| Etusivulleni | Valikkosivulle | Lisää minusta | Uskoni | Kirja-arvosteluja | Linkit |
|
Vanhoja, salaisia ja laskiaispullia 15.2.2015  Aika mennä paukkaa niin että hengästyneenä pitää yrittää perässä pysyä. Tällä viikolla oli keskimmäisen vuoro osallistua vanhojen tansseihin, jotka onnekseni sain nähdä peräti kahteen kertaan: ensin työpäivän puitteissa ja illalla vielä uudelleen kutsuvieraan roolissa. Raksutin kyllä kamerallani ne ekat tanssit kuvia alusta loppuun niin, etten oikein ehtinyt tilanteeseen keskittyä, mutta illalla työnsin kameran Julian käsiin ja nautin kaikesta täysin siemauksin. Mein koulun vanhat olivat kertakaikkisen juhlava näky! Juhon daamina oli keijukaismaisen sievä Elina, jonka mekkoakin riensin aamupäivän tansseissa korjaamaan, sillä neidin alushameen vanne oli päättänyt lähteä ihan omille teilleen. - Onneksi oli lopulta helppo korjattava, vanteen päät vain olivat päässeet riistäytymään irti lukkona toimivasta suojatupestaan. Kyllä noi tanssijat niin kovin vakavia tuppasivat olemaan, vaikka ihan kivoja irroittelutanssejakin oli joukossa, kuten Lambeth Walk tai Muistan sua Elaine. Opehuone pöljäili taas Salaisen Ystävän merkeissä, enkä tajua yhtään, kuka lie ollut mun tämänvuotinen Salaiseni. Ihania muistamisia sain, ja samalla huonon omantunnon siitä, miten kehnosti ehdin paneutua oman kohteeni ilahduttamiseen. Olisin kovasti halunnut panostaa tähän paremmin, mutta jotenkin kaikki jäi nyt noiden potkiais-/penkkari-/vanhojentouhujen jalkoihin. Kaiken kukkuraksi me isännän kanssa valvottiin melkein koko perjantain vastainen yö, sillä Onni poti vatsakramppeja, joiden ansiosta tenava huusi kuin syötävä tuntikausia peräkkäin. Siis, ei mitään vakavaa, pikkumies oli vain hankkinut itselleen jäätävän ummetuksen syömällä salaa isoveljen karkit, ja ahneus kostautui. Kunpa ei olisi samalla kostautunut meille vanhemmille - olin aivan seis perjantaiaamuna, kun piti lähteä duuniin. Työpäivä kuluikin jonkinlaisessa puolipilvessä, ja illalla tanssien jälkeen kaaduin ihan kuoliaana sänkyyn. En muista, miten päädyin peiton alle, mutta kaikkia päivävaatteitani en ollut saanut pois päältäni enkä meikkejä nassusta. En muista sitäkään, että olin ärissyt ja valittanut, että Onni häiritsee mua, ja että Julia oli tullut hakemaan tenavan omaan viekkuunsa. Sikäli mielenkiintoista, että kun lapsi lähtee bailaamaan, niin äiti käyttäytyy kuin känninen ja viettää vielä seuraavankin päivän järkyttävässä väsymyskrapulassa. Multa meni eilinen ihan harakoille, en oikein herännyt missään kohtaa vuorokautta, ja ajattelin vain, etten kestäisi enää yhtään viikkoa vauvaikäisen kanssa. Yksi valvottu yö ja mä olin kaksi vuorokautta ihan toistaitoinen. Meidän bilehile oli mua huomattavasti pirteämpi, vaikka potee vielä flunssaakin! Tänään tapahtui ihme, joka toistuu noin kerran vuodessa: mä leivoin. Tein laskiaispullia, ja kerrankin, oi kerrankin mun pullat kohosivat uunissa suuriksi, pyöreiksi ja kuohkeiksi, eivätkä levinneet vaakasuunnassa pitkin peltiä, kuten yleensä käy, jos yritän leipoa mitään pikkupullia isompaa. Muutama järeä laskiaispulla tekikin tälle mun kehonrakennukselleni oikein hyvää, yhdessä Salaiselta ystävältä saatujen suklaitten kanssa. Kaiken kruunaa se, että Julia oli bongannut Est!Est!!Est!!! -viiniä olevan taas myynnissä Alkon hyllyllä, joten sitäkin oli hankittava, ja seuraksi tietenkin valkohomejuustoa. Kaikella todennäköisyydellä mä lyllerrän tän loman jälkeen pallonmuotoisena kouluun ja joudun esittäytymään vanhoille työkavereilleni, koska en ole enää tunnistettavissa. Mut hei, LOMA!!! Tarvitsin tätä kipeämmin kuin kala vettä. En tiedä, miksi väsymys on ollut vakituinen seuralaiseni useamman viikon ajan, mutta näin vain on näkkileipä. Koulupäivän jälkeen lysähdän sängylle vetämään hirsiä, ja nukkuisin siinä ihan kevyesti aamuun asti, ellei olisi pakko laittaa herätystä, jotta koko ilta ei kuluisi höyhensaarilla. Vanha sanonta kuuluu, että kun nuorena nukkuu, niin se on kuin rahaa pankkiin laittaisi. Minä olin nuorena ihan älyttömän vähäuninen tapaus, joten maksankohan nyt korkoa niistä kaikista valvotuista öistä? Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. Houston, we have a problem 27.1.2015 Jokaisen vuoden alussa kuuluu aloittaa kuntoilu ja laihdutus ja terveempi, parempi elämä, mutta meikä on laiminlyönyt nämä velvollisuuden mitä suurimmalla tehokkuudella. - Toisaalta on hyvä, että olen ollut jossain asiassa tehokas, mutta tilanne alkaa nyt ikään kuin riistäytyä käsistä. Vaatteeni kutistuvat koko ajan.  Perhe on jo kyllästynyt kuuntelemaan voihkimistani ja suhtautuvat asiaan kuin mihin tahansa pikkujuttuun, jonka voisi vähällä vaivalla saada hetkessä kondikseen. Ei laihiksen aloittaminen tai siinä pysyminen ole mitenkään yksinkertaista.  
 En tiedä, mistä ihmeestä revin tahdonvoimaa jonkinlaisen elämäntaparemontin aloittamiseen, mutta jotain on tapahduttava, kun kaikki housut housut kiristävät niin että hengittäminen on hankalaa ja liikkuminen mahdotonta.  Olen edelleen käynyt hölkällä, mutta siitäkin on keveys kaukana. Joka askel muistuttaa jotenkin tätä:  Rassaa ajatellakin, että pitäisi kytätä ja miettiä taas jokaista suupalaansa. *huoh*  Iiiih, olen JOPA ajatellut, että pitäisi raahautua kuntosalille, joka on kyllä mielestäni yksi tylsimmistä liikuntamuodoista, mutta tämän ikäisen naisen ei ole muulla konstilla kovin todennäköistä hankkia itselleen lihasta läskin tilalle.  Pahaa tosin pelkään, että olisinkin yksi näistä naisista:  Minkä takia yleensäkin kaikki kaloripitoinen ja epäterveellinen on niin helkkarin hyvää, ja kaikki terveellinen ja kevyt niin keljua? Ja miksi on niin vaikeaa vastustaa mitään hyvänmakuista? Jos ostan pullollisen hyväntuoksuista parfyymia, niin ei minun tarvitse olla nuuskimassa ja lotraamassa sen kanssa kunnes pullo on tyhjä, mutta jos ostan pussillisen hyvänmakuisia suklaita, niin voitte olla aivan varmoja siitä, että jauhan niitä kuin betonimylly kunnes pussi on tyhjä.  Jep. Mutta koska tilanne nyt on tämä:  ei muu auta, kuin ryhdistäytyä.  Tosin...   Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. Uuteen vuoteen 2.1.2015  Vanhan vuoden viimeiset ja uuden vuoden ensimmäiset kynnet tein yhdellä ja samalla Konad-laatan kuviolla, mutta vaikka koin ihan pakkona kokeilla turkoosien jälkeen vielä pinkkiäkin versiota, kaduin tätä saman tien kun näin tämän kynsillä. Turkoosit oli ihan audreyhepburnit mutten tiedä, miksi tää pinkki versio on niin kaukana brigittebardot'sta kuin olla ja voi ja tuo lähinnä mieleeni yliruskettuneet, tupakoivat, keski-ikäiset ruotsalaisnaiset. - Mahtista. Aika mahtista oli myös käydä tänään Onnimannin kanssa Puuvillan HopLopissa, sillä sinne oli eksynyt joku toinenkin. Toisin sanoen supersateinen ja synkeä päivä oli tuonut sinne kaikki Satakunnan lapsiperheet. Jonotimme sisäänpääsyä puoli tuntia, ja pidin suoranaisena ihmeenä sitä, että pääsin sisäpuolella vielä istuskelemaan jonnekin niin etteivät kaikki paikat olleet varattuja. Tenava viihtyi riehumassa, Jonas Jonasson viihdytti minua, ja sitten käytiin välillä yhdessä jätskillä. Jonossa HopLopin edessä seisoimme tutun naisihmisen takana. Ihan helkutin noloa vain, etten kuolemaksenikaan pysty muistamaan, mistä sen naisen tunnen. Juttelimme ummet ja lammet, ja yritin samalla penkoa epätoivoisesti muistini pölyttyneitä hyllyjä. Lopulta tulin siihen tulokseen, että kyseessä oli joku meidän entisistä lukiolaisista vuodelta kivi ja käpy. Tosin en ole varma. Arvaukseni liikkuivat skaalalla entinen oppilas - entinen opetusharjoittelija. Opiskelukaverit laskin pois, sillä tapaus oli nuori ja lapsensa pieniä. Vieläkin tekisi mieli lyödä itseäni nuijalla päähän, kun en tämän parempaan muistikuvaan pysty. Kuinkahan toopen vaikutelman sitä itsestään mahtaa antaakaan? Minä ihmisparka erehdyin myös penkomaan kaappien syvyyksistä esiin yhden avaamattoman Kaj Stenvallin ankkapalapelin. Minähän vannoin sen yhden uudenvuoden jälkeen, kun olin nyrjäyttänyt selkänikamani oikein kunnolla Fingerpori-palapelin ääressä, että ei enää IKINÄ palapelejä. No, nyt keksin asettaa koko komeuden isolle, irralliselle levylle, jonka pystyn nostamaan pöydälle, niin etten enää kyki lattialla riskeeraamassa selkärankaani, mutta kylppärin kuuraaminen ja palapeliin hurahtaminen ovat saaneet oikean hartiani niin kipeäksi että irvistelen. Aikusten oikeesti: Mikä aloitus vuodelle! a) Mulla on sellaisen ihmisen kynnet, jolla on nikotiinin kyllästämä ääni b) Tapaan ihmisiä joista en muista mitään ja c) Jostakin aina kremppaa. Tää on niin eläkeläismeininkiä, että nyt on pakko huutaa samaan syssyyn, että eilen sentään kävin juoksulenkillä ja tänään pelasin (no, okei, hävisin) taas parit erät Mario Kartia. Että ei tässä nyt vielä kiikkustuoliin olla jumittumassa! (Vaikka, taivaan tähden, tuossa vieressäni on kyllä aito nakkilalainen... Piti saada olkkariin joulukuuselle tilaa...) Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. |
