| Etusivulleni | Valikkosivulle | Lisää minusta | Uskoni | Kirja-arvosteluja | Linkit |
|
Mätsäilyvillitys 31.10.2012 
Mulle tulee näitä tällaisia kausia, että tahtomattanikin huomaan jonkin kynsilakan sopivan aivan tismalleen jonkin
vaatteen kanssa, ja sitten on pakko ostaa se. Kicksin Snowcrystal-sarjan kausilakkoja oli niin ihanissa ruosteen ja mudan sävyissä,
että niitä lähti Jumbosta mukaani kaksi putelia (Niin, vietin siis muutama viikko sitten aivan älyttömän shopping spreen siellä meidän teinien
kanssa). Tämän lakan nimi on erittäin osuvasti ja yksinkertaisesti "Corrosion Red", ja se mätsäsi aivan tismalleen VeroModasta
ostamani simppelin neuletakin kanssa. Jengin kolmas pyörä saapui eilen Zalandon paketissa. Olin tilannut tummansinisen perusneuleen
koska vanha sellaiseni alkaa olla jo hieman nukkaantuneessa kunnossa, sekä tuon kuvassa näkyvän huivin.Tässä jaksossa mulla on keskiviikko tosi lyhyt työpäivä, ja vaikka aika usein jään tuntieni jälkeen tekemään hommia koululle, tänään suuntasin bussin kanssa kotiin niin että auto jäi isännän käyttöön. Kuvittelin taas ehtiväni jos vaikka mitä, kun pääsisin pari tuntia aiemmin kotiin, mutta eipä siinä kahdessa tunnissa ihan ihmeitä tehty. Ehdin lukea sähköpostini, heittää pyykkejä koneeseen pyörimään ja käydä hölkkälenkillä. Nastat saikin onneksi jättää lenkkareista pois nyt kun äiti Luonto oli pitänyt huolen lumenauraustoimenpiteistä. Meillä on etupiha aivan räävittömän näköinen, sillä jättimäinen vaahteramme tiputti lehtensä vasta lumikerroksen päälle, ja lumen sulettua alta pois etupiha on läpimärän ja paksun vaahteranlehtikerroksen peitossa. Jaksoin lenkistä toivuttuani ahertaa siellä tunnin verran ja sain kipattua kuusi kottarikuormaa lehtiä kompostiin, mutta pihasta kuoriutui vasta pieni ala puhtaaksi lehdistä. Sen verran hullu kumminkin olen, että tykkään haravoimisesta, siinä on jotakin ihan älyttömän terapeuttista. Päivän ehdottomasti loistavin juttu oli se, että enkkukollegan kanssa innostuttiin heinäkuussa Lontoossa pidettävästä englanninopettajien kansainvälisestä seminaarista. Päätettiin hakea rahoitusta Cimolta ja oltiin ihan täpinöissämme. Ainakin mä olen vieläkin! Julian kanssa ollaan taas muutenkin vähän pähkäilty, että lähdettäiskö kesäkuun alussa Lontooseen tyttöjen reissulle, ja miten superhyperhuippua olisi päästä sinne kesällä kahdesti! - No, tätä ei voi kyllä ymmärtää kuin joku toinen Lontoo-friikki, en edes odota lukijoiden pitävän meitsiä täysjärkisenä. (Mut hei, London, London, I couldn't love you more!) Kommentoi ja lue muiden kommentteja täältä. Päivän väri 29.10.2012  Muutama vuosi sitten ostin Elloksesta villakankaisen, ruudullisen hameen, joka on ihan kivan mallinen ja minun makuuni sopivan pitkä, mutta jota ei vain ole tullut käytettyä, koska minulla ei ole oikeastaan ollut mitään yläosaa, joka sopisi sen kanssa. Viime viikolla bongasin Cubuksesta neuleen, joka sopii hameen kanssa kuin nenä päähän. Luumunvärinen, yksinkertainen pooloneule on kuin luotu kulkemaan Ellos-ruutujen kanssa käsi kädessä. Kolmanneksi liittoon löysi tiensä Essien lakka "Recessionista". Olen tepastellut tämän ensimmäisen lomanjälkeisen muuten-niin-ah-tympeän työpäivän luumunmuikeissa väreissä. Työpäivän jälkeen oli autuasta pitää pieni hengähdystauko ja lähteä sitten hölkkälenkille. Lievästä loskasta huolimatta hölkkääminen tuntui tänään silkalta ilolta. Ei ollut yhtä ainutta nyt-kuolen-tähän -hetkeä. Tiedän, että näytän punaisenhikisenä hiturivauhtia köpöttelevältä pallolta, mutta sisäisesti minussa laukkaa nuori peura. Niin että annetaan sen pallon ihan sovinnolla hymyilyttää muita kylänraitin tallaajia ihan rauhassa, mä keskityn iloitsemaan siitä peuraperspektiivistä. Loskatilanne alkoi olla kyllä jo autoilijan kannalta raivostuttava tuossa kahdeksan jälkeen illalla, kun huristelin käymään lähikaupassa. Tässä kunnassa kun ei pääväyliäkään oikein pidetä kunnossa, pienemmistä sivukujista puhumattakaan, ja olin jo vähällä liukastella autoineni ojaan asti ihan vain sen takia, että erehdyin nostamaan kättä vastaantulevalle tutulle. Kun haimme Onnin eskarista iltapäivällä, tilanne oli vielä mukavan nuoskalumen puolella. Isäntä haki postia, minä keräsin omia kamojani ja laukkujani autosta, ja pikkumies seisoi kunnon lumikokkare kourassa ovella. "Äiti, kato mitä löysin!" No, katopas ihmettä tosiaan. Ovela hymy ja hiljaisempi ääni: "Älä pelkää. En mä heitä sua." Pari askelta lähemmäs, entistä ovelampi virne ja kuiskaus: "Mä heitän katsos isää. Pehvaan." Täysosumaa seurannut röhönauru kantautui luultavasti Ulvilaan asti. Kommentoi ja lue muiden kommentteja täältä. Bondia ja pastaa 27.10.2012  Jep. Nyt on Skyfall nähty. Ja tykätty. Oli tähän päivään ja tähän mielentilaan oikein sopiva aivojentyhjennyspläjäys. Tykästin juonesta, tehosteista, rytmityksestä, kertakaikkisesta ammattitaidosta. En olisi kuuna päivänä uskonut, että Javier Bardem pystyy esittämään homopahista, mutta niin vain kuulkaa teki ja aivan ällistyttävän hyvin tekikin. Leffan ainut miinus tulee minulta pääosan esittäjästä Daniel Craigista, joka hoitaa hommansa kyllä ammattitaitoisesti hänkin, mutta jossa ei minun mielestäni ole häivähdystäkään brittiläisestä herrasmiesvakoojasta, vaan mies on kuin suoraan neuvostoajalta leffaan repäisty KGB:n agentti. Eikö Bondissa pitäisi olla jonkinlaista karismaa? Craigin kohdalla minun karismamittarini näyttää täydellistä nollaa, viisari ei värähdä hiukkaakaan. Mulla oli kyllä kaikin puolin touhukas lauantai, koska ensin ehdin häärätä takki- ja ruokaostoksilla kaupungilla Julian kanssa, sitten käydä päivänäytöksessä isännän kanssa leffassa, kokata illalliseksi Hesarin reseptillä avokadopastaa (josta me Julian kanssa tykättiin mutta joka sai perheen miehiltä murskatuomion) ja katsoa vielä perheen kanssa yhden Doctor Who -jakson Amazonista tilaamastani neljännestä tuottiksesta. Näin olen onnistunut kuluttamaan neljännen vapaapäiväni kaikkeen muuhun kuin velvollisuuksiin, jotka lymyävät huomisaamuna nurkissani rumina pikku peikkoina. Montaakohan rölliä jaksan huomenna ottaa niskasta kiinni? Kommentoi ja lue muiden kommentteja täältä. Ihkua (ja) Iittalaa 26.10.2012  Rakastan mun viininpunaisia mukejani, joissa on valkoisia pilkkuja. Polka dots. Ostin ne ystävänpäivänä 2009 alesta, neljä kappaletta. Mutta jotain fajanssia tai vastaavaa kun ovat, menevät helposti rikki. Yksi on ollut tuusannuuskana jo pitkään, kahdessa on lovia. Oikeastaan siis enää yksi on kelvollinen muotovalio. Olen yrittänyt etsiä kivoja mukeja, joita hankkisin tilalle, mutta mistään ei tuntunut löytyvän mitään. Jos jokin kuosi on kiva, muki on liian pieni tai muuten kummallisen mallinen. Parin viikon takaisella Jumbo-reissulla pysähdyimme paluumatkalla tauolle Humppilaan, jossa on Iittalan myymälä. Bongasin silloin Teema-sarjasta uutuuskokoiset, turkoosit mukit, mutta lopulta tulin epäilevälle päälle ja ajattelin vielä jatkaa etsintää. Mukit jäivät myymälään. Nyt kypsyin tuloksettomaan etsintääni sen verran, että siirsin eilisiltana neljä isoa Teema-mukia ostoskoriini Prismassa. Ainakin väri on kaunis ja muki tarpeeksi suuri (0,4 l). Teema-mukien muotoilusta en nyt hurraamiseen asti innostu, mutta ovathan ne nyt, no, perusmukeja. Päivä oli ensilumineen sen verran mäntti (juu, siis minähän en talvesta innostu missään olosuhteissa), että oloa piti yrittää kohentaa jollakin mukavalla. Kuten Forsmanin vaahtokarkin makuisella IHQ-teellä. Ja kahdella jaksolla Miranda Hartin toilailuja. Ja sitten me pöljät, Julia ja minä, erehdyimme katsomaan ensimmäisen jakson BBC:n minisarjasta "Single Father", ihan vain koska me molemmat kuolaamme David Tennantin perään, ja voi itku, kaikesta odotukset täyttävästä loistavuudestaan huolimatta sarjan eka jakso oli myös äärettömän masentava, ja niinpä me kaksi ensilumen masentamaa olimme jälleen lähtökuopissa. Mun piti lopulta lähteä lenkille. Pingottaa nastoitukset lenkkareihin ja lähteä tarpomaan tuonne ulos pakkaseen, hullu nainen. Hyväähän se teki kropalle ja päänupille, mutta kyllä taas raivostuin siitä, ettei tässä kunnassa saada teitä eikä etenkään kevyen liikenteen väyliä huolletuiksi ja hoidetuiksi. Kun käännyin Väipäreeltä kevyen väylän liikenteelle, sain tarpoa kilometrikaupalla lumessa. Jokseenkin helkutin raskasta, etten sanoisi. Eikä tämä mitään, mutta jahka tässä saadaan näitä suloisia lämpötilavaihteluita, lumi sulaa hiukan sohjoksi, ja sitten se sohjo jäätyy, eikä sille tehdä mitään. Heitetään ehkä vähän hiekkaa päälle. Siinäpä sitten hölkkäät, nilkat ja polvet niksahdellen. Luulen, että tänä talvena en vain tyydy rutisemaan aiheesta itsekseni vaan pommitan kunnaninsinööriä niin kauan että joko saan porttikiellon kunnantalolle tai kyseistä pyörätietä ruvetaan hoitamaan paremmin. (Saisi täällä kyllä muutenkin noita teitä hoitaa paremmin, meidänkin pieni kujamme velloo vähän väliä sen sortin sohjossa että liikkumiseen tarvittaisiin panssarivaunu.) Äärettömän kalvavan velvollisuudentunnon äänen vaientamiseksi korjasin ysien ruotsinkokeet siihen pisteeseen, että niistä tarvitsisi enää lukea ja arvostella kirjoitelmat. Ja tilasin eurooppalaiset sairasvakuutuskortit itselleni ja tenaville. Comenius-reissu Saksaan kun häämöttää taas kuukauden kuluttua, enkä ole ennen tätä päivää saanut moista korttia itselleni tilatuksi. Kaiken kaikkiaan olen kyllä sitä mieltä, että tämä kolmen vapaapäivän tynkäloma on kuin pikkukupillinen kahvia: eihän siitä tule kuin kiukkuiseksi. Kahvia pitää olla mukillinen ja lomaa pitää olla viikko, ennen kuin sitä voi lomaksi mainita. Kommentoi ja lue muiden kommentteja täältä. Moriah Peters - absolutely well done! 23.10.2012  Tapahtuu toistuvasti: Kuuntelen autolla ajaessani Radio Deitä ja bongaan jonkin ihan älyttömän hyvän biisin, josta en tiedä yhtään, kuka tai ketkä ovat esittäjinä. Päätän kuunnella korva tarkkana biisin loppuun siltä varalta, että esittäjän nimi mainitaan lopuksi, tai että edes saisin napattua kertosäkeestä tai jostain sen verran tekstiä, että pystyisin sen avulla jäljittämään laulun netistä. Yleensä biisin jälkeen tulee vain mainoksia tai uusi kipale joltakin toiselta artistilta. Yritän pyöritellä kertsin sanoja mielessäni ja etsiä netistä tai joskus jopa intoudun lähettämään tiedustelua radioaseman musiikkivastaavalle, joka kyllä kiitettävästi vastaa meileihin. Kaikkein tavallisimmassa tapauksessa unohdan koko jutun ja harmittelen sitä joskus myöhemmin, mikäli muistan sitäkään. Tapahtuu harvoin: Itse asiassa onnistun kuulemaan esittäjän nimen, löydän sen helposti netistä, ja kaiken kukkuraksi löydän vielä kotimaisen nettikaupan, josta kyseisen levyn voi tilata. Tapahtuu äärettömän harvoin: Intoudun tilaamaan levyn ja kun se saapuu ja alan soittaa sitä, tajuan, että esiintyjä on niin hyvä, että radiossa ihastukseni herättänyt biisi ei ole edes parhaimmasta päästä koko levyllä, vaan ehkä vain keskivertoantia koko artistilta. Kuuntelen musiikkia ja leijun pitkin taloa. Turha kai sanoakaan, että Moriah Petersin kohdalla päästiin tasolle Äärimmäisen Harvoin. American Idols -ohjelmasta kristillisen musiikin kärkeen loikannut Peters on ihastuttanut melkoisen määrän muitakin. Video on tehty siitä samaisesta hyväntuulen kipaleesta, jonka kuulin radiosta, ja jonka perusteella lähdin typykkää jäljittämään, mutta kyllä tämän nuoren naisen ääni on parhaimmillaan monessa muussa levyllä olevassa biisissä. Mutta kuten sanottu, tämäkin riitti herättämään minun kiinnostukseni: Kommentoi ja lue muiden kommentteja täältä. The Daily Rollercoaster 22.10.2012  Tätähän tää on. Varttia vaille kuusi ylös. Kahdeksasta puoli neljään koulussa, kun mulla oli tuntien päätteeksi vielä kansainvälisyyskerho, jota pidän vuoroviikoin enkkukollegan kanssa. Sitten huristelet kotiin, tilaat jo matkalla pikaruokaa paikallisesta kebab- ja pizzaliikkeestä, poimit Onnimannin kerhosta ja pizzat plus muut pizzeriasta ja saavut kotiin. Varttia yli neljä. Säästän pizzan myöhemmäksi omalta osaltani, jotta jaksaisin mennä lenkille, vaihdan kotirynttyyt päälle ja mutustan pari ruisleipää samalla kun selaan päivän postin. Vaihdan pyykit koneeseen, kun jälkikasvu ahtaa jo kebabit parempiin suihin. Isäntä lähtee kiikuttamaan pienintä painitreeneihin. Linnoittaudun itse sängylle korjaamaan kokeita. Puoli kuusi. Jos aion ehtiä tänään lenkille, nyt on lähdettävä. Vaihdan lenkkivaatteisiin ja lähden ulos kirpeään ilmaan. Ensimmäistä kertaa koko syksynä juoksen sellaisessa säässä, että hengitys huuruaa. Minulla on sen verran kevyesti ylläni, että vasta lenkin puolivälin kieppeillä alkaa tulla hiukan lämmin. Sää on tyyni ja ilma helppo hengittää, yllätyksekseni jaksan juosta koko 6,2 km ilman pientäkään kävelytaukoa. Hiturivauhtia, mutta hölkäten kuitenkin. Kotona läähätän hetken keinutuolilla ja kiskon vettä kitusiini, ennen kuin jaksan raahautua suihkuun asti. Olo on silkkaa nirvanaa. Kahtakymmentä vaille seitsemän. Uppoudun korjaamaan seiskan enkunkokeita, joiden tulos näyttää hyvin surullisesti siltä, että olen onnistunut karkottamaan oppilaiden päästä senkin vähän mitä ala-asteen opettaja on saanut sinne uppoamaan. Puoli kahdeksan. Nyt alkaa olla nälkä. Lämmitän viipaleen pizzaa mikrossa ja jatkan kokeiden korjaamista ruokapöydässä. Onni ja isukki saapuvat kotiin tuoksuen ikävästi kiinalaiselta ruualta. Jaa, että kanaa Kung Po? MINUN lempiannokseni? Sillä lailla! Puoli yhdeksän. Koepinkka on korjattu, ja toista en korjaakaan silkaksi kostoksi, koskapa tämä luokka oli käyttäytynyt sikamaisesti sijaistani kohtaan. Menen heittämään viimeiset pyykit kuivuriin ja sitten siivoan pesukonehuoneen, jonka lattia on jokseenkin räävittömässä kunnossa. Lopuksi heitän mopinkin pesukoneeseen ja menen laittamaan Onnille iltapalaa. Yhdeksän. Siivoan lelut ympäri huushollia. Siistin keittiön. Imuroin eteiskäytävän, jonne olen tuonut lenkkareissani noin puolet oikopolkuni maastosta (oikopolun ansiosta lenksuni on vain se 6,2 km - seuraava vaihe, ehkä ensi keväänä, on jättää oikopolku sikseen ja juosta asfalttia pitkin loputkin, jolloin matkaksi tulee 7 km). Lataan kahvinkeittimen valmiiksi huomisaamua varten ja mittaan murotkin valmiiksi lautaselle. Aamuisin olen niin horteessa, että jos aamiainen ja muut kamani eivät ole iskuvalmiudessa, aikataulu ja fiilis takkuavat molemmat. Kun pyykkihuoneen lattia on kuivunut, käyn laittamassa maton ja muut tavarat paikoilleen. Puoli kymmenen. Neiti saapuu balettitunnilta. Onneksi tänään oli Julian kaverin äidin vuoro hakea neidit. Isäntä menee auttamaan Onnia hammaspyykissä ja lukemaan sille kirjaa. Meitsi kantaa keittiön aamuvalmiuteen vielä fööni- ja meikkikamat ja kirkasvalolampun. Kuivuri ja pyykkäri ovat pysähtyneet. Kuin taikaiskusta löysin tästä ehtymättömästä pyykin runsaudensarvesta, jota myös Salosten taloksi kutsutaan, vielä kasan likaisia vaatteita, jotka heitän toiveikkaana pyykkäriin. Olisiko TUOSSA viimeinen kasa tältä erää? Tältä vuorokaudelta siis? Viimeistään huomisiltanahan tänne on kasautunut pitkin poikin taas suttuisia ja hikisiä rynttyitä, ja epäilen vakaasti, että naapuritkin kantavat salaa likapyykkinsä meille. Käyn vielä peittelemässä Onnin, jonka kanssa sanomme aina iltaisin yhdessä iltarukouksen, suukottelemme ja mä silitän pikku-ukon selkää ja niskaa. "Voi kuule äiti kun mä rakastan sua niiiiin paljon!" huokaa uninen pikkumies. <3 Kymmenen. Miten tässä meni taas näin myöhään??? Tuon pikkumiehen olis tarvinnut nukahtaa jo tunti sitten, eikä meitsikään enää ole juoksunjälkeisessä nirvanassa. Väsy painaa jo, ja haukotellen pakkaan koulukamojani huomista varten. Tunteja en ole ehtinyt suunnitella ollenkaan, mutta koskapa niistä suurin osa on kokeenpalautusta, niin näillä nyt mennään. Teen vielä varmuuskopion kansainvälisyyskerholaisten ottamista valokuvista. Sitten iltapalalle ja -pesulle. Puoli yksitoista. Olen valmis kaatumaan sänkyyn. Kuvittelin, että tänään jaksaisin selailla viime viikolla tullutta Oliviaa, mutta enpä taida tänäänkään. Ehkä ennen ensi kuun numeroa? Kommentoi ja lue muiden kommentteja täältä. ...pihisen ja puhisen... 21.10.2012  Joopajoo. Kuukausi on vierähtänyt, eikä blogitauko ole kuitenkaan tarkoitettu blogitauoksi, se on vain syntynyt tässä itsestään sen tosiasian takia, että olen ollut joka ilta liian väsynyt naputtelemaan blogiin enää yhtikäs mitään. Komiaa. Tässä on duunattu yhtä jos toistakin, mutta lähinnä yritetty pitää arkisirkus kasassa ja pysyä itse vauhdissa mukana. Ensimmäiset syksyiset korvatulehduksetkin plus muut pöpöt rantautuivat jo tähän huusholliin. Kolme tenavaa vetää antibiootteja tällä haavaa. Itse istuin kaksi päivää kuluneella viikolla koulutuksessa, joka koski aineenopettajan ja erityisopettajan yhteistyötä. Sinänsä ihan ajatuksia herättävät kaksi päivää ja antiakin oli, joskin kouluttaja oli hieman jo vieraantunut koulujen arkitodellisuudesta toimittuaan kymmenisen vuotta ministeriössä ja yksityisenä kouluttajana. Perjantai-illan vietin Eurajoen kunnan työntekijöille tarkoitetuissa virkistysbileissä työkavereiden kanssa. Illan teemana oli teini-ikä, ja aika iso osa oli pukeutunutkin teeman mukaisesti, eli sellaisiin kuteisiin kuin itse oli teininä käyttänyt. Ruoka oli hyvää, seura erinomaista ja illan kruunasi ohjelmayllätys, joka tuntui räjäyttävän juhlapaikasta katon suorastaan taivaisiin, kun Aku Hirviniemi asteli areenalle insinööri Harjakaisen roolissa. Mä olen tähän asti pitänyt näitä roolihahmokeikkoja vähän säälittävinä, mutta kyllä se kuulkaa on niin että ammattitaito on ammattitaitoa. Hyvä esiintyjä ottaa näköjään yleisönsä joka tapauksessa. Naurettiin porukalla ihan vedet silmissä, eikä vähiten silloin kun Hirviniemen pokka petti kokonaan, kun tää huhuili kunnanjohtajaa esille, ja sieltähän tää nousi yleisön joukosta ihan jäätävissä 60-luvun hippikuteissa ja -peruukissa. Siinä sai koomikkokin hetken koota itseään. Muuten viikonloppu onkin mennyt lähes silkan aherruksen piikkiin. Huusholli on siisti, pyykit pesty ja isoin osa kokeista korjattu. Syysloma, eli katkerasti ja rehellisesti sanottuna syysloman tynkä odottaa kahden työpäivän jälkeen. Yritämme siihen asti säilyä yhtenä kappaleena kiireestä huolimatta! Huomasin by the way sellaisen jutun, että Blogger oli tallentanut parit kommentit tuonne mulle tarkistettavaksi ennen niiden julkaisua. Julkaisin ne nyt ja ihmettelen samalla kynnet blondissa päässäni, että miksi systeemi vaati niiden tarkistamista? Miksei se julkaissut niitä automaattisesti? Onkohan mulla siellä nyt joku erinomainen esto päällä? Argh, argh. Kommentoi ja lue muiden kommentteja täältä. Vielä hengissä 26.9.2012  Kyllä mä täällä vielä jotenkin puhkun ja puhisen. Tai edes pihisen. Tämä meidän arkijuna puuskuttaa vaan niin kauheata vauhtia eteenpäin, että hyvä kun mukana jotenkin roikkuu, eikä viikonlopuistakaan ole ollut juuri pysähdystauoiksi. Varsinkin tämä viikko on aivan tappavan uuvuttava. Maanantaina yritin illalla korjata sanareita ja pyykätä ja laittaa ruokaa ja siivota, jotta eilisestä selvittäisiin. Meillä kun oli iltakuuteen asti koulutusta, ja anoppi tuli hätiin hakemaan Onnin päivähoidosta ja olemaan sen kanssa. Halusin, että edes ruoka olisi valmiina jääkaapissa, jottei hän joutuisi sitä täällä laittamaan. Onnin kanssa oleminen kun saattaa ilmankin olla hieman uuvuttavaa. Tänään olen töiden jälkeen ollut tekemässä kauppakirjaa siitä meidän isän talosta ja hoitamassa muita asiaan kuuluvia kommervenkkejä siskon kanssa. Ystäväni luokse ehdin kahvillekin - ensimmäistä kertaa ehdin jonnekin kyläilemään koulun alkamisen jälkeen, ja olinkin totisesti pienen hengähdystauon tarpeessa. Huomenna on tiedossa vanhempainilta, joten siinä menee sekin. Luulen, että perjantai-illan tulen torkkumaan fleecehuovan alla toimintakyvyttömänä. Sitä luulisi, että ihmistä helpottaisi, kun isän talo on saatu myydyksi eteenpäin ja hyviin käsiin (systerin nuoremmasta pojasta tuli nyt talollinen) ja sitä rataa, mutta olen ollut ihan ryytynyt ja maassa jo sunnuntaista lähtien, jolloin olimme siskon kanssa tyhjentämässä tavaraa sieltä pois. On samanlainen olo kuin sen perunkirjoituksen jälkeen, että Tämä On Niin Lohduttoman Lopullista. Kuten se tietysti onkin. Sitä ei vain kaipaisi yhtä ainutta muistutusta enää asiasta. No, olen minä kuitenkin ollut suurimmaksi osaksi ajasta jokseenkin oma itseni. Vanha, tuttu blondihömppä, joka kuolaa kaiken kauniin ja naisellisen perään. Niin paljon kaduin sitä, etten työkaverini luona Eurassa vieraillessani ostanut siitä maan vanhimmasta maaseutukempparista Elisabeth Ardenin jumalaista hajuvettä, että lopulta piti pyytää työkaveria tuomaan sitä mulle sieltä. "Green Tea Cherry Blossom" on kertakaikkisen puhdas tuoksu, voisi hyvin olla jokin Clean-sarjan tuoksuista. Koru on halpisjuttu Bijou Brigittestä, mutta oli just sellainen mistä olen jo vuosia haaveillut. Tapoin itse asiassa kaupungilla viime torstaina vain pienen hetken aikaa, kun mun Pilates-tunti alkaa aina vasta kolme varttia sen jälkeen kun olen heittänyt Juhon urheilutalolle omiin treeneihinsä. Tallustelin Iso Karhun kauppakeskuksessa ja asteltuani koruliikkeen ovesta sisään näin välittömästi, että tämä kaulakoru oli odottanut siellä juuri minua. - Kyllä, se jos jokin oli rakkautta ensi silmäyksellä. Onneksi myös tuo pieni ihminen antaa suuria onnen hetkiä. Kuten tässä eräänä yönä, kun se taas hiippaili omasta sängystään nukkumaan mun viereeni. Tuli oikein lähelle pienenä, lämpimänä ja hyväntuoksuisena, ja olisin nukahtanut oitis uudelleen, ellei se olisi tunkenut itseään aivan harvinaisen lähelle. Tuuppasi päätään kiinni minun päähäni aivan harvinaisen häiritsevästi. Kuiskasin sille, että menepä nyt Onni hiukan kauemmaksi, että äiti mahtuu tähän, johon sain ällistyttävän vastauksen: "Niin mutta kun minä haluan nähdä, että mitä unta sinä näet." - Awwwwww! *sulaa vahaa* Kommentoi ja lue muiden kommentteja täältä. Amazon step-by-step 16.9.2012 Anonyymi lukija toivoi edellisen postauksen kommenteissa opastusta ostoksille Amazoniin, ja totta mooses minä nyt heti ryntään avuksi, jos joku haluaa KIRJOJA tilata!!! Rahan törsääminen kirjoihin ei kuulkaa koskaan ole ollut tämän helpompaa ja houkuttavampaa. Ensin näpytellään selaimeen osoitteeksi amazon.co.uk tai vaihtoehtoisesti www.amazon.com, mikäli haluaa etsiä jotakin nimenomaan jenkkilän Amazonista. Brittilässä on se etu, että yli 25 punnan kirjaostokset singahtavat Suomeen ilman postimaksuja.  Selaimeen aukeavan sivun yläreunasta löytyy se, mitä uusi tilaaja ensimmäiseksi tarvitsee. Eli paikka, jossa luodaan oma tili kyseiseen firmaan. Sähköpostiosoite toimii käyttäjätunnuksena ja jokainen keksii itse oman salasanansa. Jahka olet ensimmäisen tilauksesi tehnyt, tarvitsee vain kirjautua sisään, ja osoitetiedot sun muut ovat tallessa ja muistissa, eikä niitä tarvitse toistamiseen näpytellä. Tilin luomisen jälkeen eikun shoppaamaan.  Jokaisen kirjan kohdalta löytyy perusteelliset selvitykset kyseisestä opuksesta. Itse olen pitänyt parhaimpina lukijoiden omia arvosteluja. Vaikka kirjan ulkoasu olisi miten vakuuttava tahansa (tai sisällysluettelo yms: suurimpaan osaan kirjoista voi päästä lukemaan sisällysluettelon ja vähän maistiaisia. "Look inside!" -linkki kirjan kyljessä avaa nämä jutut), lukijoiden omat arvostelut kertovat yleensä paljon enemmän. Selaimeen oikeaan laitaan tulee mahdollisuus siirtää tuote ostoskoriin. Tuotteen voi myös siirtää omalle toivomuslistalle, jos ei halua tilata sitä vielä sillä kertaa, mutta haluaa pitää kirjan muistissa ja jemmassa tulevaisuuden varalta. "More buying choices" johdattaa yksityisten kirjakauppojen tarjontaan, joista jotkut toimittavat kansainvälisiä tilauksia, jotkut eivät, ja se, millaista palvelua saa, on aina hiukan tuurinkauppaa. Täälläkin asiakkaiden arviot antavat osviittaa siitä, mistä kannattaa tilata ja mistä ei, mutta oma kokemukseni on, että palvelun kirjo on silti melko laidasta laitaan.  "Proceed to check-out" vie kassalle suorittamaan lopullista tilausta, ja silloin kysytään myös toimitustavasta. Itse valitsen aina sen verran kirjoja pakettiin, että 25 puntaa ylittyy ja voin napsaista tuon Free Super Saver Delivery -vaihtoehdon. Delivery preference on valmiiksi jo firman puolesta yleensä aina tuossa ruudussa, joka ehdottaa toimitusta mahdollisimman vähäisellä pakettimäärällä. En ole vielä tähän päivään mennessä ollut minkään tilauksen kanssa niin kiireinen, että olisin ruksannut tuon alemman vaihtoehdon.  Tilauksen loppusumman näkee vielä ennen lopullista tilauksen vahvistamista, ja se tulee sekä punnissa että euroissa. Punta tai pari tulee loppusummaan lisää, ei toimituskuluista, vaan VATista eli meikäläisittäin ALVista. Kun olet painanut "Place your order in EUR" -namiskaa, sähköpostiisi tulee tilausvahvistus. Amazon ilmoittelee tilauksestasi vielä kahdesti: ensinnäkin, kun tilauksei on otettu käsittelyyn, ja toiseksi, kun tilaamasi tavarat ovat lähteneet kohti postilaatikkoasi. Sitten vain odottelemaan kirjapakettia (ja Visa-laskua). Kommentoi ja lue muiden kommentteja täältä. Että tällainen päivä tänään 5.9.2012 Kuten eilen mainitsinkin, lähtökohdat tähän viikkoon eivät olleet erinomaisimmasta päästä. Tämä päivä on ollut oikein malliesimerkki siitä, miten joskus voi tuntea itsensä koko ajan väsyneeksi, eikä saa aikaiseksi mitään työpäivän jälkeen, kunhan kellistyy heti ovelta jo vaakatasoon.  Yleensä torkut piristävät mua, ja useimmiten lähden torkkujen jälkeen hölkälle, mutta tänään mistään juoksulenkeistä ei ollut kyllä tietoakaan. Raahauduin huoneesta toiseen silloin kun oli ihan välttämätön pakko yleensä liikahtaa minnekään.  Kaiken kaikkiaan ilta on ollut silkkaa tyhjäkäyntiä. En ole jaksanut keskittyä edes lehden selaamiseen, minkään kirjan lukemisesta nyt puhumattakaan, ja luulenpa, että terveysviranomaiset kavahtaisivat sekä minun ulkoasuani että keittiön surulliskaoottista ilmettä.   Kommentoi ja lue muiden kommentteja täältä. Redan september! 4.9.2012   Syyskuu on saapunut, ja tässä sitä porskutetaan. Tosin matalapaineessa tällä viikolla. Kun on valmiiksi kettuuntunut jo sunnuntaina, tulevan viikon onnistumismahdollisuudet ovat hiukan heikossa hapessa. Tosin ei viikonlopussa sinänsä ihan kauheasti mitään vikaa ollut. Etenkin kun ottaa huomioon, että kävin kahdessa eri leffassa, mikä on jo melkoinen saavutus entiseltä leffafriikiltä, nykyiseltä en-jaksa-lähteä-minnekään -laiskiaiselta. Perjantaina kävin kaverini kanssa katsomassa Woody Allenin Rooma-leffan, joka oli "ihan kiva" ja antoi sekä hyvän mielen että ajattelemisen aihetta, mutta joka ei kyllä pärjännyt Allenin edelliselle, "Midnight in Paris" -leffalle. Elokuvan jälkeen istuimme vielä pitkälti toista tuntia parantamassa maailmaa ja vaihtamassa kuulumisia, ja meikä veti huiviinsa peräti yhden kupillisen kahvia (myönnän, että teki mieli valkkaria, mutta kun olin autolla liikenteessä). Tämän järjettömän kreisibailaamisen jälkeen ei ollutkaan ihme, että olin lauantaiaamuna aivan naatti. En jaksanut mitään, tuskin evääni räpäyttää. - Oikeesti, apua! Kuinka raihnaiseksi ja heikoksi mä tulen seuraavien 10 vuoden aikana, kun nyt en yhtä leffailtaa jaksa? Joka tapauksessa mun lauantaipäiväni meni muuten aika jämptisti pelastusarmeijalle, mutta käytiin lähes koko perheen voimin katsomassa Disney-Pixarin uusi animaatio "Urhea", joka kiinnosti meitä etukäteen jo senkin takia, että päähenkilön pikkuveljet ovat kuin Onnin klooneja. Leffan aikana selvisi, että he olivat sitä paitsi ulkonäön puolesta, niin myös käytökseltään. Leffa oli kyllä kaikin puolin sen verran hyvin tehty, että kannattaa napata joku sukulaistenava kainaloonsa ja viedä katsomaan, jotta pääsee sillä varjolla itse ilosta osalliseksi. Sunnuntaihin tultaessa mä en ollut siis saanut aikaiseksi mitään, ja koska isän karviaiset odottivat vielä poimijaansa, lähdin hankkimaan piikkejä sormiini. Loppupäivä sujui mehustamisen, pyykkäämisen, siivoamisen ja kouluhommien merkeissä, ja kävin tunti tunnilta kiukkuisemmaksi ja kiukkuisemmaksi. Miksi perheessä nainen kantaa vastuun kaikista kotitöistä??? Miksei miehelle iske sunnuntaiaamuna aivan jumalaton ahdistus, että nyt on jo söndaagi ja kaikki hommat tekemättä?!? ARGH. Ja grrrrrrrr. Näissä fiiliksissä lähdin siis uuteen viikkoon, joten ei paras mahdollinen alku tosiaankaan. Tänään tosin kävin osallistumassa paikallisen naiskuoron harjoituksiin, ja vaikken ole kymmeneen vuoteen aktiivisesti laulanut, eli hieman oli haastava aloitus, niin yllättävän leppoisalla mielellä palasin takaisin. Puolitoista tuntia olin saanut vain keskittyä ääneeni ja uusiin lauluihin, enkä ollut muistanutkaan pyykkivuoria, läksynkuulusteluita tai naisasialiikkeen syntysyitä. Ehkä tää tästä sit taas. Kommentoi ja lue muiden kommentteja täältä. |
