen jälkeiset päivät olivat vielä sikakylmiä, mutta sekä vanhan puolen luokassani että parakissa oli lämmintä, ja nythän pakkanen on lauhtunut (nelinkertainen HURRAA!!!!), joten kyllähän elämä tässä jo rullaa ihan miten päin vaan. Tänään sitäpaitsi oli koulun lokerooni saapunut näytekappale WSOY:n uudesta enkunkirjasta, josta pääsen runsaan viikon kuluttua esittelytilaisuuteenkin, ja jo se sai mut hyppimään tasajalkaa onnesta. Te ette t-i-e-d-ä miten voi oppikirjaan väsähtää kun sitä kahdeksankin vuotta veivaa oppilaiden kanssa! Jos kirjasarjasta sattuu vielä käytön kuluessa paljastumaan muutama mehevä puute ja vika, soppa on valmis. Mä olen niiiiin riemulla vastaanottamassa tätä uutta sarjaa, että WSOY voisi saman tien lanseerata ton mun oheisen kuvani mainoskampanjaansa, kunhan pippuripurkin tilalle vaihdettaisiin se kirja.
Piparitalokin tuli muuten sitten tiensä päähän tossa eilen. Purkutyömies nro 1 ei ensin tohtinut onneaan todeksi tajuta, kun sai ensin poksautella joka ikkunasta liivatelehdet alas ("TIKS!" on Onnin vakkarihihkaisu kun se tökkää jotakin - yleensä ihmisiä - etusormellaan). Sitten tuli iloinen huuto: "Minä syön ison HERKULLISEN seinän!" Purkutyömies nro 2 piti tiukasti kiinni omista oikeuksistaan pikkuveljen rinnalla, ja eipä aikaakaan kun nämä kaksi olivat raunioittaneet koko talon, syöneet vatsansa kipeiksi piparia ja sotkeneet koko vastikään siivotun huushollin niillä murusilla. Ou jee.
Mutta hei, mä en tahdo nahoissani pysyä, kun ulkona pystyy taas olemaan ja hengittämään, eikä lattiat hohkaa kylmää ja auton takaluukku jäädy ostosreissulla kiinni. Kunhan toi Heather ei tipu tänään Huippumällissä, niin päivä on jokseenkin onnistunut!
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se TÄSTÄ.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se TÄSTÄ.
loppiainen, keskiviikko 6.1.2010
Että voi olla kahvinkeitto vaikeaa. Luulisi, että kun ihmisellä on yksinkertainen ja tehokas kahvinkeitin, niin temppuko tuo nyt on muutama kupillinen kofeiinitaikajuomaa kiehauttaa, mutta kun ei. Välillä unohdan veden, välillä kahvinpurut, välillä suodatinpaperin, välillä sen tötsän johon se suodatinpaperi tuikataan (en suosittele, tippalukko ei toimi ja sotku on kamala). Välillä en muista painaa vekotinta päälle, vaikka kaikki muu olisi nätisti paikoillaan. Kaiken typeryyden kruunaa se, että toisinaan kuvittelen keittäneeni itselleni kahvia, mutta kun menen sitä keittiöstä hakemaan, tajuan, etten ole tehnyt koko masiinalle ensinkään mitään: kaikki puuttuu, vedestä ja puruista alkaen.
Sietämättömintä on veden unohtaminen. Kun nakkaa kahvinpurut suodatinpaperiin ja painaa keittimen päälle, mutta siellä ei olekaan vettä, ei sitten kannata mennä lisäämään sitä vettä ihan noin vain kylmiltään heti kun huomaa, että ahaa, taisin taas unohtaa sen veden. Olen pari kertaa tehnyt sen typeryyden, ja tiedättekö mitä silloin tapahtuu? - Joo, jos kaataa säiliöön vettä hätäpäissään ja on vielä tarpeeksi idiootti jättääkseen sen suodatinpussiosuuden kannen auki, niin lentää kuulkaa ne kahvinpurut harvinaisen pitkälle. Kuuluu vaan sellainen mojova tussahdus kuin vettä heittäisi kiukaalle, kun vesi heittäytyy höyryksi turhaan kuumenneen keittimen uumenissa, höyry tulee ulos samaa tietä kuin vesi nyt normaalisti siellä keittimessä kulkee eli kohti kahvinpuruja, ja sieltähän se shirokko sitten heittää ne kahvinpurut pöydälle, viereisille santpaulioille ja vielä idiootin kahvinkeittäjän naamallekin.
Tänään olin vähällä laittaa kahvinpurujen tilalle muroja. Viime hetkessä jotenkin tajusin, että mä olen nyt kallistelemassa tässä ihan väärää pakettia. - Alitajuntani taitaa olla jo huomenna alkavissa töissä, ainakin lomanloppumisahdistus olisi voinut kevyesti räjäyttää parikin mittaria. Vähän niin kuin se vesihöyry sen kahvijauheen.
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se TÄSTÄ.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se TÄSTÄ.
maanantai 4.1.2010
Kaksi ihanaa päivää, jolloin lämpötila on ollut taas ihan siedettävä, vaivaiset -3! Jiihaa! Lähdin heti eilisiltana kävelylenkille, kun pakkanen hellitti, ja tänä aamuna oli taas kirmattava ulos siinä pelossa, että lämpötila päivän mittaan jälleen romahtaisi. Että teki hyvää saada happea kaiken sen neljän seinän sisällä mököttämisen jälkeen!
Onni oli tänään muutaman tunnin "harjoittelemassa" päiväkodissa olemista; hän siirtyy torstaina Kettulan päiväkotiin. Onni on niin vilkas ja vauhdikas kaveri, että pohdimme jo viime kesänä sitä, pitäisikö hänet siirtää perhepäivähoidosta isompaan ryhmään, jossa hän saisi enemmän kontakteja ja tekemistä, mutta koska kunnan päiväkodista ei silloin paikkaa hänelle riittänyt, annoimme asian olla. Nyt palasimme näihin aatoksiin syksyn mittaan yhä uudelleen ja uudelleen, ja kun meille luvattiin paikka yksityisestä päiväkodista, oli asia sitä myöten selvä. Onni palasi iloisena sieltä tänään, hän oli oikein innostunut, ja mukaan annetussa paperissa oli paljon kivaa toimintaa. Kettulassa ollaan muutenkin hyvin liikunnallisesti painottuneita, ja tämä sopii meille kyllä hyvin, sillä Onnilla jos kellä riittää virtaa vaikka muille jaettavaksi!
Käykääpä muuten katsomassa, miten luova ihminen saa ihanuutta aikaan vaikkapa vain lapsuuden maitohampaista! My Milk Toof kertoo kuvin ja sanoin pieniä tarinoita kahden maitohampaan (!) seikkailuista. Ickle ja Lardie ovat ihan parhaimmillaan Halloween-stoorissa, joten skrollatkaapa blogia sinne asti. Mä rakastuin näihin kahteen pikkuiseen heti ensi silmäykseltä!
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se TÄSTÄ.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se TÄSTÄ.
lauantai 2.1.2010
Mulla oli päässäni huikea lista uudenvuodenlupauksia, mutta tällasella pakkasella ei voi edes niitä tehdä. Mä olen itse asiassa sitä mieltä, että tällasella säällä ei oikeastaan voi tehdä juurikaan mitään. Kaupassa kävin, ja jo sekin hetki tuolla kylmyydessä sai mut niin suunnattoman pahalle päälle, että murisin ja ärisin koko perheelle sieltä saavuttuani. Kunnes taas lämpenin.
No, sen minä päätin, että herkuttelu on nyt loppu. Kävin vaa'alla, kiljaisin kauhusta ja hyppäsin saman tien Kettlerini selkään, missä poljin tasan 20 kilsaa sillipurkin bändin säestyksellä. Kyllä luulis että ihmisellä on joku roti jouluherkuttelun kanssa, tai edes joku RAJA siinä, että paljonko PYSTYY herkkuja sisäänsä mättämään, mutta ei vain ole. Olen nyt asian empiirisellä tutkimuksella todennut, joten teidän muiden ei tartte enää kokeilla. Toimikaa viisaammin kuin minä!
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se TÄSTÄ.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se TÄSTÄ.
perjantai 1.1.2010
Vuosi vaihtui, mutta sää ei, tämä kirottu pakkanen vaan jatkuu ja jatkuu. Just kun tässä oli kaksi niin mukavan lämmintä päivää ja sitä jo ajatteli, että talvisää kääntyy sittenkin inhimilliseen suuntaan, mutta ehei, harhautusta oli se. Ei tässä auta muu kuin kulkea villasukat jalassa ja tunkea halkoja takkaan. Silti aivastuttaa ja viluttaa ja keljuttaa. Palaan yhä uudelleen ja uudelleen teologiseen ydinpointtiini: ihmistä ei luotu keskelle napajäätikköä palelemaan, vaan paratiisiin nakuna patseeraamaan!
Mä siivosin eilen ja tänään kaikki astiakaappini ja vähän järkytyin itsekin siitä tosiasiasta, että Sillä siisti -ohjelman leidit olisivat ilman muuta tarvinneet nitroa nähdessään missä jamassa ylähyllyt olivat. Sain nakella astiat suoraan tiskikoneeseen pölyn alta. Yritin urheasti myös luopua muutamista astioista, jotka ovat vakipölyttymiskalustoa, eli joita en oikeastaan ikinä käytä, mutta voi, miten vaikeaa se on! Mieli keksii heti kymmenen äärimmäistä katastrofiskenaariota, joissa kyseistä kippoa tai kuppia ehdottomasti juuri sillä hetkellä tarvittaisiin... Mutta nyt mulla on siistit astiakaapit! (Edes ne...) Ja huom: Mä EN siivonnut niitä jouluksi!
Päivän Oivallus: englannin "chop" on selvästi onomatopoeettinen sana. Kuunnelkaapa itse, kun pilkotte banaania hedelmäsalaattiin. Sanooko bansku "pilk-pilk-pilk"? - Ei sano! Se sanoo selvästi "chop-chop-chop".
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se TÄSTÄ.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se TÄSTÄ.